Seniorileidit pyöräilivät Teneriffalla

Tämän jutun olemme kirjoittaneet yhdessä matkakaverini Merjan kanssa.

Pakkasten keskeltä oli kiva välillä päästä kesäisiin tunnelmiin.

Jännitystä ilmassa

Ennen matkaa oli jännitystä ja seikkailumieltä ilmassa. Matkaanhan lähdettiin puolitutun kanssa, olimme tavanneet toisemme pari kertaa senioreiden pyörälenkeillä ja matkavarauksia tehdessämme. Somea täytyy kehua sen verran, että Retkipyöräilijät-ryhmässä Merja ilmoitti hakevansa pyöräilyseuraa Kanarialle ja Tuija  huomasi ilmoituksen samalla muistellen, että tuon tyypin on tavannut aikaisemmin. Mutta oli kivaa, kun sai kaveriksi pyöräilystä tykkäävään ihmisen, joka oli riittävän rohkea heittäytymään seikkailuun. Biletystä ja rantalomaa ei kaivattu vaan aktiiviloma on parasta.

Teneriffan pyöräilyolosuhteista olimme saaneet vähän ristiriitaista tietoa. Joku kertoi, ettei missään nimessä pyöräilisi Teneriffalla ja toinen taas kehui olosuhteita. Jännitti liikenne, korkeuserot yms. Seikkailun makua toi myös se, että olimme varanneet vain menoliput ja kolmen ensimmäisen päivän majoituksen.

Muraali Granadilla de Abonassa. Pyöräilyviikon 2026 pääteemana on  muuten "Pyöräily ja Taide".

Pyörävuokraamot ja pyörät

Meille oli suositeltu ”Kanarian parasta” pyörävuokraamoa ja mehän marssimme ensin sinne ja varasimme pyörät kolmeksi päiväksi. Tässä vuokraamossa oli varmaan saaren paras pyörävalikoima, mutta niin oli hinnatkin huipussaan. Naapurista löytyi toinen vuokraamo, josta vuokrasimme myöhemmin pyörät jälleen kolmeksi päiväksi. Harmi vaan, että valikoima oli huomattavasti suppeampi ja Merjalle ei löytynyt sopivan kokoista maantiepyörää (pituus 156 cm). Eli kannattaa ajoissa laittaa vuokraamoille tiedot omista mitoista ja millaisen pyörän haluaa. Maantiepyörän sijaan Merja varasi e-biken mallia “mummo”. Sen käytössä oli alkuun opettelua, koska se oli nopeatempoisessa liikenteessä hurjan painava pyörä. Korkea runkotanko oli ketterää maantiepyörää huomattavasti hankalampi käyttää. Muutamien manauksien ja kilometrien jälkeen pyörä kuitenkin oli varmatoiminen ja akku kesti hyvin haastavissakin maastoissa.

Jos yhtään pidempään haluaa pyöräillä Kanarialla, saattaa oman pyörän kuljettaminen tulla edullisemmaksi kuin vuokraamon pyörät ja saisi ainakin oman tutun ja itselle mitoitetun pyörän käyttöönsä. Finnairin sivuilla oli 77 e/siivu pyörän kuljetuksen hinta.

Omaa kypärää oli ikävä, joten varmaan kannattaa pakata se seuraavalle reissulle mukaan. Osa oli melkoisen käytetyn näköisiä ja sopivaa kokoa ei aina löytynyt.

Merja oli tyytyväinen gravel-pyöräänsä. Kymmenen kilometrin yhtämittainen nousu ei tuntunut tälläkään pyörällä miltään.  

Pieni "kierrätysvinkki" pyörävuokraamon ratkaisu repun kiinnittämiseksi tarakalle.

Näkymät vuorilta on upeat. Ensimmäisestä vuokraamosta Tuija vuokrasi tehokkaimmalla akulla (800 Wh). Akku kestikin mainiosti ja aiheutti vuokraamon työntekijällä joka ilta ihmettelyä, miten vähän se on kulunut päivän aikana. Normaalisti kuulemma turistit ajelevat 15 km rannalle ja akkua kuluu yhtä paljon kuin meidän vuorille suuntautuneissa 50 km lenkeissä. 

