Sähkön avulla myötätuuleen

 

reitti: (Jyväskylä-Pori, juna) - Ulvila - Nakkila - Harjavalta - Kokemäki

Poriin junailtuani suuntasin Porin pääkirjastoon. Matkasuunnitelmaa tehdessäni olin yllättynyt, miten lyhyellä matkalla saan bongailtua useita Satakirjastojen kirjastoa. Kun Kokemäen jokea lähtee Porista sisämaahan päin on pääkirjastoja alle viidentoista kilometrin välein useita. 

Poriin täytyy tulla toisen kerran tutustumaan kunnolla kaupunkiin. Ja sama ajatus kyllä jäi mieleeni kaikkien muidenkin kuntien kohdalla, tämä seutu on minulle melkoisen vierasta. 

Jokivarren ajelu oli kyllä niin kivaa, että ihmettelen miksi sitä ei ole enempää markkinoitu pyöräilijöille. Aika pitkään oli pyörätietäkin, mutta rauhalliset, päällystetyt, tasaiset, vähäliikenteiset maalaistiet ovat pyöräilijän unelmateitä ajella (varsinkin myötätuuleen 😁). Ja matkan varrella on myös juna-asemia, niin että voi tulla junalla jollekin asemalle ja ajella seuraavalle. 

Porilaiskaunotar on istahtanut penkille levähtämään.

Pori on karhujen kaupunki. Missäköhän täällä on ne pirut?

Porin kirjaston avaruutta.

Karhulla on monenlaisia harrasteita Porin kirjastossa.

Skuuttaava karhu.

Pyöräilevä karhu.

Hiihtäjä-karhu

Toki karhu Yyterissäkin käy uimassa.

Porin kirjastolla ei ollut kovin hyvää pyöräparkkia.

Matka sujui mukavassa myötätuulessa, kiitin onneani tuulen suunnan suhteen, kyllä olisi ollut rankkaa siinä tuulessa polkea vastatuuleen.  Ajelin todella upeassa alkukesän säässä läpi maalaismaiseman.  Kovin lämmintä ei ollut, mutta myötätuuli armahti, niin ettei tarvinnut palella. 

Ulvilan kirjasto löytyi helposti.

Ulvilan kirjastossa oli kummallinen pikkuparveke, jonka käyttötarkoitusta en keksinyt. Ehkä kirjastonjohtaja käy pitämässä puheita ulkoparvekkeelta...

Ulvila-rekvisiittaa myynnissä kirjastolla.

Kirjaston avaruutta Ulvilassa.

Olin luullut ajelevani Kokemäenjoen rantaa, mutta ensi kosketuksen jokeen sain vasta Ulvilassa sitä ylittäessäni. Sillalla tuulen voimakkuuden todella huomasi, myötätuulessa kun tuuli ei paljon tunnu.

Sik-sakkia Kokemäenjoen yli, Nakkilassa ylitin joen toistamiseen Nakkilankoskien yli.

Nakkilan kirjasto

Keppihevoset odottelevat ratsastajia Nakkilan kirjastossa.

Pieneen huoneeseen oli tehty viihtyisä lukunurkkaus Nakkilassa.

Muuntamo toi lapsuuden mieleen, näitä ei enää paljon näe. Kahvila ei ollut auki, nutta hyödynsin sen pöytiä omien eväiden syöntiin. 

Harjavallassa tumma tiili houkutteli tarkistamaan onko kyseessä uusi kirkko vai siunauskappeli, kuten Lopella. Kirkkohan tämä oli, vieressä oli vanha keltainen puukirkko.

Harjavallan kirjaston pihasta löytyi kohtuu hyvät pyöräparkit. Nakkilassa ei ollut minkäänlaista pyöräparkkia.

Sota-ajan näyttely Harjavallan kirjastossa.

Raanuja Harjavallan kirjastossa.

Luonto on kivasti läsnä Harjavallan kirjastossa.

Perunaa harson suojassa, en olekaan ennen näin paljon harsotettua perunaa nähnyt. Joku yritti tuulessa levittää tai poistaa näitä harsoja.

ITE-taidetta tien varrelta Kuurolan kylällä.

