Lahessa (vol 2) ja Hämeessä

Minulla oli tilaisuus viettää reilu viikko Lahdessa kukkien kastelijana ja kotimiehenä isäntäväen lomaillessa Kreikassa. Täytyy todeta, että kyllä Lahessa (ja Päijät-Hämeessä) on paljon nähtävää ja koettavaa, varmaan enemmän kuin suunnilleen samankokoisessa Jyväskylässä. Vai tuleekohan sitä sokeaksi oman kotipaikkakuntansa nähtävyyksille?  Myös pyöräilyolosuhteet ja lenkkivaihtoehdot tuntuivat paljon paremmilta kuin Jyväskylässä (ehkä olin vaan parempien lenkkivaihtoehtojen lähellä). Jos asuisin noilla huudeilla, varmaan pitäisi satsata kunnolliseen maastopyörään / fättiin, sen verran houkuttelevia olivat latupohjat ja niiltä poikkeavat neulaspolut. Vanhan mainoksen sanoin "Ei oo Lahden voittanutta!".

Kyllä oli kivempi ajella neulaspolulla kuin pyörätiellä vilkkaan tien varressa.

Eipä olisi itselle tullut mieleen, että tämäkin pitää ohjeistaa: "Koirien ulkoiluttaminen kytkettynä kuntopolulla lumettomana aikana sallittu."

Liikuin sekä pyörällä että autolla, aina tilanteen ja seurueen mukaan kulkuvälinettä vaihtaen. Päijät-Hämeen kesäteatteritarjonta tuntui olevan ihan omassa atmosfäärissään, vaikka kyllähän kesäteattereita Keski-Suomestakin löytyy. 

Lastu-kirjastoista minulla oli enää bongaamatta Padasjoki ja Orimattila. Padasjoelle oli vähän turhan pitkä pyörämatka päiväseltään. Orimattila oli sopivalla pyöräilyetäisyydellä,  joten kävin bongaamassa kirjaston ja katsomassa kesäteatterissa näytelmän "Ylpeys ja ennakkoluulo". Hienosti toteutettu näytelmä. Kävin myös kotiseutumuseossa ja kirkossa, joka sijaitsee "keskellä kylää". Myös parilla kirpparilla tuli poikettua, sekä vanhan kehräämön yrityksiin tuli tutustuttua. Harmikseni en päässyt tutustumaan Soile Yli-Mäyryn Taidelinnaan, kun se on avoinna vain sunnuntaisin. 

Orimattilan kirjastovierailun yhteydessä kävin myös taidemuseossa.

Kiva satumetsämaalaus Orimattilan kirajston lastenosastolla.

Orimattilassa löytyy musiikkiosastolta vielä paljon cd-levyjä, jossain muualla olen ollut huomaavani, että levytarjonta on vähentynyt. 

Orimattilan Jymylinna on vuonna 1928 valmistunut suojeluskuntataloksi, Jymylinnan vieressä oli Jätinpesän kesäteatteri syvässä montussa.

"Ylpeys ja ennakkoluulo" -näytelmässä oli melko iso esiintyjäkaarti.

Pesäkallion kesäteatterissa esitettiin Repe Helismaan rakastetuimmista lauluista koottua musikaalia "Päivänsäde, minä ja menninkäinen". Hieno esitys tämäkin. Kävimme samalla reissulla myös Mukkulan kartanon rannoilla ja puistossa, se olikin minulle ihan uusi ympäristö.

"Päivänsäde, minä ja menninkäinen" oli musiikki-iloittelua, katsomoa ei ollut katettu ja vähän auringon porotus tuntui liian kuumalta. 

Ja ei kahta ilman kolmatta. Kolmanneksi ennätin katsomaan Nastolan Pisarateatterin jännityskomedian "Kuin tuhka tuuleen" Taarastin taidekeskuksessa. Taarastissa kävin myös katsomassa "Skarpit" - Suomen karikatyristien ja pilapiirtäjien 14. vuosinäyttelyn. Tämä näyttely oli ajanhermolla nykypolitiikasta ja muutenkin kiinnostava. 

Taarastin taidekeskuksessa Nastolan Pisarateatteri esitti "Kuin tuhka tuuleen" -näytelmää.

Kyllä pressan koiran kelpaa, kun saa kinkun ja hauen sekä sisävessan. 

Kaarisilta biennaaliin pääsin tutustumaan ihan majapaikkani naapurissa Erstan kartanossa sekä Malvan taidemuseossa. Erstan kartano ei paljon puiden seasta tielle näy ja kartano itsessään oli mielenkiintoinen ympäristö ja mielenkiintoista on myös Kaarisilta ry:n siellä järjestämä toiminta erityistä tukea tarvitseville henkilöille.   