Reittisuunnittelu ja liikenne

Reittisuunnittelua teimme Komootin ja GoogleMapsin avustuksella.  Komoot oli meille kummallekin vähän uusi ja outo väline, mutta tulipa sitäkin opeteltua. GoogleMapsiin voi aina luottaa… eli välillä todella outoja polun pätkiä ajelimme Kuukkelin ohjauksessa. Eipä olisi noita reittejä ollut kiva maantiepyörällä ajella, mutta tukevilla kaupunkisähköpyörillä ajaminen onnistui. Kuukkeli ohjasi meidät myös rannan kävelybulevardeille ja aika pian saimme  poliisit häätämään meidät sieltä pois.

Liikennekulttuuri Kanarialla oli yllättävän maltillista. Kaahailijoita ei näkynyt ja hyvin kärsivällisesti paikalliset jaksoivat antaa tietä jalankulkijoille suojateillä ja huomioivat myös pyöräilijät. Tööttäily oli yleistä ja alkuun säikytteli meitä, mutta sekin oli ehkä meille enemmän varautumista autoon kuin epäystävällistä. Taisivat myös moikkailla toisilleen tööteillä.

Reittivinkkejä löytyi Komootista ja pyörävuokraamon sivulta. Kun olimme hieman tutustuneet alueeseen, Merja kehitteli itse reittejä. Tällä reitillä nousimme ensin kymmenen kilometriä ja paluumatkalla saimme nauttia mutkittelevasta laskettelusta. Tie oli suhteellisen leveä ja autoliikennettä oli maltillisesti.

Pilvet näyttävät uhkaavimmilta kuin olivatkaan. GoogleMaps ohjasi välillä vähän haasteellisille reiteille, joten välillä piti työntää pyörää. 

Liikenne oli etenkin Los Cristianoksen / Americanoksen keskustojen ympyröissä melkoista sekamelskaa ja pyörillä pujottelu autojen välissä oli melko kuumottavaa. Niinpä kahden kokeilukerran jälkeen emme enää suunnanneet siihen suuntaan.

Pyöräily isoissa sekavissa liikenneympyrähäkkyröissä oli haasteellista. Tässä Komootin piirtämä edestakainen reitti eli toiseen suuntaan ajettiin TF1-moottoritien toista puolta ja toiseen suuntaan toista puolta. 

Toisaalta Los Cristianoksesta pohjoisen suuntaan sai ihailla upeita merimaisemia ja matkan varrella oli useita kivoja pikkukyliä, joissa saattoi pysähdellä nauttimaan välipalaa.

Välttääksemme ruuhkaisen kaupunkiliikenteen suuntasimme koilliseen etelärannikolle ja itään päin vuoriston suuntaan. Teiden tulivuoren huiputusta emme edes uskaltaneet haaveilla, ehkä joku toinen kerta. Vuorille polkeminen vähän jännitti, mutta liikenne siellä oli aika hiljaista ja pientareet melko leveät. Ihan riittämiin oli meille kiipeämistä yhtäjaksoisesti reipas kymmenen kilometriä. Mukavasti tie onneksi kiemurteli serpentiinin lailla helpottaen nousu-urakkaa. Onneksi ei tarvinnut pelätä jyrkkiä pudotuksia, koska tien reunoissa oli paikoitellen hyvät turvakaiteet. Takaisin tullessa alamäkikiito sai vedet silmiin ja kädet puutumaan, kun yhtäjaksoisesti täytyi jarrutella vauhdikkaissa kurveissa. Onneksi oli riittävästi lisävaatetta mukana laskuja varten ja vuorilla oli muutoinkin kylmempää ja pilvisempää.

Kun olimme hieman tutustuneet ympäristöön, Merja kehitteli myös itse reittejä. Tällä reissulla GoogleMaps ohjasi meitä myös pienille hiekkapoluille ja pihakoirien reviireille.

Espanjassa autojen pitää ohittaa pyöräilijät puolentoista metrin etäisyydeltä. Hyvin autoilijat tätä suositusta noudattivat ja odottelivat, että tulee sopiva ohituspaikka.

Päivän päätteeksi oli mahtavaa nautiskella kunnon ateria hyvällä ruokahalulla. Ravintoloissa oli valinnanvaraa ja hintataso oli kohtuullinen. Paljon parjattu turismi ei näkynyt paikallisten palvelualttiudessa.

Lennot, bussit, junat

Menolennot varattiin hyvissä ajoin, mutta paluumatkat vasta pari päivää ennen lentoa. 