Tämä kaveri ottaa vähän rennommin kuin edellinen lehmäratsastaja. Kokemäen kesälehdestä luin, että näitä rautaäijiä on kuusi Kuurolan kylällä, minä bongasin vain nämä kaksi.

 

Asiallinen varoituskyltti ikäihmisistä.

Pienen etsinnän jälkeen Kokemäen pääkirjasto löytyi.

Enää muutama pala puuttuu pelistä, en malttanut jäädä kokoamaan.

Ulvilan kirjastossa lastenosasto oli kivasti eristetty omaan "taloonsa".

Kaupunkipyöriä Kokemäellä.

Kotoa lähtiessä ECOlla oli varausta 173 kilometriin ja perillä 113 kilometriin, ajoa oli kertynyt 69 km. Yllättävän vähän varaus väheni myötätuuleen tasaisella ajettaessa. En tarvinnut täällä Satakunnan tasamaalla ollenkaan suurempia avustustehoja.

Kokemäellä yövyin Kartano Hostellissa. 

Junalla Poriin, polkien Turkuun ...

Ennen junan lähtöä ennätin tarkastelemaan Jyväskylän aseman uutta pyöräparkkia, joka oli vähän "salaa" ilmaantunut paikalleen, kun on matkakeskuksen toisella puolella, mistä ohikulkuni normaalisti kulkee. Huomaa "lisävarusteeni", etulaukut, jotka hommasin, että saan kuskattua mm. pyörän laturia mukanani.

Matkasin tänään junalla Poriin, josta jatkoin pyörällä kohti Turkua. Jostain syystä näyttää Turku valikoituneen kevään ja alkukesän kohteekseni jo kolmatta kertaa. Kaksi vuotta sitten pyöräilin Jyväskylästä Pälkäneelle, jossa pakkasin pyörän linja-autoon ja menin Lahden kautta Turkuun ristiäisiin. Myöhemmin samana keväänä pakkasin pyörän junaan ja Hämeenlinnasta ajelin Hämeen härkätietä Turun saaristoon. Viime keväänä muutin kokonaan Turkuun pariksi kuukaudeksi. Ja nyt lähden lakkiaisiin Turkuun, ensin junalla Poriin ja sitten kirjastoja kierrellen Turkuun lauantaiksi.

Satakirjastot ovatkin täysin bongaamatta projektini puitteissa, tällä reissulla pitäisi useampi saada bongattua ja ehkä pari Vaskikirjastoakin siinä samalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni lähestyn Poria junalla, siis Tampere-Pori -välin seisakkeetkin tuntuvat vähän eksoottisilta (ainakin Tesoma).

Junassa on pyörän kanssa hyvä matkustaa, mutta tahtoo olla nuo pyöräpaikat kovin ahtaita. Onneksi kanssamatkaajilla oli kevyet maantiepyörät mukana eikä täydessä lastissa olevia retkipyöriä, kuten minulla.

Yhden kehitysehdotuksen jo VR:lle laitoin, pyöräpaikkoihin voisi liittää istumapaikat, niin etteivät olisi ihan toisessa päässä junaa (toki voi itse käydä vaihtamassa nykyään). Toisena kehitysehdotuksena taidan laittaa sen, että inva- ja lastenvaunutpaikat voisi muuttaa monitoimipaikoiksi, niin että jos ei ole em. paikoille varauksia, voisi varata myös pyörän kuljetukseen tämän tilan. Ja tässä voisi olla myös seinästä avautuvat penkit turvavöineen, kuten Keski-Euroopassa on, palvelisivat myös inva-paikkaa ja vaunujen kanssa matkustavia.

Vammalan aseman ohi olen joskus pyöräillyt, kun oltiin viikko Ellivuoressa pyöräilemässä. Silloin ei näin hienoja junan vaunuja asemalla seissyt.

Kokemäen asemalla pohdin jäisinkö jo junasta, niin ei tarvitsisi polkea Porista takaisin tänne majoittumaan.

