Seniorileidit pyöräilivät Teneriffalla

Tämän jutun olemme kirjoittaneet yhdessä matkakaverini Merjan kanssa.

Pakkasten keskeltä oli kiva välillä päästä kesäisiin tunnelmiin.

Jännitystä ilmassa

Ennen matkaa oli jännitystä ja seikkailumieltä ilmassa. Matkaanhan lähdettiin puolitutun kanssa, olimme tavanneet toisemme pari kertaa senioreiden pyörälenkeillä ja matkavarauksia tehdessämme. Somea täytyy kehua sen verran, että Retkipyöräilijät-ryhmässä Merja ilmoitti hakevansa pyöräilyseuraa Kanarialle ja Tuija  huomasi ilmoituksen samalla muistellen, että tuon tyypin on tavannut aikaisemmin. Mutta oli kivaa, kun sai kaveriksi pyöräilystä tykkäävään ihmisen, joka oli riittävän rohkea heittäytymään seikkailuun. Biletystä ja rantalomaa ei kaivattu vaan aktiiviloma on parasta.

Teneriffan pyöräilyolosuhteista olimme saaneet vähän ristiriitaista tietoa. Joku kertoi, ettei missään nimessä pyöräilisi Teneriffalla ja toinen taas kehui olosuhteita. Jännitti liikenne, korkeuserot yms. Seikkailun makua toi myös se, että olimme varanneet vain menoliput ja kolmen ensimmäisen päivän majoituksen.

Muraali Granadilla de Abonassa. Pyöräilyviikon 2026 pääteemana on  muuten "Pyöräily ja Taide".

Pyörävuokraamot ja pyörät

Meille oli suositeltu ”Kanarian parasta” pyörävuokraamoa ja mehän marssimme ensin sinne ja varasimme pyörät kolmeksi päiväksi. Tässä vuokraamossa oli varmaan saaren paras pyörävalikoima, mutta niin oli hinnatkin huipussaan. Naapurista löytyi toinen vuokraamo, josta vuokrasimme myöhemmin pyörät jälleen kolmeksi päiväksi. Harmi vaan, että valikoima oli huomattavasti suppeampi ja Merjalle ei löytynyt sopivan kokoista maantiepyörää (pituus 156 cm). Eli kannattaa ajoissa laittaa vuokraamoille tiedot omista mitoista ja millaisen pyörän haluaa. Maantiepyörän sijaan Merja varasi e-biken mallia “mummo”. Sen käytössä oli alkuun opettelua, koska se oli nopeatempoisessa liikenteessä hurjan painava pyörä. Korkea runkotanko oli ketterää maantiepyörää huomattavasti hankalampi käyttää. Muutamien manauksien ja kilometrien jälkeen pyörä kuitenkin oli varmatoiminen ja akku kesti hyvin haastavissakin maastoissa.

Jos yhtään pidempään haluaa pyöräillä Kanarialla, saattaa oman pyörän kuljettaminen tulla edullisemmaksi kuin vuokraamon pyörät ja saisi ainakin oman tutun ja itselle mitoitetun pyörän käyttöönsä. Finnairin sivuilla oli 77 e/siivu pyörän kuljetuksen hinta.

Omaa kypärää oli ikävä, joten varmaan kannattaa pakata se seuraavalle reissulle mukaan. Osa oli melkoisen käytetyn näköisiä ja sopivaa kokoa ei aina löytynyt.

Merja oli tyytyväinen gravel-pyöräänsä. Kymmenen kilometrin yhtämittainen nousu ei tuntunut tälläkään pyörällä miltään.  

Pieni "kierrätysvinkki" pyörävuokraamon ratkaisu repun kiinnittämiseksi tarakalle.

Näkymät vuorilta on upeat. Ensimmäisestä vuokraamosta Tuija vuokrasi tehokkaimmalla akulla (800 Wh). Akku kestikin mainiosti ja aiheutti vuokraamon työntekijällä joka ilta ihmettelyä, miten vähän se on kulunut päivän aikana. Normaalisti kuulemma turistit ajelevat 15 km rannalle ja akkua kuluu yhtä paljon kuin meidän vuorille suuntautuneissa 50 km lenkeissä. 