Lentokentältä siirryttiin paikallisbussilla hotelliin ja paikallisbussilla käytiin myös Los Cristianoksessa varaamassa pyörät ja siirryttiin sinne loppulomaksi. Paikallisbussit olivat varsin ruuhkaisia ja eivät kulkeneet ihan aikataulussa. Matkan teko oli myös hidasta ruuhkien vuoksi. Myös paluumatka lentokentälle sujui paikallisbussilla. GoogleMaps kertoo  varsin kivasti aikataulut ja reitin.

Paluulennolla oli hyvin tilaa, niin että saimme molemmat oman penkkirivin käyttöömme.   Yölento vähän jännitti, mutta hyvin se sujui, vaikkei uni tullutkaan. Suorastaan kätevää oli lentää yöllä, niin paluuyhteydet Helsinki-Vantaalta junalla Jyväskylään olivat toimivat eikä tarvinnut enää jäädä Helsinkiin yöksi. 

Yöllisellä paluulennolla ei uni tullut, vaikka tilaa olisi ollut vaikka pitkälleen pötkähtää.

Hotellit

Hotellit varasimme Bookingin kautta halvinta etsien. Ensimmäinen hotellivalinta Los Silenciossa oli vähän ongelmallinen, kosk siellä ei ollut pyörävuokramoita. Halusimme valita itse pyörät, joten kävimme Los Cristianoksessa bussilla varaamassa pyörät. Seuraavan hotellin varasimme Los Cristianoksesta. Tämä hotelli oli Los Cristianoksen keskustassa, mutta sinne ei saanut pyöriä vietyä säilytykseen. Niinpä veimme pyörät iltaisin pyörävuokraamoon yöksi. Kolmas hotellimme oli vähän Los Cristianoksen keskustan ulkopuolella ja sieltä oli hyvä lähteä vuorille polkemaan ja pyörät pääsivät nauttimaan hulppeasta sadan neliön huoneistostamme. Pyörävuokraamo myös kävi hotellilla "kuittaamassa" pyörien luovutuksen ja palauttamassa takuusumman.

Hotellia varatessa kannattaa tarkistaa, että pyörän saa yöksi säilytykseen hotelliin. Näitä portaita ei oikein pyörää voinut rahdata, joten veimme pyörät yöksi pyörävuokraamoon.

Viimeisessä hotellissamme pyörät pääsivät nauttimaan sisätiloista, tosin sänkyyn niitä ei päästetty.

Sää ja ympäristö

Meitä suosivat säät erityisen hyvin. Joka päivä oli aurinkoista ja ajoittain pilveilyä, mutta sehän ei pyöräilijöitä haitannut. Tuulisiakin päiviä oli joitakin, jopa 9 m/s mutta onneksi vältyimme pahimmilta puuskilta ajon aikana. Yhdessä pitkässä alamäessä tuuli otti aika voimakkaasti sivusta pyörään ja sai tosissaan pidellä ohjaustangosta kiinni, jotta pyörä ei suistunut ojaan tai ajoradalle. Lämmintäkin oli parikymmentä asetetta ja mukavaahan se oli ajella lyhythihaisissa ja -lahkeissa. Hyvän sään takia pysyttelimmekin etelärannikolla, koska pohjoisen puolella on tunnetustikin viileämpää. 

Luonto on aika karua näin pohjoismaalaisen silmin, mutta vähitellen huomaa alueen kauneuden. Meri ja vuoristo tekevät vaikutuksen kaikkialla saarella ja auringonlaskut ovat hurmaavia oranssin pallon painuessa Atlantin horisonttiin. Kaupunkeihin ja kyliin on istutettu erilaisia palmuja ja kukkaistutuksia ja väriloisto on monenkirjavaa. Kyyhkysten kujerrusta kuulee kaikkialta. Koiria ja kissoja ihmisillä on paljon ja kaupunkikoirat ovat ystävällisiä. Maaseudulla banaani- ja muita viljelyksiä vartioivat ärhäkän näköiset koirat ja satunnainen pyöräilijäturisti voi vain rukoilla, että ne eivät pääse irti tarhastaan. Puita ei niillä korkeuksilla näkynyt missä pyöräilimme. Silti erilaiset luonnossa vapaana kasvavat kaktukset olivat karunkauniita samoin kuin erilaiset pensaat ja heinäkasvit. Meri ei houkutellut laavakivisten terävien rantojen vuoksi uimaan ja ilmeisesti vilkkaimmilla paikoilla vesi on saastunutta.

