Varastossa lukemattomia luettuja kirjoja

 5.10.21

Kun avautui mahdollisuus päästä tutustumaan kirjaston varastoon, sitä ei voinut olla hyödyntämättä. Vierailu Jyväskylän pääkirjaston kellarissa olevaan varastoon järjestettiin liittyen parhaillaan meneillään olevaan varastoselvitykseen. Varastoselvityksessä mietitään mitä kannattaa säilyttää pääkirjaston alakerrassa olevassa varastossa ja mistä aineistosta kokonaan luopua tai siirtää varastoitavaksi Kuopion varastokirjastoon. 

Tuolla pääkirjaston kellarissa on varastoituna 142 000 nidettä, joka vastaa kolmen lähi-/aluekirjaston aineistoa (Vaajakosken, Kortepohjan ja jonkun kolmannen... unohtui minulta minkä). Varaston kokoa on tarkoitus pienentää huomattavasti, mutta mistä luopua... siinäpä pulma, joka lienee tuttu myös "kotikirjastojen" siivoajille. Eniten aineistoa on 1980- ja 1990 -luvuilta, uudempi aineisto ei vielä jouda varastoon ja vanhempaa ei ehkä koskaan ole ollutkaan niin paljoa (ihan oma arvaukseni)

Hyllymetreittäin (kilometreittäin?) kirjoja.

Tietosanakirjat joutavat nykyään olemaan varastossa.

Varaston vanhin kirjakin on saanut selkätarrat.

Jos puhelinluetteloita on ikävä, niitä löytyy vielä kirjastosta.

Paikallislehtiä, jotka odottelevat mikrofilmausta.

Suomen valtionkalentereita yli 100 vuoden takaa.

Yli satavuotta vanhassa kirjassa on kirjaston säännöt kirjan sisäkannessa.

Poistokirjojen myyntiä odotellessa.

Vanhin varastosta löytyvä kirja.

Vanhimman kirjan tiedot voi löytää myös verkkokirjastosta.

Mutkan kautta suoraan...

 16.9.21

Maanantaina polkaisin auton kaasupoljinta niin tehokkaasti, että ajelin Tampereella Turun tiehaaran ohitse ja havahduin vasta ajellessani Pyhäjärven yli kohti Vaasaa ja Poria. Eikä ollut eka kerta, kun en huomannut kääntyä Tampereelta Turkuun. Tällä kertaa ilmeisesti kuuntelin niin intensiivisesti äänikirjaa, etten suunnistamiseen ennättänyt keskittymään. Tässä yksi syy miksi en puhu puhelimessa autoa ajaessani, en koskaan tietäisi mistä itseni löydän, jos keskittyisin puheluun. 

No, eipä tuo pieni harha-askel haitannut, kävinpä tutkailemassa Ylöjärven kirjastoa. Ylöjärven pääkirjasto Leija on valmistunut vuonna 2002. Muistelin, että olisin käynyt Ylöjärven kirjastossa työmatkalla joskus reilu kymmenen vuotta sitten, mutten muistanut sen olevan näin hieno ja luulinkin sen valmistuneen vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ehkä kävin jo alkuvuodesta 2002 Ylöjärvellä.

Syksy ja koulun alkaminen näkyvät Ylöjärven kirjastossa.

Ihaa-aasi istuskelee yksikseen Ylöjärven kirjaston lastenosastolla.

Ylöjärven kaupungin sivulla kerrotaan: "Kirjastosalin 80-metrinen lasiseinä avautuu Kuruntielle. Leija koostuu kahdesta suuresta kolmiosta, joiden välinen käytävä erottaa asiakastilat henkilökunnan työtiloista."

Onneksi autossani on kääntyvät pyörät ja ei ollut mikään kiire. Pienen harharetken jälkeen pääsin jatkamaan matkaani kohti Paimiota. Paimiossa tapasin sisareni miehineen ja majapaikassamme vieraili vielä illalla muutama pikkuserkku, joista osan tapaamisesta oli vierähtänyt jo jokunen vuosikymmen. 