Reittisuunnittelu ja liikenne

Reittisuunnittelua teimme Komootin ja GoogleMapsin avustuksella.  Komoot oli meille kummallekin vähän uusi ja outo väline, mutta tulipa sitäkin opeteltua. GoogleMapsiin voi aina luottaa… eli välillä todella outoja polun pätkiä ajelimme Kuukkelin ohjauksessa. Eipä olisi noita reittejä ollut kiva maantiepyörällä ajella, mutta tukevilla kaupunkisähköpyörillä ajaminen onnistui. Kuukkeli ohjasi meidät myös rannan kävelybulevardeille ja aika pian saimme  poliisit häätämään meidät sieltä pois.

Liikennekulttuuri Kanarialla oli yllättävän maltillista. Kaahailijoita ei näkynyt ja hyvin kärsivällisesti paikalliset jaksoivat antaa tietä jalankulkijoille suojateillä ja huomioivat myös pyöräilijät. Tööttäily oli yleistä ja alkuun säikytteli meitä, mutta sekin oli ehkä meille enemmän varautumista autoon kuin epäystävällistä. Taisivat myös moikkailla toisilleen tööteillä.

Reittivinkkejä löytyi Komootista ja pyörävuokraamon sivulta. Kun olimme hieman tutustuneet alueeseen, Merja kehitteli itse reittejä. Tällä reitillä nousimme ensin kymmenen kilometriä ja paluumatkalla saimme nauttia mutkittelevasta laskettelusta. Tie oli suhteellisen leveä ja autoliikennettä oli maltillisesti.

Pilvet näyttävät uhkaavimmilta kuin olivatkaan. GoogleMaps ohjasi välillä vähän haasteellisille reiteille, joten välillä piti työntää pyörää. 

Liikenne oli etenkin Los Cristianoksen / Americanoksen keskustojen ympyröissä melkoista sekamelskaa ja pyörillä pujottelu autojen välissä oli melko kuumottavaa. Niinpä kahden kokeilukerran jälkeen emme enää suunnanneet siihen suuntaan.

Pyöräily isoissa sekavissa liikenneympyrähäkkyröissä oli haasteellista. Tässä Komootin piirtämä edestakainen reitti eli toiseen suuntaan ajettiin TF1-moottoritien toista puolta ja toiseen suuntaan toista puolta. 

Toisaalta Los Cristianoksesta pohjoisen suuntaan sai ihailla upeita merimaisemia ja matkan varrella oli useita kivoja pikkukyliä, joissa saattoi pysähdellä nauttimaan välipalaa.

Välttääksemme ruuhkaisen kaupunkiliikenteen suuntasimme koilliseen etelärannikolle ja itään päin vuoriston suuntaan. Teiden tulivuoren huiputusta emme edes uskaltaneet haaveilla, ehkä joku toinen kerta. Vuorille polkeminen vähän jännitti, mutta liikenne siellä oli aika hiljaista ja pientareet melko leveät. Ihan riittämiin oli meille kiipeämistä yhtäjaksoisesti reipas kymmenen kilometriä. Mukavasti tie onneksi kiemurteli serpentiinin lailla helpottaen nousu-urakkaa. Onneksi ei tarvinnut pelätä jyrkkiä pudotuksia, koska tien reunoissa oli paikoitellen hyvät turvakaiteet. Takaisin tullessa alamäkikiito sai vedet silmiin ja kädet puutumaan, kun yhtäjaksoisesti täytyi jarrutella vauhdikkaissa kurveissa. Onneksi oli riittävästi lisävaatetta mukana laskuja varten ja vuorilla oli muutoinkin kylmempää ja pilvisempää.

Kun olimme hieman tutustuneet ympäristöön, Merja kehitteli myös itse reittejä. Tällä reissulla GoogleMaps ohjasi meitä myös pienille hiekkapoluille ja pihakoirien reviireille.

Espanjassa autojen pitää ohittaa pyöräilijät puolentoista metrin etäisyydeltä. Hyvin autoilijat tätä suositusta noudattivat ja odottelivat, että tulee sopiva ohituspaikka.