Maisemat Teneriffalla ovat upeat. Sää on lämmin, pilvet vain vähän pelottelevat vuorten päällä. 

Yhteenvetona 

Voisi tiivistää, että ehdottomasti Teneriffalle uskaltaa mennä pyöräilemään, mutta tarvitaan kokemusta pyöräilystä ja ripaus rohkeutta työntää pyöränsä liikenteen keskelle vilkkaissa liikenneympyröissä. Joka kaipaa pyöräteitä tai tasamaata ei kannata vaivautua Kanarialle. Pyörävuokraamoita on paljon ja palvelu niissä hyvää, hintataso ja laatukin vaihtelee. Pyöräilijöitä näkee paljon ja maantiepyöräilijöitä enemmistö. Edullisia hotelleja löytyy hyvin ja ruokapaikoissa on valinnanvaraa ja hintataso kohtuullista.

Jypsin seniorileideillä säilyi hyvä tiimihenki ja yhteistyö reittien sekä majapaikkojen suunnittelussa sujui hienosti. Pyöräilyinnosta kertonee jo seuraavan retken suunnittelu Gran Canarian puolelle, jossa on ilmeisesti enemmän pyöräilyreittejä ja vuokraamoita.

Joogaa ja pyöräilyä Kosilla

Toukokuu 2022

Matka alkoi pienellä jännityksellä, kun junamatkalla Hesaan tajusin, että passi ehkä jäi kotiin. Hotelliin päästyäni tutkailin vielä matkalaukun ja passi todellakin on kotona. Onneksi Kosille pääsee henkilökortilla (tarkistin pojaltani, netistä ja matkatoimistosta😹😂) eikä tarvinnut yrittää saada passia Jyväskylästä lentokentälle yön aikana. Henkilökortti huomattavasti kätevämpi mukana kuljetettava kuin passi, vink, vink.

Jo ensimmäisenä iltana pääsimme ensimmäistä kertaa joogaamaan ihanan Marjaanan (https://www.joogaaiora.fi) ohjauksessa uima-altaan äärelle. Vesi solisi ja palmut huojuivat vierellä.

Joogasimme 1-2 kertaa päivässä ja kävimme kahtena päivänä sähköpyörillä retkellä. Tiistaina meillä oli "täydellinen" vapaa päivä. 

Marjaanan (https://www.joogaaiora.fi/) ohjauksessa löytyi kehosta täysin uusia ulottovuuksia (kuva Marjaanalta).

Kivassa rantakahvilassa sain ihan itsekseni istua juomassa virvokkeita. Turisteja oli vielä aika vähän.

Ensimmäisenä yhteisenä retkipäivänämme poljimme Asklepionin kukkulalle. Matkalla oppaamme pyörästä katkesivat ketjut. Enpä muista ennen ketjujen katkeamiseen törmänneeni, vaikka pyöräilyohjaajan varustuksena minullakin on yleensä ketjun liitin mukana (täällä ei tietty ollut). Kukkulalla kuulimme Hippokrateesta ja maailman ensimmäisestä sairaalasta. Kaupungille palattuamme tutustuimme joihinkin patsaisiin ja muihin kaupungin nähtävyyksiin ennen lounaalle menemistämme. Yhteisen lounaan jälkeen hajaannuimme kuka minnekin ja minä hortoilin vanhassa kaupungissa ja kävin mm. liottamassa jalkojani kalakylvyssä.

Sairaala perustettiin korkealle Asklepionin kukkulalle, jotta se näkyisi kauas merelle.

Jalkakylpy pikkuisten kalojen seurassa, kyllä kutitti mukavasti jalkapohjia.

Kiva yllätys hotelliin saapuessa oli siivoojan taideteos yöpaidastani 😃 

Toisena retkipäivänämme poljimme Therman lämpimälle lähteelle. Oppaanamme oli paras ikinä näkemäni pyöräilyopas, joka huolehti ryhmästä esimerkillisesti. Hän jäi ohjaamaan koko ryhmän "vaarallisten" paikkojen kohdalla ja polkaisi sitten ryhmän kärkeen, kävi työntämässä ryhmäläisten pyöriä Therman jyrkkää rinnettä ylös, tosin suurin osa pääsi sähkön avustuksella polkien mäen ylös. 