Ainakin vähän lepoa saa "vanha uskollinen ratsuni" 😍, 17-vuotias "retkipyöräneitonen", kun ajelen tänä kesänä avustettuna. Tässä hän nojailee Piikkiön hautausmaan aitaan kesällä 2021. Ajokilometrejä on kertynyt yli 35 000 km  ja varmaan "neito" on matkannut ainakin yhtä pitkän matkan milloin junassa, bussissa, auton peräkoukussa ja jopa lentokoneessa. Jossain vaiheessa tuntui, että se on niin tottunut auton peräkoukussa matkaaja, ettei enää halua omilla pyörillään matkaa tehdäkään 😂

Sähkövatkaimella eteenpäin

Sähkövatkain kulkee 

"Sähkövatkain" kuului lauantai-iltana puoli kymmenen jälkeen kotiinpäin polkiessani lapsi-/nuorisoryhmästä (10-13-vuotiaita).  "Kukkahattutädin" ajatus oli tietty heti, että kotiinmenoaika on lapsosilla ja että ehkä joku on lainannut toiselta sähkövatkainta, kun päivällä oli ollut koululla markkinat, joissa oli erilaisia leivonnaisia. "Sähkövatkaimen" merkitys selvisi minulle, kun tämä samainen potkulautailija lähti perääni sanoen "menen tuosta sähkövatkaimesta ohi" tms. Silloin  lisäsin tehoja pyörääni ja aloin polkemaan vähän lujempaa, kohta kuului takaani pettynyt huudahdus "se lisäsi moodia" ja "ohiajaja" putosi matkasta.

Ostin siis syksyllä "sähkövatkaimen", pitkän vatuloinnin jälkeen. Nyt on jo kertynyt jonkin verran kokemusta sähköpyöräilystä, kun tuhannen kilometrin rajapyykki on ohitettu. Toki olin ennenkin sähköpyörillä ajellut. 

"Sähkövatkaimeni" normivarustuksessaan, yleensä minulla on aina matkassa ohjaustankolaukku ja yksi takalaukku. Pyörän varustukseeni kuuluu yleensä myös taustapeili, niin ei pääse takaa tulijat yllättämään.

Ensimmäisen tuntuman sähköpyörään sain yli kymmenen vuotta sitten, kun työpaikan naapurifirma suunnitteli ja toi Kiinasta sähköpyöriä. Silloin sähköpyörää testatessani koin ylämäissä saman tunteen kuin nuoruudessa, kun velipojan kanssa ajeltiin toinen mopolla ja toinen polkupyörällä (yleensä minä?)  kesätöistä kotiin ja ylämäissä mopoilija tarttui pyöräilijän olkapäähän ja työnsi vauhtia.

Sähköpyöriä olen lainannut myös  Lastipyörälainaamosta ja saipa työpaikan respastakin lainata sähköpyörää. Myönteisiä kokemuksia kaikki ja eivät omiaan helpottamaan sähköpyöräkuumetta.

 Sähköpyörää hankkiessani mietin, mihin sitä tarvitsen. Kovasti olisi tehnyt mieli sähkömaasturia, mutta sen käyttö jäisi vain harrastekäyttöön, joten ei mitään järkeä hankkia sellaista pyörää. Kaverini oli pari vuotta aiemmin hankkinut sähköpyörän ja silloin määritellyt omaa hankintaansa varten tärkeimmiksi ominaisuusiksi mm. akun keston ja hydrauliset levyjarrut. Ei huonoja ominaisuuksia ollenkaan ja itse totesin tärkeää olevan myös yleiskäyttöisyyden, ketteryyden ja retkikäytön sekä kotimaisuuden. Kaupunkisähköpyörää en halunnut, sillä olin sellaisia Lastipyörälainaamosta lainannut ja kokenut ne jotenkin "jäykiksi" ainakin omaan retkipyörääni verrattuna. Tärkeää oli myös päästä hieman koeajamaan haluamaani pyörää. Kun kaupungin sähköpyörävalikoima tuntui syksyllä olevan varsin niukka, niin päädyin testaamaan kaverini pyörää ja tilaamaan samanlaisen netin kautta.