Päivän päätteeksi oli mahtavaa nautiskella kunnon ateria hyvällä ruokahalulla. Ravintoloissa oli valinnanvaraa ja hintataso oli kohtuullinen. Paljon parjattu turismi ei näkynyt paikallisten palvelualttiudessa.

Lennot, bussit, junat

Menolennot varattiin hyvissä ajoin, mutta paluumatkat vasta pari päivää ennen lentoa. 

Lentokentältä siirryttiin paikallisbussilla hotelliin ja paikallisbussilla käytiin myös Los Cristianoksessa varaamassa pyörät ja siirryttiin sinne loppulomaksi. Paikallisbussit olivat varsin ruuhkaisia ja eivät kulkeneet ihan aikataulussa. Matkan teko oli myös hidasta ruuhkien vuoksi. Myös paluumatka lentokentälle sujui paikallisbussilla. GoogleMaps kertoo  varsin kivasti aikataulut ja reitin.

Paluulennolla oli hyvin tilaa, niin että saimme molemmat oman penkkirivin käyttöömme.   Yölento vähän jännitti, mutta hyvin se sujui, vaikkei uni tullutkaan. Suorastaan kätevää oli lentää yöllä, niin paluuyhteydet Helsinki-Vantaalta junalla Jyväskylään olivat toimivat eikä tarvinnut enää jäädä Helsinkiin yöksi. 

Yöllisellä paluulennolla ei uni tullut, vaikka tilaa olisi ollut vaikka pitkälleen pötkähtää.

Hotellit

Hotellit varasimme Bookingin kautta halvinta etsien. Ensimmäinen hotellivalinta Los Silenciossa oli vähän ongelmallinen, kosk siellä ei ollut pyörävuokramoita. Halusimme valita itse pyörät, joten kävimme Los Cristianoksessa bussilla varaamassa pyörät. Seuraavan hotellin varasimme Los Cristianoksesta. Tämä hotelli oli Los Cristianoksen keskustassa, mutta sinne ei saanut pyöriä vietyä säilytykseen. Niinpä veimme pyörät iltaisin pyörävuokraamoon yöksi. Kolmas hotellimme oli vähän Los Cristianoksen keskustan ulkopuolella ja sieltä oli hyvä lähteä vuorille polkemaan ja pyörät pääsivät nauttimaan hulppeasta sadan neliön huoneistostamme. Pyörävuokraamo myös kävi hotellilla "kuittaamassa" pyörien luovutuksen ja palauttamassa takuusumman.

Hotellia varatessa kannattaa tarkistaa, että pyörän saa yöksi säilytykseen hotelliin. Näitä portaita ei oikein pyörää voinut rahdata, joten veimme pyörät yöksi pyörävuokraamoon.

Viimeisessä hotellissamme pyörät pääsivät nauttimaan sisätiloista, tosin sänkyyn niitä ei päästetty.

Sää ja ympäristö

Meitä suosivat säät erityisen hyvin. Joka päivä oli aurinkoista ja ajoittain pilveilyä, mutta sehän ei pyöräilijöitä haitannut. Tuulisiakin päiviä oli joitakin, jopa 9 m/s mutta onneksi vältyimme pahimmilta puuskilta ajon aikana. Yhdessä pitkässä alamäessä tuuli otti aika voimakkaasti sivusta pyörään ja sai tosissaan pidellä ohjaustangosta kiinni, jotta pyörä ei suistunut ojaan tai ajoradalle. Lämmintäkin oli parikymmentä asetetta ja mukavaahan se oli ajella lyhythihaisissa ja -lahkeissa. Hyvän sään takia pysyttelimmekin etelärannikolla, koska pohjoisen puolella on tunnetustikin viileämpää. 