Paimion reissuun kuuluu aina "pakollinen" haudalla käynti. Tällä kertaa bongasin yhden "uuden" sukuhaudan, isän sedän haudasta sain kuvan. Osallistuin myös maanmittaustilaisuuteen, joka oli meidän osaltamme varsin lyhyt ja koruton tilaisuus. Siskon kanssa käytiin pariin otteeseen metsissä. Alttarvahan bongasin jostain kivistä kertovasta kirjasta ja retkipaikassakin on ollut siitä juttua, joten pitihän se käydä bongaamassa. 

Altarvahan kautta on kulkenut liputustie, jota pitkin Kaarle Herttua ratsasti Marttilan taisteluun vuonna 1599.

Ennen taistelua sotaväki siunattiin Altarvahan tietämillä ja myöhemmin mm. Isovihan aikaan täällä pidettiin jumalanpalveluksia. 

Vahaan (=kiveen) on kiinnitetty muistolaatta PAIMIO-SEURAn toimesta jo vuonna 1958.

Keskiviikkona lähdin ajelemaan takaisin kohti Keski-Suomea. Ennen lähtöäni pohdin mitä kirjastoja väliltä on vielä bongaamatta... Jokioinen, Humppila ja Urjala tulivat mieleeni, Forssan kautta koukkaaminen toisi muutaman lisäkilometrin. Onneksi kuitenkin tarkistin, miten em. kirjastot ovat auki ja totesin olevani liian varhain liikkeellä poiketakseni Jokioisissa ja Humppilan kirjaston on kokonaan suljettu omatoimikirjaston asennuksen vuoksi. Päätinpä sitten poiketa kuitenkin Forssaan ja ajella sieltä Urjalaan.

Forssaa lähestyessäni tuli mieleeni, että kirjasto on jossain vanhassa teollisuuslaitoksessa ja että olen kyllä siinä ympäristössä käynyt ennenkin. Kehräämöalueeltahan kirjasto löytyikin ja olen siellä joskus käynyt, mutta kirjastossa en kuitenkaan ollut ennen vieraillut.

Forssan kirjaston lastenosastolta löytyi "tuttuja" ja kivaa oli että tietokirjat löytyivät omista hyllyistään (varmaan näin on muuallakin, mutten ole ennen huomioinut näin hyvin organisoitua lastenosastoa).

Urjalan kirjasto

Uutuudet esillä Urjalassa.

Kirjoista tehtyjä "himmeleitä" Urjalan kirjaston rappukäytävässä.

Kesän summaus

La 4.9.21

Syksy on tullut, tämän päivän pyörälenkillä tuuli niin kylmästi, ettei siitä ole epäilystäkään. 

Kesän pyöräretket on nyt tehty ja summailin vähän numerotietoa retkistä. 

Pyöräretket            6 kpl

Pyöräilypäiviä retkillä     27 kpl

Pyöräilykilometrejä        1335,90 kilometriä  / ka. 49,48 km / päivä

           max   87,50 km / päivä ja min 3,60 km / päivä

Yöpymiskulut                1370,55 eur  / ka. 54,82 eur / yö

Pääkirjastoja        43 kpl  tänä kesänä    69 kpl koko projektin aikana (joista 6 kpl vain ulkoapäin)

Muutama muukin kirjasto on pääkirjastojen lisäksi tullut käytyä. 

Vielä siis reilusti kirjastoja kiertämättä (yli 200), eli retkeily jatkuu, ehkä kirjoittelen vielä niistä retkistä. Kävin siis keskimäärin seitsemässä kirjastossa per retki. Näyttää pyöräilykilometrit ja yöpymiskulut menevän käsikädessä eli yöpymisille tuli hintaa noin euro/km. 

Mä metsään haluan mennä nyt...