Avustusta

"Luomuna" ajellessa ohittavat pyöräilijät harmittivat, mutta ohitin asian olankohautuksella, "taas meni sähköpyöräilijä ohi" tai maantiepyöräilijä ilman kantamuksia. Nyt kun itse ajelen sähköllä, huomasin järkytyksekseni, että edelleen sähköpyöräilijät ohittavat minut. Onneksi pian tajusin, että he varmaan käyttävät enemmän avustusta kuin minä. Niinpä seuraavalla kerralla ajelin ohiajaneen sähköpyöräilijän perässä pari kilometriä ja sitten lisäsin tehoja ja polkaisin hänen ohitseen. En tietty voinut tehojani pudottaa, ettei menisi kisaamiseksi. Peilistä tarkkailemalla näin, että pyöräilijä jäi muutaman kymmenen  metrin päähän ajelemaan. Taitaa vähitellen heräillä minunkin kilpailuhenkisyys.

Sähköpyörähän ei saa avustaa maksimissaan kuin 25 km/h. Alamäissä ei siis avustusta ole ja välillä tasaisellakin pyörä kulkee "luomuna" yli 25 km/h. Pyörässäni on avustustehoja kolme (tai neljä, jos kävelyavustus lasketaan), "eco", "norm" ja "high".  Akun varaus vajenee sitä nopeammin mitä suuremmalla teholla ajelee tai jos on paljon ylämäkiä. Olenkin ajellut tehoja säästellen "ecolla" tai kokonaan ilman avustusta. Ohittelijoiden innoittamana sain ahaa-elämyksen "mitä sitä kotinurkilla tehoja säästelemään, kun akun saa aina tarvittaessa lataukseen". Säästellä voi sitten retkillä, kun ei ole latausmahdollisuuksia niin usein ja kuormaa on vielä enemmän. 

Kerran kotoa liikkeelle lähtiessä oli akun lataukset aika matalalla, mutta ajotietokoneen tietojen mukaan kilometrien piti hyvinkin riittää kaupunkireissuun, "ecolla" ajellen jopa tuplasti.  Kotiin tullessa en sitten tehoja viitsinyt etenkään ylämäissä säästellä. Wesmanninmäen alla oli "high"-tehoa jäljellä 5 kilometrin matkalle ja muita tehoja vähän pidempään. Siitä on kotiin vajaa viisi kilometriä, joten päätin ajella Wesmanninmäen ylös korkeimmalla teholla, mutta mäen päällä yht'äkkiä kaikki avustustehot loppuivat eli ei puolta kilometriä avustus enää riittänyt korkeimmalla teholla. Loppumatkan ajelin "luomusti" kotiin, onneksi pyörä ei ole liian raskas ajaa ilman avustusta. Eipä ole tietokoneen tietoihin luottamista, sen olen aiemminkin havainnut, että vaikka täyteen ladattuna lupailee 183 kilometrin matkan avustavansa, niin todellisuudessa avustusta riittää huomattavasti lyhyemmälle matkalle. Varmaan on liikaa kuormaa pyörälläni, kun ei jaksa avustella maksimimatkoja.

Juuri ladattu akku lupaa avustaa Ecolla 183 km, lähes 17 km ajettuani on avustuslupaus noussut 198 km, ja ylämäkeä 1,5 km, niin avustuslupaus tippui 172 km.... Summasummarum koko 18,4 km lenkillä avustustehon lupaus tippui 21 km, mikä on kohtalaisen vähän, matkalla oli alamäkeä, tasaista ja ylämäkeä, Etelä-Pohjanmaan mäet vaan ovat loivempia kuin Keski-Suomessa, jossa avustukset putoavat ripeämmin.

Täydet "High"-avustustehot päällä ja kadenssia (polkemistiheys) 83 kierrosta, High-sanan alla olevasta palkista näkee miten paljon avustaa. 

"Pyöräpysäköinti - oikea ratkaisu oikeaan paikkaan"

Suomessa sähköpyöräistyminen tapahtui alkuun varsin hitaasti, koska sähköpyöriä markkinointiin lähinnä vajaakuntoisten ja vanhusten pyörinä. Ulkomailla liikkuessamme kiinnitimme huomiota sähköpyöriin jo yli viisitoista vuotta sitten. Viime vuosina sähköpyöräistyminen on saanut vauhtia työsuhdepyörien myötä. Tämä pyöräkannan parantuminen on tuonut haasteita myös pyöräpysäköinnin turvallisuuden parantamiseen. Itsekin olen huomannut olevani tarkempi mihin pyöräni parkkeeraan.

