Perjantaina Perniöön

 Pe 13.8.21

Tämån kesän ensimmäiset torikahvit nautin Salon torilla. Ei ollut yhtä vilkasta kuin iltatorilla, mutta kahvittelijoita tuntui riittävän. 

Ainakin Salon toria osataan kehua ja kyllä lyhyen tutustumisen jälkeen todella vilkkaalta paikalta tuntuu verrattuna Jyväskylän lähes olemattomaan torielämään. Edellisellä Salon ohipolkaisullakin muistan torilla olleen todella vilkasta. 

Aamukahvit torilla nautittuani ajelin Uskelanjoen vartta yläjuoksulle päin kunnes pyörätie päättyi. Moisionkoskea lähdin katsomaan, mutta se oli kyllä melkoisen kuiva. Piti ihan tarkistaa mitä sana "moisio" oikein tarkoittaa, kun siihen olen niin usein eripuolilla Suomea törmännyt. Moisio on aidattu viljelysalue (metsän keskellä), uudispelto, raivio. 

Salo on kiva kesäkaupunki, joki keskellä kaupunkia luo oman leimansa kaupunkikuvaan. Ison ankkurin on sotalaiva joutunut jättämään pois painolastista ajauduttuaan karille joskus 1800-luvun alkupuolella. Moision riippusillalta katselin lähes kuivaa Moisionkoskea Uskelanjoessa.

"Haikin" (?)  joutuu haukkomaan ilmaa kuivassa Moisionkoskessa.

Kun yläjuoksun ja Moisionkosken olin tarkastellut, ajelin alajuoksun suuntaan ja kipusin Uskelan kirkon mäelle. Uskela on ollut minulle täysin vieras Suomen kuntakartalla. Salo on kuitenkin erotettu kauppalaksi Uskelasta 1887 ja Uskelan emäpitäjä on liitetty Saloon 1967. Eli tuo varmaan selittää Salon kirkon pienuudenkin, kun Salo on ollut alun perin Uskelaa ja Uskelan kirkko on reilun kilometrin päässä Salon torilta.

Hieno kokoelma vanhoja rautaristejä Uskelan kirkon kupeella.

Uskelan kirkolta lähdin suunnistamaan majapaikkaani ja näin ensimmäiset "Rannikkoreitin" -opasteet. Kumma, etten niitä havainnut torin liepeillä? Tuo yksityistie voisi aremmat pyöräilijät pelotttaa pois, mutta onneksi on tuo reittimerkki samassa tolpass.

Ensimmäinen havaitsemani kyy tänä kesänä, joskus niitä on samana päivänä näkynyt useita, milloin auton alle liiskautuneina, milloin elävinä kiemurtelemassa. Tämä yksilö ei ollut liiskaantunut, mutta liikkui aika verkkaiseen.

Ajattelin, että menen majoittumaan ja poljen sitten edes takaisin kymmenen kilometriä Perniön kirkolle. Matkalla majapaikkaan aloin miettimään, ettei ole mitään järkeä polkea ees' taas tässä helteessä, vaan fiksumpaa olisi majoittua hieman kauempana, niin ettei huomenna olisi niin itkää matkaa poljettavana.  Päätin kuitenkin poiketa varaamassani majapaikassa kysymässä saako varauksen peruttua. Peimmenen kilometrin päästä. ä

Jatkoin siis matkaa kohti Perniötä. Matkalla poikkesin Galleria Levolassa ja Perniön museossa. Perniön kirkon kävin myös kiertämässä ja mietin, että varmaan tänne on joskus haudattu sukulaisia. Mutta on esivanhempien täältä lähdöstä jo jokunen vuosisata vierähtänyt. 

Matkan varrella tapasin saksalaisen pariskunnan, joka oli tullut lautalla Göteborgiin ja siitä Oslon kautta Tukholmaan, sieltä Ahvenanmaalle ja Turkuun ja oli nyt viimeisiä päiviä retkellään. Tulin vähän harrastelija olo näiden "pro-tyyppien" kanssa jutellessa. Heiltä kuulin myös, että on sadetta tiedossa ja he sen vuoksi pyrkivät pääsemään mahdollisimman pian Hesaan. Sateenuhkasta kertoi myös pitserian pitäjä. Olin luottanut, että saan kuivana polkea, mutta ei nyt siltä näytä.

Aika järeä kivipöytä ja -penkit, eivät kovin helposti ohikulkijoiden matkaan lähde.

Perniön museo on jo vuonna 1930 rakennettu nimenomaan museoksi. Mielenkiintoinen vierailu siellä. 

Ihana auringonkukkapelto matkan varrella, harmi, kun en voinut poimia yhtään kukkaa mukaan. 

Matkan pölyt ja hiet pääsin huuhtomaan pihasaunan lauteille ja pienen lammen laineille.