Luonto on aika karua näin pohjoismaalaisen silmin, mutta vähitellen huomaa alueen kauneuden. Meri ja vuoristo tekevät vaikutuksen kaikkialla saarella ja auringonlaskut ovat hurmaavia oranssin pallon painuessa Atlantin horisonttiin. Kaupunkeihin ja kyliin on istutettu erilaisia palmuja ja kukkaistutuksia ja väriloisto on monenkirjavaa. Kyyhkysten kujerrusta kuulee kaikkialta. Koiria ja kissoja ihmisillä on paljon ja kaupunkikoirat ovat ystävällisiä. Maaseudulla banaani- ja muita viljelyksiä vartioivat ärhäkän näköiset koirat ja satunnainen pyöräilijäturisti voi vain rukoilla, että ne eivät pääse irti tarhastaan. Puita ei niillä korkeuksilla näkynyt missä pyöräilimme. Silti erilaiset luonnossa vapaana kasvavat kaktukset olivat karunkauniita samoin kuin erilaiset pensaat ja heinäkasvit. Meri ei houkutellut laavakivisten terävien rantojen vuoksi uimaan ja ilmeisesti vilkkaimmilla paikoilla vesi on saastunutta.

Maisemat Teneriffalla ovat upeat. Sää on lämmin, pilvet vain vähän pelottelevat vuorten päällä. 

Yhteenvetona 

Voisi tiivistää, että ehdottomasti Teneriffalle uskaltaa mennä pyöräilemään, mutta tarvitaan kokemusta pyöräilystä ja ripaus rohkeutta työntää pyöränsä liikenteen keskelle vilkkaissa liikenneympyröissä. Joka kaipaa pyöräteitä tai tasamaata ei kannata vaivautua Kanarialle. Pyörävuokraamoita on paljon ja palvelu niissä hyvää, hintataso ja laatukin vaihtelee. Pyöräilijöitä näkee paljon ja maantiepyöräilijöitä enemmistö. Edullisia hotelleja löytyy hyvin ja ruokapaikoissa on valinnanvaraa ja hintataso kohtuullista.

Jypsin seniorileideillä säilyi hyvä tiimihenki ja yhteistyö reittien sekä majapaikkojen suunnittelussa sujui hienosti. Pyöräilyinnosta kertonee jo seuraavan retken suunnittelu Gran Canarian puolelle, jossa on ilmeisesti enemmän pyöräilyreittejä ja vuokraamoita.

Vielä pyörällä Torre del Marissa

Viikonloppuna annettiin Teijan kanssa smurffijoukon mennä rankemmille vuoristolenkeille keskenään keräämään korkeusmetrejä ja matkakilometrejä. Meidän retkemme suuntautuivat vähän matalampiin maisemiin.

Pyörä piti nostaa yöksi sisään lataukseen, kun akkua ei saanut irti.

Lauantaina aamupäivällä ajeltiin kylällä ja rantaa pitkin. Mielenkiintoisia pyörätieratkaisuita, kun vaan olisi jatkuvuus kunnossa eikä tarvitsisi parin kilometrin välein ihmetellä mihin se pyörätie hävisi. Kyllä sai nopeasti huomautuksen paikallisilta autoilijoita, jos erehtyi ajamaan tiellä paikassa, jossa pyörätie kulki vieressä, aina vaan ei ollut kovin helppo sille pyörätielle siirtyä. 

Iltapäivällä ajettiin vähän vuoristoon Sayalongan suuntaan, kunnes totesimme viisaammaksi kääntyä takaisin, jottei jouduta ajamaan välillä alamäkeen ja kipuamaan takaisin. Keli oli mukava (lue: ei satanut).

Kaksisuuntainen pyörätie oli melkoisen kapea ja liikenneympyröiden kohdalla kierrettiin autokaistan yli eli tuli kolme suojatieylitystä. Toivottavasti Suomeen ei oteta näistä pyöräteistä mallia.

Algarrabon ja Sayalongan väliseltä tieltä näki laaksoon, jossa kiemurteli pieni joki.

Silta joen yli johti Escalerillan puistoon, jonka GoogleMaps kertoi olevan ainoa nähtävyys Algarrabossa.

Sunnuntaina ajeltiin Nerjaan, käytiin vain rantaa ihailemassa ja jätettiin tippukiviluolat väliin. Matkalla poikettiin välipalalla ja takaisin ajettiin sadetta pakoon, mikä onnistuikin. Kun päästiin "kotikylän" rannalle käytiin rantaravintolassa syömässä. 

Ravintolan seinän koristeena oli tarjoilijan kuva.

Pieni linna tien varrelta.