 Ma 30.8.21 - ti 31.8.21

Sunnuntai-iltana suunnittelin maanantaille souturetkeä lähisaariin. Sitten fb-kaveri laittoi päivityksen, että on jäänyt mökilleen. Siitä muistui mieleeni, että on jo pidempään pitänyt käydä heinäntorjunnassa kuusitaimikossa Hartolassa em. mökin lähellä. Vihdoinkin sain impulssin lähteä metsään. Ajattelin, että äkkiäkös tuon vajaan hehtaarin taimikon heinistä puhdistaa. No, heinien lisäksi kuusentaimet piti löytää vatukosta, pihlajien ja koivun taimien joukosta ja taisi siellä olla pajua ja mäntyäkin seassa. Vatukko vei voiton 6-0 ja luovutin parin tunnin jälkeen ehkä viisiprosenttia taimikosta käsiteltyäni. Luovutettuani heinikon raivaamisesta menin impulssin antajan luo mökille lounaalle ja uimaan, jonka jälkeen päädyin ajelemaan Pertunmaan ja Mäntyharjun kirjastojen kautta Mikkeliin. 

Löytyi sentään kuusentaimi vatukosta.

Pertunmaan kirjasto on kauniilla paikalla.

Olisipa sopiva projekti virkata polkupyörään koristeet.

Mäntyharjun kirjastossa pääsee "junamatkalle".

Löysin siis itseni Mikkelistä eli koskaan ei tiedä mihin sitä voi joutua lähdettyään metsään. Mikkelissä etsin majapaikan ja sain sieltä vuokrattua polkupyörän, jolla polkaisin vielä tutustumaan kirjastoon. 

Mikkelin kirjastossa oli käytetty kivasti värejä sisustuksessa muuallakin kuin lastenosastolla. 

Mikkelissä oli vielä kesää jäljellä ja esim. jäätelökioski ja kesäkahvila myivät tuotteitaan ale-hintaan kesän lopettajaisiksi. Eteläisemmässä Suomessa oli tuntunut kesän päätös jo pari viikkoa aiemmin suljettuina palveluina. 

Majapaikan vuokrapyörässä oli renkaat niin tyhjinä, että hirvitti ajaa kanttareiden yli, onneksi aamulla löytyi pyöräliike, josta sain ilmaa renkaisiin. Eihän tuolla vaihteettomalla pyörällä pitkiä matkoja viitsinyt ajaa, mutta taas kerran huomasin, miten paljon paremmin pyörän selässä kaupunkikuva avautuu kuin autolla ajaen tai kävellen. 

Patsas Naisvuorella näytti tähyävän suoraan näkötornin seinään. 

Naisvuorella kävin peräti kahdesti, kun ei aamusta vielä ollut näkötorni auki. Jalkaväkimuseokin tuli katsastettua, mutta Päämajamuseoon ei ollut pääsyä. Facebookiin laittamani kuva aamukahvista Mikkelin torilla sai entisen "naapurin tytön" laittamaan vinkin, että kävisin moikkaamassa hänen veljeään. Ja niinpä valitsin lounaspaikaksi tämän "naapurin pojan" työpaikan, olipa mukava nähdän neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen. 

Kirkkopuisto, jossa ei ole kirkkoa... selvisihän se miksi tällainen puisto Mikkelissä on. Kirkko no palanut jo yli 200 vuotta sitten. 

Pyöräilijät otetaan nykyään entistä paremmin huomioon.

Lumipukuinen "hevonen" jalkaväkimuseossa.

Mikkelin keskussairaala on huomattavasti värikkäämpi kuin Jyväskylän uusi musta sairaala.

En löytänyt Sotkun kirjastoa...

Suorin reitti Mikkelistä kotiin olisi kulkenut Kangasniemen kautta, mutta kun Kangasniemen kirjaston olen jo viime kesänä bongannut, päädyin ajelemaan Hirvensalmen kautta. Hirvensalmi on ollut monet kerrat pyöräretkiä suunnitellessani tutkailujen alla, mutta kun siltä suunnalta ei löydy retkibudjettiin sopivaa majapaikkaa, niin on jäänyt ko. kunta väliin. Kerran tosin poljettiin Hirvensalmen läpi, kun palailtiin Tanskan pyöräreissulta, mutta silloinkin kutsuttiin poika hakemaan meidät autolla kotiin jostain väliltä. 