Kilpikonnaan en olekaan Suomen teillä törmännyt, käärmeisiin sekä elävinä että kuolleina useinkin.

Vuohet ovat kyllä käsittämättömän hyviä kiipeilijöitä. Putookohan niitä usein noilta kallioilta?

Therman kuumalähde lirutti kuumaa vettä pientä puroa pitkin pieneen meren vieressä olevaan lampeen.

Aamujoogan ja aamupalan jälkeen jäi sopivasti "omaa aikaa" ennen iltajoogaa, niin että Kosin kaupunkiin ja turistitarjontaan ennätti hyvin tutustumaan. Kävin kaksi kertaa risteilyllä, ensin "sukellusveneellä" ihailemassa merenalaista elämään ja toisen kerran "merirosvolaivalla", joka poikkesi läheisille saarille: Pserimokselle, Kalymnokselle ja Platille. Molemmilla risteilyillä olisi päässyt myös hyppimään laivasta mereen ja uimaan, mutta jätin sen huvin välistä. 

Aika vaisua olisi ollut vedenalainen elämä ilman "merenneitoa" ja sukeltajaa, valitettavasti niistä tuli huonot kuvat. 

"Merirosvoristeilyn" ensimmäinen rantautumispaikka oli Pserimoksen pikkusaari, jossa on muutama kymmenen vakituista asukasta, eikä ollenkaan autoteitä. Sinne on mahdollista myös turistien majoittua. 

Kalymnos on hieman isompi saari, siellä on noin 16 000 asukasta ja mm. kiipeilijöiden suosima kohde.

Platin saarella asuu vain kaksi ihmistä, eivät tulleet moikkaamaan. Siellä sai hyppiä laivasta.

Onneksi olin yksin matkassa, yllytyshulluna oisin vielä voinut hypätä tai laskea liukumäkeä mereen. 

Merirosvoristeilyllä oli vauhdikas tunnelma.

Pikku kirkko Platilla.

Kävimme porukalla illallisella Zian pikkukyässä Dikaiosvuoren juurella. Sieltä on upeat auringonlaskut ja paljon pikku myymälöitä, joita suljettiin juuri kun olimme pois lähdössä. Aikamonen mukaan tarttui sieltä rannekoru, joka suojaa pahalta silmältä.  

Aurinko laskee saaren taa, kuten kotonakin 😀

Zialla oli toinen toistaa kivemmin sisutettuja ravintoloita. Voidaanko puhua sisustamisesta ulkona? 

Polkupyörä on suosittu somiste.

Upeaa kukkaloistoa 

Kreikassa on tien varsilla paljon muistomerkkejä

Kosilla menee rantaa myötäillen kapea pyörätie, jossa on yksi kaista kumpaankin suuntaan. Välillä ei ole kävelijöille ollenkaan tilaa ja kuten muuallakin kävelijät eivät tahdo omalla alueellaan pysyä, vaikka tilaa olisikin. Vielä ei ollut kovin paljon turisteja pyöräteillä oli aika hiljaista. Vilkkaampaan aikaan voi olla haasteellista edetä pyörällä kävelijöiden säntäillessä sinne tänne ja ainakaan ohitukset eivät onnistu, jos molempiin suuntiin on vilkas liikenne. 

Pyöräkaistahan on varmaan tarkoitettu autojen parkkeeramiseen?

Pyörätie, kävelijöistä ei niin väliksi. Millaistakohan olisi liikkua täällä vilkkaimpaan turistiaikaan?

Kolmella eri pyörällä ajelin Kosilla, tasaisessa maastossa ilman sähköjäkin pärjää, mutta kyllä oli sähköpyörä mukava kukkuloille kiivetessä.

Kaksosten ruokahetki. Usein näki karjaa yksittäin liekassa.

Perjantaina Perniöön

 Pe 13.8.21

Tämån kesän ensimmäiset torikahvit nautin Salon torilla. Ei ollut yhtä vilkasta kuin iltatorilla, mutta kahvittelijoita tuntui riittävän. 

Ainakin Salon toria osataan kehua ja kyllä lyhyen tutustumisen jälkeen todella vilkkaalta paikalta tuntuu verrattuna Jyväskylän lähes olemattomaan torielämään. Edellisellä Salon ohipolkaisullakin muistan torilla olleen todella vilkasta. 