Kummallinen muistomerkki, tuntui, että siinä oli kuolleiden ihmisten elinaikoja yms ja lisäksi ihmiset olivat randomisti lisäilleet omia kiviään.

Torre del Maren ja Nerjan välillä ei ole koko matkaa pyörätietä, vaan välillä ajellaan tällaisella pientareella.

Näkymä Nerjasta Torre del Marin suuntaan.

Smurffiretkellä (Torre del Mar)

Silloin smurffijoukko ajaa yli joen... Suursmurffillekin yllätykseksi tien yli meni useammankin kerran pieniä jokia, täällä on tänä talvena saatu vesivarojen täydennystä edellisenkin vuoden edestä.

Ensimmäisenä päivänä Torre del Marissa smurffit suuntasivat pyörävuokraamoon hakemaan varaamansa pyörät. Minulla ei ollut pyörää varattuna. Lähdin kuitenkin mukaan, jotta osaan myöhemmin iltapäivällä hakea seuraavaksi päiväksi varatun pyörän, jonka käyttäjä oli tulossa vasta illalla. Ja mietin myös pyörän vuokraamista muutamaksi tunniksi. 

Vuokraamossa selvisi, että seuraavalle päivälle varatun pyörän saa jo nyt mukaan. Se oli sähkömaantiepyörä, jollaista ei minulle joko habitukseni tai muusta syystä edes esitelty, vaan näytettiin vankkoja kaupunkisähköpyöriä. Pyörät vuokrataan vuorokausihinnalla eikä vuokraamo ollut viikonloppuna auki, joten päädyin vuokraamaan kaupunkisähköpyörän kolmeksi vuorokaudeksi. Jotain epäilyttävää minun habituksessani oli, koska minulta kysyttiin myös onko minulla kypärää (roikkui repussani), mutta smurffit saivat pyöränsä ilman kypäräkyselyitä.

Smurffijoukko oli varannut vuokrapyörät ennakkoon. Heidän pyöränsä olivat vähän virtaviivaisempia kuin minun.  

Vähän vankempi tämä minun ajopeli kuin smurffijoukon maantiepyörät. 

Suursmurffi kannusti lähtemään smurffijoukon kanssa lenkille: "Ajellaan tuonne länsipuolelle, siellä ei ole niin pahoja nousuja, kyllä sä avustuksen kanssa pärjäät". Hulluahan ei paljon tarvitse yllyttää... Niinpä sitten viiden maantiepyöräilevän, hyväkuntoisen miehen joukon jatkoksi lähdin, ajatuksella, että käännyn alkumatkasta pois, jos meno on minulle liian rankkaa. Tietysti selvästi näki, etten kuulu joukkoon, kun pyörän lisäksi myös muu habitukseni vaatetusta myöten poikkesi täysin smurffijoukon yhtenäisestä asusta.

Sateen pitoa hyvässä seurassa Aldin katoksessa. Erehdyin ottamaan kuvan koirista ja omistaja yritti jotain selittää en tiedä olisiko halunnut jotain korvausta tms.

Torre del Marin maamerkki majakka.

Alkumatkasta sattui rengasrikko, mutta ei siinä kauan nokka tuhissut, kun oli rengas vaihdettu.

Reitin pohdintaa, päädyttiin Almácharin pikku kylään poikkeamaan.

Almácharissa olisi ollut kirjastokin, mutta siesta-aika, joten en edes yrittänyt vierailua.

Kaunis hattu ripustettuna talon ulkoseinään.

Almácharissa oli "pitsiliinat" kaivettu kaapista ja ripustettu katujen ylle.

Kulttuuritalosta olisi ehkä löytynyt kirjasto, mutta jätin sen tutkailun väliin, kun ruokakaupan löytyminen oli tärkeämpää.

Almácharin kapeat ja jyrkät kujat tuli hyvin kartoitettua smurffijoukon etsiessä ruokakauppaa. Liikuntavammaisen olisi kyllä vaikea asua tässä kaupungissa. Pääsin testaamaan pyöräni kävelyavustetta, kun tuli niin jyrkkä mäki, ettei sitä polkea viitsinyt ja pyörä oli todella raskas työntää. Avustettuna työnnetty pyörä meinasi karata käsistä ja oli pakko myös jarrulla avustaa.