Hirvensalmen kirjasto oli koulukeskuksen vieressä ja pihalla oli kiva leikkipaikka. Kirjasto oli pieni ja viihtyisä. 

Sataako?

 La 14.8.21

Aamulla heräsin sateen ropinaan. Onneksi sade loppui ja näytti sadetutkakin, ettei lisää ole luvassa. Aamupulahdus "omaan lampeen" ennen liikkeelle lähtöä. 

Sateen jälkeen paistaa aurinko.

a

Lähikukkakioski ei ollut vielä auki.

Kannon alla on jonkun koti :)

Latokartanonkoskella kiersin lyhyen luontopolun. Kiskonjoessa oleva koski on Etelä-Suomen näyttävin koskialue. Putouskorkeus koskessa 500 metrin matkalla on lähes 16 metriä.  

Latokartanonkosken rannalla on varsin näyttävät myllyn rauniot.

Latokartanonkoski kuohui yllättävän paljon vaikka vesimäärät näin kesällä ovat vähäiset.

Myllyn rakennus vuosi lienee 1805. 

Salosta Raaseporiin ja maakuntakin vaihtuu.

Tenholan kirkonkylällä pidin ensin taukoa kirkon kupeella ja muutaman vesipisarankin sain niskaani. Omia eväitä nautittuani löysin myös kivan kahvilan ja pitihän sielläkin vähän evästää. Kirjaston ja kirkon kiersin ulkoapäin. Kirkon vieruspenkillä istuessani halusi eräs vanhempi herra halusi testata ruotsin kielen taitoani ja kysyi minulta "När är kyrkan öppen?", vastasin "Nej, jag tror icke"... eli en tainnut ihan oikein kysymystä ymmärtää, mutta vastaus tuli kuin pyssyn suusta. 

Pyöräilyn rannikkoreittiä pitkin Tenholasta Tammisaareen matkaa on 25 kilometriä ja Kuukkelin suosittelemaan 52-tietä pitkin 14 kilometriä. Löysin itse näiden välistä noin 18 kilometrin reitin, josta 7 kilometriä oli kohtuullisen hyvää hiekkatietä. 

Tenholan ex-pääkirjasto ei ollut auki lauantaina.

"Vapaan köyhälistön puolesta" on Tenholassa moni menettänyt henkensä. Ihan kirkon nurkalla tämä punaisten muistomerkki. 

Tenholan kirkko on rakennettu jo 1200- ja 1300-luvuilla. Esivanhempanikin lienevät tässä kirkossa vierailleet, vaikka muuttivat pois jo yli 300 vuotta sitten.

 

 Anjovisvoileipää ja vichy ...
Pyöräilijän välipala vai "dagen efter"...

Tenholan kylänraittia.

Helsingin lähestyessä alkoi ilmaantua jopa tälläisiä tienviittoja.

Aimo-koira on seuranani mökillä. 

Perjantaina Perniöön

 Pe 13.8.21

Tämån kesän ensimmäiset torikahvit nautin Salon torilla. Ei ollut yhtä vilkasta kuin iltatorilla, mutta kahvittelijoita tuntui riittävän. 

Ainakin Salon toria osataan kehua ja kyllä lyhyen tutustumisen jälkeen todella vilkkaalta paikalta tuntuu verrattuna Jyväskylän lähes olemattomaan torielämään. Edellisellä Salon ohipolkaisullakin muistan torilla olleen todella vilkasta. 

Aamukahvit torilla nautittuani ajelin Uskelanjoen vartta yläjuoksulle päin kunnes pyörätie päättyi. Moisionkoskea lähdin katsomaan, mutta se oli kyllä melkoisen kuiva. Piti ihan tarkistaa mitä sana "moisio" oikein tarkoittaa, kun siihen olen niin usein eripuolilla Suomea törmännyt. Moisio on aidattu viljelysalue (metsän keskellä), uudispelto, raivio. 