Erstan kartano tarjoaa hienot puitteet Kaarisilta biennaalille.

Päijät-Hämeestä poikkesin välillä Kanta-Hämeen puolelle, kävin Lopella hautajaisissa ja Hunsalan työväentalon 111-vuotisjuhlassa, tunnerikkaita ja sukumuistoja mieleen tuovia tapahtumia kummatkin. Työväentalon juhlissa oli myös samaa "iltamatunnelmaa" kuin Repe Helismaasta kertoneessa näytelmässä. 

Hunsalan työväentalo on rakennettu 1912.

Iltamatunnelmaa Hunsalan työväentalon 111-vuotisjuhlissa.

Lahden satama on paljon vilkkaampi ja mielenkiintoisempi kuin Jyväskylän satama. Lahden satamassa oli pop-up-myymälöitä, useita kahviloita ja ravintoloita, Jyväskylässä vain lähinnä ravintoloita. 

Lahden satamassa oli Jyväskylästä tuttuja laivoja "parkissa", Suometar ja Suomen Suvi.

Lahden mäkimontun maauimalaan pääsin tutustumaan mitä parhaassa 11-vuotiaan herrasmiehen seurassa, häntä en kuitenkaan saanut mukaani tuolihissiin enkä mäkitorniin. Hänen kanssaan kävin myös Vääksyssä ja elokuvissa. Myös viisivuotiaan "isäntäni" kauppaleikkeihin ja miekkailuun ennätin mukaan ennen kotimatkaa. 

Köysiradalta oli hieno näkymä mäkimontun maauimalaan.

Kuuden tunnin kotimatka "mutkan kautta suoraan" tuntui huomattavasti lyhyemmältä kuin parin tunnin menomatka nelostietä pitkin. Kotimatkalla ajelin Kalkkisten ja Sysmän kautta maisemareittiä ja  poikkesin mm. Urajärven kartanossa.

Urajärven kartanon puutarhatontut on yli 100-vuotta sitten tuotu matkamuistoina Keski-Euroopasta ja lienevät Suomen vanhimmat puutarhatontut.

Pajulahden urheiluopistolle polkaisin tarkistamaan kannattaako joskus tulla tänne lomailemaan. Huomasin myös, että täältä pääsee Lapakiston poluille.

Keski-Pohjanmaalta Keski-Suomeen

Olin jo Lestijärveltä Kinnulaan siirtyessäni vaihtanut maakuntaa, mutta vasta jatkaessani Kinnulasta kohti Kivijärveä huomasin kunnolla maiseman vaihdoksen.  Enää ei ollut pitkiä suoria, vaan tie teki enemmän mutkia ja mäet olivat jyrkempiä. Kun maksiminopeus nousi Keski-Pohjanmaalla hädin tuskin yli kolmenkympin, niin Keski-Suomessa taas palattiin "normaaleihin" lähes viidenkympin maksiminopeuksiin.

Olin illalla varannut seuraavaksi yöksi majapaikan jostain Kannonkosken ja Viitasaaren väliltä. Minulle iski kuitenkin "hiekkatiekammo" edellisen päivän rengasrikon jälkimainingeissa ja peruin aamulla tuon majoituksen. Alkoi olla jo halu päästä lähes kolmen viikon reissun jälkeen kotiin ja päätin ajella suorinta tietä kotia kohti ja kysellä tulisiko poika johonkin vastaan.

Kivijärvellä pääsin kirjaston oven taa. Mobiililla kirjastokortillani en saanut omatoimikirjastoa auki. Ovessa lukikin, että omatoimikirjasto avautuu vain sopimuksen tehneille.  Kirjastokorttia en enää nykyään kanna mukanani, kun sen saa kätevästi verkkokirjaston sivulta auki. 

Kehitys kehittyy... Kaatopaikasta tulee jäteasema, joka edelleen muuttuu lajitteluasemaksi.

Kinnulassa oli pyörätiet hiekkapäällysteisiä. Enpä halunnut pyörätiellä ajella, kun lauantai-aamuna ei ollut autoliikennettä juuri ollenkaan. 

"Nuoripari" tien varressa.

Keski-kirjastojen logo on "kotoisasti" Kivijärven (myös Kinnulassa oli) kirjaston seinässä.

Kivijärven Kirsikkapuistossa on vuonna 2019 pidetyn Moottorisaha soikoon-kulttuurifestivaalin kulttuuritoteemi-puuveistokset.

Kyllä näin hienot penkit kelpais mulle kotipihaankin.