Lopulta hajaantuneesta smurffijoukosta toinen löysi tämän "Supermercadon" koululaisten avustuksella. Ilman apua tämä "tunnukseton" hämärä kauppa olisi jäänyt löytymättä. 

"Supermercadon" vesivarasto.

Kun kauppa oli löydetty, matka jatkui Almácharista eteenpäin. Tähän asti oli noustu ja nyt alkoi "laskettelu" shikaanimutkissa kohti merta. Tiellä oli melkein koko oman kaistamme levyinen sortumakin, mutta onneksi se oli sen verran suoralla pätkällä, ettei kukaan ajanut siihen. Laskussa  minulla menivät korvat lukkoon, eli vähän ilmanpaineet vaihtuivat. Rantaan päästyämme saimme myötätuulen matkan teon avuksi. Tosin myös ukkoskuuro kasteli meidät, mutta onneksi matkaa ei ollut enää monta kilometriä jäljellä. Piti vielä kotimatkalla poiketa vuokraamossa täytättämässä renkaat, kun olivat melko huonoilla paineilla antaneet pyörän vuokralle.

Paikallinen villikoira, silittämistä en arvannut yrittää.

Smurffit olisivat mielineet kulkea tuota harjanteen päällä kulkevaa tietä, mutta maantiepyörien renkaat eivät oikein soratielle sovellu.

Jossain tuolla alueella poljettiin, jäi minulta jälki ottamatta talteen. 

Smurffiretkellä tuli yli 60 kilometriä ajoa, mutta Suursmurffin tavoitteeseen 75 kilometriin ei onneksi päästy, sillä silloin minulla olisi viimeinen kymmenen kilometriä mennyt ilman avustusta ja se olisi varmasti jäänyt polkematta. Nousumetrejä tuli tuhat ja ne söivät tehokkaasti avustusta.

Kämpille ennätettiin hyvissä ajoin ennen kuun nousua.

Smurffijoukon asut Jyväskylän pyöräilyseuran väreissä. Tämä retki osa Jyväskylän pyöräilyseuran Torre del Mariin suuntautunutta kevätretkeä.

Pyöräilyn iloa ja tuskaa Turuus'

Olen nyt pyöräillyt reilun kuukauden Turussa. Alkuun tuntui Turun pyöräilyolot todella hienoilta ja pyöräily täällä suurelta ilolta. Maasto-olosuhteiden vuoksi täällä on mukava pyöräillä, en ole kovin moniin jyrkkiin ylämäkiin törmännyt, Kaskenmäen olen pari kertaa työntänyt ylös, kun ei ole ollut alkuvauhtia. Alamäet eivät ole minulle ongelma, kiva päästellä täysillä, jos liikenne ja tienpinta antavat siihen mahdollisuuden.  

Tamperelaisetkin varmasti arvostaisivat sitä, miten helppo on Turusta pyörällä löytää pois. Pyöräilyn viitoitukset ohjaavat niin Lietoon, Raisioon kuin Kaarinaankin ja kaikkiin näihin suuntiin on hienot kevyenliikenteen väylät. 

Tarkempi tutustuminen Turkuun pyörän selässä nosti esiin ilon ohella myös tuskaa, joka tuli pyöräilyolosuhteiden ongelmista. 

Keskustassa on miltei mahdoton pyöräillä, kun torin ympäristö on kaivettu ylös. Myöskään pyöräilylle erikseen ohjattua reitistöä ei ydinkeskustasta löydy, vaan pyöräily tapahtuu suurimmaksi osaksi autokaistoilla, tosin varmaan 50 % ihmisistä ei autoteille uskaltaudu, vaan pyöräilee jalkakäytävillä, vaikka se on "rikollisempaa" kuin kadulla pyöräily. Pyöräilylle osoitettu väylä (kevyen liikenteen seassa tai omana pyöräkaistanaan) voi myös päättyä (ja alkaa) aivan yllättäen, ilman että pyöräilijää mitenkään ohjataan mihin pitäisi mennä. Tosin fiksummat pyöräilijät varmaan kaivavat esiin Turun pyöräilykartan, minä olen vain GoogleMapsin avulla suunnistanut ja vasta tätä kirjoittaessani tajusin, että Turusta löytyy varsin hyvä pyöräilykartta. Netistä löytyy myös paljon valmiiksi suunniteltuja pyöräreittejä Turun ympäristössä, jos ennätän testaan ainakin muutaman niistä.