Aamukahvit torilla nautittuani ajelin Uskelanjoen vartta yläjuoksulle päin kunnes pyörätie päättyi. Moisionkoskea lähdin katsomaan, mutta se oli kyllä melkoisen kuiva. Piti ihan tarkistaa mitä sana "moisio" oikein tarkoittaa, kun siihen olen niin usein eripuolilla Suomea törmännyt. Moisio on aidattu viljelysalue (metsän keskellä), uudispelto, raivio. 

Salo on kiva kesäkaupunki, joki keskellä kaupunkia luo oman leimansa kaupunkikuvaan. Ison ankkurin on sotalaiva joutunut jättämään pois painolastista ajauduttuaan karille joskus 1800-luvun alkupuolella. Moision riippusillalta katselin lähes kuivaa Moisionkoskea Uskelanjoessa.

"Haikin" (?)  joutuu haukkomaan ilmaa kuivassa Moisionkoskessa.

Kun yläjuoksun ja Moisionkosken olin tarkastellut, ajelin alajuoksun suuntaan ja kipusin Uskelan kirkon mäelle. Uskela on ollut minulle täysin vieras Suomen kuntakartalla. Salo on kuitenkin erotettu kauppalaksi Uskelasta 1887 ja Uskelan emäpitäjä on liitetty Saloon 1967. Eli tuo varmaan selittää Salon kirkon pienuudenkin, kun Salo on ollut alun perin Uskelaa ja Uskelan kirkko on reilun kilometrin päässä Salon torilta.

Hieno kokoelma vanhoja rautaristejä Uskelan kirkon kupeella.

Uskelan kirkolta lähdin suunnistamaan majapaikkaani ja näin ensimmäiset "Rannikkoreitin" -opasteet. Kumma, etten niitä havainnut torin liepeillä? Tuo yksityistie voisi aremmat pyöräilijät pelotttaa pois, mutta onneksi on tuo reittimerkki samassa tolpass.

Ensimmäinen havaitsemani kyy tänä kesänä, joskus niitä on samana päivänä näkynyt useita, milloin auton alle liiskautuneina, milloin elävinä kiemurtelemassa. Tämä yksilö ei ollut liiskaantunut, mutta liikkui aika verkkaiseen.

Ajattelin, että menen majoittumaan ja poljen sitten edes takaisin kymmenen kilometriä Perniön kirkolle. Matkalla majapaikkaan aloin miettimään, ettei ole mitään järkeä polkea ees' taas tässä helteessä, vaan fiksumpaa olisi majoittua hieman kauempana, niin ettei huomenna olisi niin itkää matkaa poljettavana.  Päätin kuitenkin poiketa varaamassani majapaikassa kysymässä saako varauksen peruttua. Peimmenen kilometrin päästä. ä

Jatkoin siis matkaa kohti Perniötä. Matkalla poikkesin Galleria Levolassa ja Perniön museossa. Perniön kirkon kävin myös kiertämässä ja mietin, että varmaan tänne on joskus haudattu sukulaisia. Mutta on esivanhempien täältä lähdöstä jo jokunen vuosisata vierähtänyt. 

Matkan varrella tapasin saksalaisen pariskunnan, joka oli tullut lautalla Göteborgiin ja siitä Oslon kautta Tukholmaan, sieltä Ahvenanmaalle ja Turkuun ja oli nyt viimeisiä päiviä retkellään. Tulin vähän harrastelija olo näiden "pro-tyyppien" kanssa jutellessa. Heiltä kuulin myös, että on sadetta tiedossa ja he sen vuoksi pyrkivät pääsemään mahdollisimman pian Hesaan. Sateenuhkasta kertoi myös pitserian pitäjä. Olin luottanut, että saan kuivana polkea, mutta ei nyt siltä näytä.

Aika järeä kivipöytä ja -penkit, eivät kovin helposti ohikulkijoiden matkaan lähde.

Perniön museo on jo vuonna 1930 rakennettu nimenomaan museoksi. Mielenkiintoinen vierailu siellä. 

Ihana auringonkukkapelto matkan varrella, harmi, kun en voinut poimia yhtään kukkaa mukaan. 

Matkan pölyt ja hiet pääsin huuhtomaan pihasaunan lauteille ja pienen lammen laineille.