Pyöräilyviikkoa  (5.5.-14.5.2023) poljetaan vuonna 2023 pääteemalla ’’Pyöräpysäköinti - oikea ratkaisu oikeaan paikkaan’’. Pääteemalla kiinnitetään huomio pyöräpysäköintiin, sen laatuun, määrään, sijoitteluun ja käytettävyyteen. 

Kevään merkkejä

 "Kevät keikkuen tulevi" on vanha sanonta. Viimeiset pari viikkoa sää on ollut tasaisen aurinkoista, keikkumista ei ole niinkään ollut havaittavissa. Ja sitä edeltäneet pari viikkoa olivat tasaisen talvisia ja lumisateisia. 

Kevään varmoja merkkejä on myös lisääntynyt pyöräilyinnostus ja erilaiset pyöräilyyn liittyvät toimet ja tapahtumat.

Perjantai-aamuna polkaisin juuri yön aikana siistittyä pyörätietä kohti Jyväskylän pääkirjastoa, jossa toimin Jypsin (Jyväskylän Pyöräilyseuran) huoltotapahtuman pyörien vastaanottajana. Hauskaa tutustua kirjastoon välillä parkkihallin suunnastakin.

Kirjastosta on moneksi, kellarista löytyy parkkihalli, joka soveltuu mainiosti pyörien huoltotilaksi.

Jos liikut Jyväskylän pääkirjaston nurkilla, kannattaa kurkata sisäpihalle (Vapaudenkadun puolelta), seinässä on todella hienoja graffitteja. 

Kirjastoautot tulivat täydentämään aineistojaan. Varsinaiset tallit kirjastoautoille on muualla.

Kevään varma merkki on myös toukokuulla järjestettävä pyöräilyviikko (taisi korona välillä tämän kevään merkin siirtää syksyyn). Tänä vuonna (5.-14.5.2023) pyöräilyviikon teemana on "Pyöräpysäköinti - oikea ratkaisu oikeaan paikkaan". Todella hyvä teema! Jyväskylän pyöräilyviikko taas täynnä tapahtumia, kannattaa osallistua. 

Vaajakummun koulun pyöräparkkejakin on varmaan syytä kehittää. 

Kovin tervetulleeksi ei pyöräilijä tunne itseään, jos liikkeen pihassa ainoa parkkimahdollisuus löytyy roskiksen kyljestä. 

Vielä riittää "kuulalaakereita" pyöräteillä, vaikka aika paljon on jo siivottu. Ps. nämä "kuulalaakerit" oli siivottu lauantai-päivän aikana pois, jo toinen samanmoinen yllätys tänä keväänä. Tosi hyvin hoidettu hiekan siivous tänä keväänä. Yli- ja alikulut näyttävät olevan viimeksi siivottavia.

 

Onneksi kodin lähellä on pyörätien varressa sinivuokot erään talon pihassa levinneet. Lievittävät keväistä kaipuutani etelämmäs, lapsuudessani, kun opin, että kevään airueina  ovat vuokot. Lahdessa oli tarkoitukseni käydä sinivuokkoja bongaamassa, mutta muiden kiireiden vuoksi en ennättänyt.

Kuohuvat kosket kuuluvat kevääseen, pääsin tänä keväänä nauttimaan Juveninkosken kuohuista Jämsässä.

Koiruuksia hoitamassa

Yksi kevään merkki on myös ihmisten innostus matkustaa Lapin hangille ennen kesän tuloa. Ja kun matkaan ei aina voi ottaa perheen koiruutta, minulla oli tilaisuus olla Pinjan ja Murun seurana heidän kodeissaan. Minullehan tällainen paikan vaihdos toi mukavaa vaihtelua lenkkimaastoihin. 

Pinjan hoitorupeama Muuramessa sattui talven pahimpaan lumikaaokseen, reilun viikon aikana lunta tuli varmaan yli puolimetriä, vaikka talvi on muuten ollut aika vähäluminen. Niinpä Pinjan kanssa lenkkeiltiin lumisilla "koirapoluilla", tehtiin lumitöitä ja lämmitettiin tupaa.  Muuramen ja Jyväskylän rajoilla olevat polut ovat kesäaikaan myös pyöräilijöiden ahkerassa käytössä, nyt muutaman pyörän jäljen näin ja varmuudella yhden (sähkö)läskipyöräilijän. 