Kun tutustuu Turun pyöräilykarttaan, niin minulle tuskaa aiheuttaneet epäjatkuvuuskohdat löytyvät... Ehkä minun pitää lukea seuraavan kerran kartta ennalta kunnolla, kun suunnittelen reittiä (ai, niin, mä en paljon suunnittele 😁 tai ainakaan suunnitelmia noudata, varsinkaan keskusta-alueella)

Hämeenkadulla pyörätie alkaa yllättäen. En tässä mutta parissa muussa kohtaa olen saanut torven tööttäyksiä, kun en ole huomannut vieressä kulkevaa pyörätietä ja olen ajanut autokaistalla.

Pyörätie hävisi... Aninkaistenkadun ja Eerikinkadun kulmassa, kiva polkea kadulla tuonne ylämäkeen kohti linja-autoasemaa (ja rautatieasemakin löytyy siltä suunnalta).

Rakennus- ja tietöiden kohdalla ei ole ohjeistettu kiertoreittejä ja myöskään tapahtuma-aikaan ei kiertoreiteille ole ohjeistusta, vain ohje taluttaa pyörää tapahtuma-alueella. Ja kun pyöräilyolosuhteet muualla kuin jokirannassa ovat todella onnettomat, niin jokirannan tapahtumien kiertäminen on ainakin turistille pyörän kanssa miltei mahdotonta. Sattumalta löysin keski-aikatapahtuman aikana Hämeenkadusta eristetyn pyöräkaistan, mutta sinne ei mitenkään ohjattu. 

Turussa on pyöräilijällä mahdollisuus ihan itse keksiä mitä kautta jatkaa matkaa, kun työmaan takia on reitti katkaistu. Aina tällainen vapaus ei kuitenkaan ole ilo, vaan voi aiheuttaa tuskaa.

Pyörien parkkeeraukseen en ole paljon kiinnittänyt huomiota, koska omassa pyörässäni on tällä hetkellä hyvä "jalka", joten voin aika huolettomasti parkkeerata mihin vaan. Erään suuren kauppaketjun kohdalla olen kiinnittänyt huomiota siihen, että pyöräparkit on jotenkin kätketty rakennuksen taakse tai sivulle, ettei niitä löydä ilman etsimistä, kun ei ole mitään viitoitusta. Sama yritys on satsannut sähköautojen parkkeeraukseen, mutta pyöräilijälle ei ole mitään reittejä tai viitoitusta kaupan pyöräparkkiin ja esimerkiksi pyörätie voi olla toisella puolella katua, mutta sieltä ei ole liittymää kaupan pihaan. Tämän olen todennut useamman ao. ketjun kaupan kohdalla.

Onkohan pyöräparkkien sijoittelussa jokin pielessä, kun ei pyöriä riitä virallisiin parkkeihin, mutta erilaisiin aitoihin yms on pyöriä kiinnitetty ympäri kaupunkia.

Siis kyllä on Jypsiä ikävä, Jyväskylässä pyöräilyseuralaiset aktiivisesti puuttuvat pyöräliikenteen ongelmakohtiin ja mm. pitävät huolen, että kiertoreitit erilaisten poikkeusolojen vallitessa on asianmukaisesti merkitty. Pitkään jatkunut yhteistyö Jyväskylän kaupungin kanssa on tuottanut hedelmää ja puolin ja toisin kaupunki ja pyöräilijät arvostavat toisiaan ja toistensa näkemyksiä.

Kiinteä viitoitus on hyvää, mutta tapahtuma-alueen tungoksessa voi olla haasteellista taluttaa täydessä retkivarustuksessa olevaa pyörää. Tietysti Turussa on vaikea löytää kunnollista kiertoreittiä Aurajoen rantaa kulkeville väylille, kun torin ympäristö on myllätty auki. Ehkä nuo kiertoreitit voisi merkitä jo aiemmin, niin että matkaajat, jotka eivät halua tuonne tungokseen pyörineen tunkea, voisivat valita reittinsä  esimerkiksi satamaan jo aiemmin. 