Kivijärven jälkeen ajelin edelleen kohti Karstulaa. Puolen päivän aikaan rohkenin kokeilla saisinko pojan kiinni ja suostuisiko hän tulemaan vastaan. Sovittiin, että hän ajelee vastaan. Ennätin Saarijärvelle asti ennen kuin sain autokyydin. Yli satakilometriä tuli matkaa Kinnulasta Saarijärvelle ja siitä olisi vielä ollut melkein sama matka kotiin. Ehkä olisin illan kähmyssä ennättänyt pyörälläkin kotiin, mutta oli kyllä kiva saada välillä autokyytiä.

Rengasrikko umpimetsässä....(Kinnula)

Hirvikoskelta matkaa kotiin oli vielä niin paljon, että piti yksi yöpyminen varata välille. Varasin yöpaikan Karstulasta, jonne GoogleMaps halusi ohjata minut metsien kautta. Sen verran olen kuitenkin tässä vuosien varrella viisastunut, etten aina oikein luota "Kuukkelin" ohjeisiin. Totesin, että ihan metsään olisin menossa, joten päätin ajella Kinnulan kautta, jonne ainakin olisi hyvää tietä. Sainkin ajella hiljaisella tiellä hyvällä asfaltilla.

Lestijärven ja Kinnulan väliltä löytyi Valkeisjärven Pizza, en testannut onko yhtä hyviä pitsoja kuin Valkealammella.

Enpä ole muualla nähnyt näin hienoa vesiliukumäkeä järven rannassa. 

Kuten yleensäkin "valkeiksi" nimetyt järvet oli Valkeisjärvikin hyvin kirkasvetinen.

Kinnulan kirjasto näytti olevan auki vain aamupäivän ja niinpä ajelin Kinnulan läpi suoraan kirjastoon, kun kello alkoi lähestyä puolta päivää. Kirjastovierailun jälkeen eväitä nauttiessani vielä tarkistelin reittiä ja totesin, että varmaan Salamajärven kansallispuiston kautta kannattaa ajella, kun reitti oli selvästi lyhyempi ja luulisi kansallispuistoon menevän tien olevan kohtuullisessa kunnossa.

Kinnulan kirjasto tuntui varsin "kotoisalta", kuuluuhan se Keski-kirjastoihin.

Kinnulan kirjastossa löytyi lapsille "jännä" soppi.

Jatkoin siis matkaa kohti Salamajärveä. Tie muuttui hiekkatieksi, joka ei ollut mitenkään erinomaisessa kunnossa, vaan reikiä näkyi tien pinnassa ja tärisytti aika paljon. Ehkä Salamajärven jälkeen tie paranisi, mutta eipä tarvinnut ajaa sinne asti, sillä pari kilometriä Koirasalmentietä ajeltuani alkoi takarengas tuntua tyhjältä. Hyppäsin pyörän päältä tutkimaan tilannetta ja totesin, että rengas tyhjenee nopeammin kuin saan siihen ilmaa. Vararengasta ei ollut matkassa, enkä oikein omaan renkaanvaihtotaitoonikaan luottaisi. Lopulta soitin taksin pelastamaan minut hyttysten armoilta. Taksikuski kysyi saako tulla "metsäautollaan", että saadaan pyörä kyytiin. Ja kun kuski kurvasi paikalle, hän kertoi jo paikallisesta rautakaupasta selvitelleensä, että renkaanvaihto onnistuu. Kyllä palvelu pelaa pienellä paikkakunnalla. Taksi kurvasi siis rautakauppaan ja pian oli rengas vaihdettu.

Tähän monttuun ei renkaani rikkoutunut, mutta tiellä oli aiemminkin monttuja. Taksikuski kertoi tiellä rikkoutuvan usein myös auton renkaita. 

Piti hieman sovitella, että saatiin pyörä mahtumaan taksikuskin "metsäautoon".

Taksia odotellessa olin jo ennättänyt perumaan Karstulan majoitukseni eikä enää oikein sinne asti huvittanutkaan polkea. Renkaan vaihdon aikana googlailin majapaikkoja ja luulin jo onnistuneeni varaamaan airbnb-majoituksen, mutta majoittaja pyysi minua perumaan majoituksen saman tein, kun hän oli reissussa. Jäin ihmettelemään, että minultahan perittiin jo majoitusmaksukin. Majoittaja ei viestiini vastannut, joten soitin hänelle, puhelu meni jollekin ihan muulle henkilölle, joka kertoi (soitti vielä uudelleen minulle) saaneensa uuden työpuhelinnumeron pari viikkoa aiemmin ja ihmetelleensä saamiaan puheluita, joissa mm. avaimia kyseltiin. Vähän heräsi epäilys majoittajan luotettavuudesta ja lopulta sain hänet vastaamaan rikosilmoituksella uhkaamalla jne.. Hänellä oli vanha numero airbnb:llä. En siis onnistunut itse perumaan majoitusta, mutta lopulta Airbnb palautti perimänsä maksun. 