Lahdessa pääsin Murun kanssa lenkkeilemään upeissa aurinkoisissa säissä lumien sulaessa kohisten. Järven jäälle en enää Murua uskaltanut johdattaa, mutta Lahti vakuutti minut hyvin merkattuine ulkoiluväylineen. Pääsin myös itse aloittamaan ensimmäisen sähköpyöräilykauteni (viime syksyä ei lasketa) Lahden vielä osin jäisillä ja hiekoitussoran peittämillä pyöräilyväylillä.

Pinjan kotiympäristössä on paljon mukavia polkuja, jotka ovat myös pyöräilijöiden suosiossa. 

Lunta tuli riittämiin maaliskuun lopulla, kun olin Pinjan kaverina Muuramessa. Eipä tullut pyöräily mieleenikään.

Muru asustelee Lahdessa, jossa näyttää olevan todella hyvin merkitty ulkoilupolut, tänne pitäisi päästä maastopyörällä joskus ajeleen. Vielä olivat polut jalan alla turhan liukkaita paikoitellen ja Murun piti joissain alamäissä rohkaista minua haukkumalla, kun tulin liian hitaasti. Muru kyllä varmaan ymmärsi varovaisuuteni, koska häntäkin pitää joskus rohkaista portaissa alakertaan mennessä. 

Kiekot unohtuivat kotiin, niin ettei vielä päästy Murun kanssa frisbeegolfia pelaamaan. Frisbeegolfradalla oli myös pyöräpysäköinti, jäi vaan kuva ottamatta (ei siis ollut kovin mieltä ilahduttava).

Pyörän mittariin tuli niin kiva tasainen lukema, että piti ottaa kuva. Tässä vaiheessa 10% kilometreistä oli tämän kevään aikana Lahdessa ajettuja. Nyt alkaa lukema olla jo nelinumeroinen.

Lahti on sen verran vierasta seutua, että luotin googlemapsiin, ehkei olisi kannattanut. Googlen ehdottoma "paras reitti" vei kyllä välillä melko hiekkaisille ja rapaisille teille, jos olisin ollut viikkoa aikaisemmin liikkeellä, olisivat reitit olleet myös jäisiä.

Todella hienot ja hyvin merkityt reitit Lahdessa ulkoilijoille. Kesällä taidan ottaa maastopyörän mukaan, että pääsen kunnolla näille hienoille poluille.

Muru nautti talven viimeisistä lumikylvyistä.

Kyllä on hellyttävä katse, isäntäväkeä odotellaan kotiin. Ihan vieraita koiria en kyllä lähtisi hoitamaan, vaikka näin voisin majoituskuluissa säästääkin. Ylellä oli juttu (Ylen uutinen) kansainvälisestä lemmikkieläinten hoitoringistä.

 

Erilainen kirjastoreissu - vaalitoimitsijana kirjastossa

Vietin aikaani Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä peräti viitenä päivänä, kun toimin ennakkovaaleissa vaalitoimitsijana. 

Ilmoitus Jyväskylän Yliopistonkirjasto Lähteessä järjestettävästä ennakkovaalista oli tuotu hyvissä ajoin kirjaston oveen. 

Olen aiemmin ollut pari kertaa varsinaisena vaalipäivänä vaalitoimitsijana, mutta tämä oli ensimmäinen kokemus ennakkovaaleista. Mielenkiintoinen ja kiva rupeama, työkaverit olivat mukavia ja äänestäjät fiksuja, yhtään hapannaamaa ei näkynyt. Äänestyspaikan sijaintikin kertoo, että äänestäjät olivat suurelta osalta tällä vuosisadalla syntyneitä, toki mukaan mahtui myös muutama pidempään ääniä antanut. 

Äänestyskoppeja oli kolme, tosin matalaa koppia ei juurikaan käytetty.