Hämeenkadulle oli keskiaikatapahtuman ajaksi eristetty oikein aidalla pyörätie, valitettavasti mitään viitoitusta tähän reitille en havainnut.

Förillä pääsee pyörän kanssa kätevästi Aurajoen yli, alajuoksulla on heinäkuussa "pikku-Föri", jossa pyörän kuljettaminen on suurempi haaste, kun laiturille on useampi porras ja tilat lautalla aika ahtaat.

Ei vain torin ympäristössä, vaan muuallakin rakennetaan. Tässä on ensin viitta, että Raisioon pääsee ajamalla suoraa ja seuraavassa hetkessä reitti katkeaa nuoliin oikealle ja vasemmalle.. Kumpaankas suuntaan sitä lähtiskään?? Ensin näyttää oikea paremmalta vaihtoehdolta (normaalioloissa sitä kautta pääsisi näppärästi), mutta olen käynyt tutkailemassa, että reitti oikealle katkeaa lopullisesti parin sadan metrin päässä samaisen työmaan vuoksi.

Hämeen suuntaa pääsee nyt näppärästi aivan uutta pyörätietä ainakin Lietoon asti.

Pyöräilijät oikeelle, kävelijät vasemmalle. Arvostaisin, jos kävelijöiden merkkiin olisi lisätty esim viittaus mahdollisiin portaisiin, niin en turhaan yrittäisi sitä kautta mennä (joenrantareitti tietty minua kiehtoisi).

Kylläpä mieltä ilahduttaa tällainen pyöränhuoltopiste. 

Mukulakivipäällyste ei ole pyöräilijän mielimaastoa.

Yksi ikuisuus ongelma on tietysti pyöräparkit. Kaarinan kirjaston edessä olisi tilaa kunnon pyöräparkille, muttei siinä sellaista näy olevan. Ehkä ei sovi arkkitehtuuriin😕 tai jäi minulta huomaamatta, kun ajoin tietysti punaisena loistavan sisäänkäynnin viereen. 

Jokirannassa on kiva ajella, jos ei ole kiire minnekään ja kestää jatkuvan muun liikenteen väistelyn. Jonkinlainen "kaistoitus" olisi toivottavaa, tai että kävelijät edes itse oivaltaisivat, että heidän kannattaa kulkea kivetyllä alueella ja jättää asfaltoitu alue pyöriä käyttävälle liikenteelle.

Torin ympäristö on täysin myllätty, jopa pyörän taluttaminen kapeilla kujilla ihmisvilinässä on välillä hankalaa.

Yo-kylässä on pyöräpysäköintipaikkoja todella hyvin ja vara valita jättääkö pyöränsä oven pieleen taivasalle vai pyöräkatokseen tai ihan pyörävajaan (jossa tosin ei ole runkolukitusmahdollisuutta). Ja Fölläritkin tulivat lopulta RuisRockin kynnyksellä käyttöön ja niitä löytyi parkkeerattuna ihan kotiovelle.

Tähänkään en olisi "eksynyt", jos olisi aiemmin ollut viittaus portaisiin. Hyvin kyllä sain pyöräni pudoteltua porras kerrallaan noin 100 porrasta alas. 

Kaskenkadun mäen kyllä työnsin pari kertaa ylös jalkakäytävää pitkin, pyöräkaistaa pitkin en kehtaa pyörää työntää. Tämä kuva ei anna oikeaa kuvaa mäen jyrkkyydestä.

Pyöräkaista päättyy Itäisellä Pitkäkadulla. Tästä pitäisi pyöräilykartan reitityksen mukaan siirtyä vasemmalle Kupittaankadulle pyöräilemään, mutta kun ei ole mitään opastusta,  niin pyöräily jatkuu autojen seassa (ainakin tällaisella turistilla). 

Nyt on hyvin merkitty kaistat pyöräilijöille ja kävelijöille ja vieläpä bussipysäkin sijoittelu on erinomainen !😄