Salo on kiva kesäkaupunki, joki keskellä kaupunkia luo oman leimansa kaupunkikuvaan. Ison ankkurin on sotalaiva joutunut jättämään pois painolastista ajauduttuaan karille joskus 1800-luvun alkupuolella. Moision riippusillalta katselin lähes kuivaa Moisionkoskea Uskelanjoessa.

"Haikin" (?)  joutuu haukkomaan ilmaa kuivassa Moisionkoskessa.

Kun yläjuoksun ja Moisionkosken olin tarkastellut, ajelin alajuoksun suuntaan ja kipusin Uskelan kirkon mäelle. Uskela on ollut minulle täysin vieras Suomen kuntakartalla. Salo on kuitenkin erotettu kauppalaksi Uskelasta 1887 ja Uskelan emäpitäjä on liitetty Saloon 1967. Eli tuo varmaan selittää Salon kirkon pienuudenkin, kun Salo on ollut alun perin Uskelaa ja Uskelan kirkko on reilun kilometrin päässä Salon torilta.

Hieno kokoelma vanhoja rautaristejä Uskelan kirkon kupeella.

Uskelan kirkolta lähdin suunnistamaan majapaikkaani ja näin ensimmäiset "Rannikkoreitin" -opasteet. Kumma, etten niitä havainnut torin liepeillä? Tuo yksityistie voisi aremmat pyöräilijät pelotttaa pois, mutta onneksi on tuo reittimerkki samassa tolpass.

Ensimmäinen havaitsemani kyy tänä kesänä, joskus niitä on samana päivänä näkynyt useita, milloin auton alle liiskautuneina, milloin elävinä kiemurtelemassa. Tämä yksilö ei ollut liiskaantunut, mutta liikkui aika verkkaiseen.

Ajattelin, että menen majoittumaan ja poljen sitten edes takaisin kymmenen kilometriä Perniön kirkolle. Matkalla majapaikkaan aloin miettimään, ettei ole mitään järkeä polkea ees' taas tässä helteessä, vaan fiksumpaa olisi majoittua hieman kauempana, niin ettei huomenna olisi niin itkää matkaa poljettavana.  Päätin kuitenkin poiketa varaamassani majapaikassa kysymässä saako varauksen peruttua. Peimmenen kilometrin päästä. ä

Jatkoin siis matkaa kohti Perniötä. Matkalla poikkesin Galleria Levolassa ja Perniön museossa. Perniön kirkon kävin myös kiertämässä ja mietin, että varmaan tänne on joskus haudattu sukulaisia. Mutta on esivanhempien täältä lähdöstä jo jokunen vuosisata vierähtänyt. 

Matkan varrella tapasin saksalaisen pariskunnan, joka oli tullut lautalla Göteborgiin ja siitä Oslon kautta Tukholmaan, sieltä Ahvenanmaalle ja Turkuun ja oli nyt viimeisiä päiviä retkellään. Tulin vähän harrastelija olo näiden "pro-tyyppien" kanssa jutellessa. Heiltä kuulin myös, että on sadetta tiedossa ja he sen vuoksi pyrkivät pääsemään mahdollisimman pian Hesaan. Sateenuhkasta kertoi myös pitserian pitäjä. Olin luottanut, että saan kuivana polkea, mutta ei nyt siltä näytä.

Aika järeä kivipöytä ja -penkit, eivät kovin helposti ohikulkijoiden matkaan lähde.

Perniön museo on jo vuonna 1930 rakennettu nimenomaan museoksi. Mielenkiintoinen vierailu siellä. 

Ihana auringonkukkapelto matkan varrella, harmi, kun en voinut poimia yhtään kukkaa mukaan. 

Matkan pölyt ja hiet pääsin huuhtomaan pihasaunan lauteille ja pienen lammen laineille.