Työn rutiinit tulivat pian tutuiksi, kun ensimmäisenä päivänä äänestäjien jono ensimmäisen kerran vähän katkesi viiden ja puolen tunnin jälkeen ja viimeisenä päivänä oli jatkuva jono viimeiset yli kuusi tuntia. Välillä tunsi itsensä varsinaiseksi papukaijaksi, etenkin lauseen "kuoren voit sulkea sillä vesitussilla, joka löytyy siitä pöydältä" kohdalla. Hätäisemmät ennättivät nuolaista kuoren kiinni, kun tuo lause unohtui tai eivät vaan rekisteröineet sitä. Vesitussi oli aika monelle uusi tuttavuus. Pääsimme myös Keski-Suomen alueuutisiin: https://areena.yle.fi/1-3829587

.

Tila ennakkoäänestystä varten oli erotettu ala-aulasta sermeillä. 

Ennakkoäänestyksessä käytettävä paperimäärä herätti vähän ihmetystä joissakin äänestäjissä. Varsinaisena vaalipäivänähän äänestyslappu pudotetaan suoraan vaaliuurnaan, eikä tarvita mitään erityistoimenpiteitä vaalisalaisuuden säilyttämiseksi. Ennakkoäänestyksessä vaalisalaisuuden turvaamiseksi äänestyslappu suljetaan vaalikuoreen, jonka jälkeen allekirjoitetaan lähetekirje. Vaalikuori ja lähetekirje suljetaan vielä lähetekirjekuoreen, näin saadaan äänet ohjautumaan oikeaan vaalipiiriin ja äänestysalueelle. 

Työpäivinä ei jäänyt juuri aikaa ottaa kuvia kirjastosta, niinpä kävin jälkikäteen ottamassa muutaman kuvan. Parempia kuviahan kyllä netistä löytyy, mutta kenties näistä minunkin otoksista jotain kuvaa saa upeasta remontoidusta kirjastota.

Mikael Pohjolan upea moniosainen Ex Libris -teos sijoittuu toisen ja kolmannen kerroksen lukusalitiloihin. https://www.valtiontaideteostoimikunta.fi/uutinen/mikael-pohjolan-ex-libris-on-valmistunut-avoimen-tiedon-keskukseen-jyvaskylaan/

Varsinaiset kirjastotilat sijoittuvat kellariin. 

Sisällä kirjaston pääväri on keltainen, jonka vuoksi rakennusta on kutsuttu keltaiseksi kirjastoksi.

Aulan näyttötauluilta on helppo tarkastaa vaikka koko yliopistoalueen ruokaloiden lounaslistat.

Kirjasto Lähde on ympäristönä todella viihtyisä ja vilkas. Yhden kerran ennätin ruokalaa pidemmällä käymään ja kiertelin toisen ja kolmannen kerroksen. Merkille pantavaa oli, että vaikka kirjastossa oltiin, niin kirjoja en juurikaan nähnyt vaan opiskelijoita läppäreiden ja muiden tietokoneiden äärellä opintoihinsa syventyneenä, varsinaisen kirjaston tilat ovat kellarikerroksissa.

Syksyllä kävin tutustumassa remontoituun Lähteeseen ohjatulla vierailulla. Tämä arkkitehti Arto Sipisen 70-luvulla  suunnittelema kirjasto voitti arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon vuonna 2022 Ari Sipisen johdolla tehdystä peruskorjauksesta. Peruskorjauksessa on uskallettu tehdä rohkeitakin ratkaisuja kuitenkin vanhaa kunnioittaen ja vanhoja tunnusmerkkejä jäljelle jättäen mm. raidalliset kalusteet ja keltainen väri ovat muistoja entisestä. 

Yliopiston kirjastoon tutustuin jo 80-luvulla ensi kerran opiskeluaikoinani. Lainausoikeuden yliopiston kirjastoon voi saada kuka tahansa, se ei ole vain opiskelijoiden yksinoikeus. Jos kirjastoa ei käytä, on lainausoikeus muistaakseni voimassa kaksi vuotta kerrallaan.  Myös yliopiston kirjastossa voi kuka tahansa vierailla, kuten yleisissä kirjastoissakin. Lähde on kirjastona ja "olohuoneena" todella tutustumisen arvoinen paikka. 

Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon voitosta juttua:  https://www.arkkitehtuurinfinlandia.fi/fi/etusivu/

Ylen juttu uusitusta Yliopiston kirjastosta: https://yle.fi/a/3-12045575