Menin syömään paikalliselle huoltoasemalle ja yritin löytää majoitusta muutaman kymmenen kilometrin päästä, mutta eipä majapaikkaa löytynyt. Eikä eteenpäin jatkaminen ilman varmaa majapaikkaa innostanut. Kyselin sitten "takamatkalta" Karkausmäestä majoitusta ja onnistuin saamaan huoneen.

Takaisin Lestijärven suuntaan ajaessani poikkesin  Vihtori Storckin (1911-93) Perinneateljeehen, jonka oli jättänyt ohi polkiessani väliin, kun piti ennättää kirjastoon ennen puolta päivää.  Ateljeessa ja pihapiirissä oli hienoja puuveistoksi ja maalauksia, joiden aiheena Storckin lapsuus, luonto ja entisajan ammatit ja tapahtumat. Jotain iloa siis rengasrikko toi tullessaan. Myös majapaikan pyöräilijäystävällisyys ilahdutti ja sain pumpattua takarenkaaseeni ilmaa, oli renkaanvaihdossa jäänyt melkoisen vajaaksi tuo renkaan täyttö.

Vihtori Storkin Perinneateljeessa oli hienoja töitä.

Perinneateljeen pihassa oli "tupa", jossa akka ja ukko puhdetöissään.

Kinnulan miesmarkkinoita en jäänyt odottelemaan, mutta majapaikassani olisin kyllä voinut viipyä pitempäänkin, saunan löylyt olivat todella leppeät.

Hostellireissaajana Hirvikoskella (Toholampi, Lestijärvi)

Tulin keväällä valituksi hostellireissaajaksi ja päädyin reissaamaan Hirvikosken maaseutuhotelliin. Niinpä Kannuksesta poljin Toholammille ja edelleen Hirvikoskelle. Hirvikoskella viivähdin kaksi yötä ja kävin samalla reissulla myös Lestijärven kirjaston bongaamassa. Pidemmän tarinan kirjoittelin Hirvikosken ja Lestijärven vierailustani hostellijärjestön blogiin, sitä ei ole vielä julkaistu.

Matkalla poikkesin Eskolan metsärataan tutustumassa. Metsärata eli paikallisten suussa  "pikkurata", oli puutavaran kuljetukseen tarkoitettu rata, joka oli toiminnassa noin 1920-60. Karttaa kun katselin niin näytti siltä, ettei radan varrella ole mitään asutusta eli henkilökuljetukseen rataa ei ilmeisesti koskaan käytetty. Olin ajatellut ajella metsärataa pitkin, mutta kun radan alkupäässä katsoin metsään katoavaa viivasuoraa ratapohjaa, totesin, ettei pitkä, suora hiekkatie keskellä metsää kiinnosta. Enemmän houkutteli Lestijoen vartta kulkeva asfalttitie, vaikkei siinäkään kunnon piennarta pyöräilijälle ollut, muttei kyllä ollut paljon muuta liikennettäkään. 

Eskolan metsärata toimi neljäkymmentä vuotta. Metsäratamuseoon pääsin tutustumaan vain ulkoa käsin, kun se on auki vain pari tuntia viikossa.

Pikkuradan lähtöpisteen vieressä on Eskolassa maauimala.

Eskolan metsäradan vanha veturi.

Joo, ei,  en tuonne hyttyspesään lähde...

Eipä tämä ilman piennarta suorana kulkeva asfalttitiekään kovin houkuttelevalta näytä. Onneksi liikenne kuitenkin oli niin vähäistä, että pyöräily oli kohtuullisen mukavaa ja vähän vaihtelevammat maisematkin olivat kuin "pikkuradalla" olisi ollut. 

Metsärata on mennyttä, mutta yhä Eskolasta pyyhältävät junat ohi, tosin asemalle ei junasta enää pääse.

Toholammille saavuin puoli tuntia ennen kirjaston avautumista, joten parkkeerasin pyöräni kirjaston eteen oottelemaan ja itse kiertelin vähän "Lampia" tutkailemassa.

Valoisa kaunis kirjasto Toholammilla, pääkirjaston lisäksi löytyy Toholammilta myös Sykäräisten lähikirjasto.

Kansalaisopiston kuvataidepiirin näyttelystä Toholammin kirjastossa.

 

Lestille (Lestijärvelle) saapuessani ihmettelin erillistä kävely- ja pyörätietä hautausmaan vieressä. "Pyörätien" päättyessä tajusinkin, että oli kyse autojen parkkialueesta, eipä tuossa käpyjen ja neulasten seassa ollutkaan kovin kiva ajaa.

Lestijärven kirjasto sijaitsee idyllisessä vanhassa talossa.

Näkymä järvelle pilkistää päiväkodin pihan takana.

Lestijärven rannalla oli kiva puisto, jossa oli "leikkipaikka" sekä lapsille että aikuisille.