Karkkila

Karkkilassa muistelen käyneeni lapsuudessani, tosin istuin vain autossa ja odottelin isää, kun hän hoiti jotain asiaa Högforsilla. Karkkila sijaitsee jotenkin sivussa kaikilta kulkureiteiltäni. Kun sillä suunnalla kerran olin, pitihän sitä kirjasto käydä bongaamassa. 

Ennen kirjaston aukeamista ennätin kiertelemään ja tutustumaan Karkkilaan muutenkin. Löysin Koskireitin lähtöpisteen ja kävelin katsomaan kaksi ensimmäistä koskea viidestä koskesta. Tästä jäi kyllä kytemään kipinä, että pitää tulla joskus Karkkilaan tutustumaan luontokohteisiin paremmalla ajalla.

Kävellessäni juttelin Fagerkullassa asuvan rouvan kanssa, joka kutsui minut tutustumaan puutarhaansa. Kyllä oli rehevä ja upea puutarha yli satavuotta vanhan "työläiskasarmin" pihassa. Samanlaisia taloja oli lapsuuteni maisemissa tiilitehtaan työläisten asuntoina, alakerrassa on neljä asuntoa, joissa on keittiö ja kamari ja yläkerrassa vielä pari hellahuonetta. Fagerkulla oli minulle tuttu, kun olin juuri kuunnellut Marika Tudeerin kirjaa "Pilven varjot vaeltavat". Tarinassa Iida tulee Pilpalasta yhteiskouluun Karkkilaan ja vierailee tuttavien luona Fagerkullassa. Oli mukava löytää myös työläismuseosta kirjasta tuttuja esineitä. Työläismuseossa sain yksityisopastuksen, kun oli vielä niin vähän turisteja liikkeellä. 

Kävin myös valimomuseossa, josta sieltäkin löytyi tuttuja esineitä ja paljon historia tietoa Karkkilan vaiheista. Karkkila nimi otettiin käyttöön vuonna 1932, kun keskustaajamasta muodostettiin kauppala. Maalaiskunnan nimeksi jäi Pyhäjärvi Ul (Uudenmaan läänin Pyhäjärvi, samaan aikaan oli myös Pyhäjärvi Ol (Oulun lääni) ja Pyhäjärvi Vpl (Viipurin lääni) ).  Pyhäjärvi Ul liitettiin Karkkilaan 1969. 

Karkkilan kirkko on keskellä kylää.

Pyhäjärven rannalla oli siisti uimaranta. Rannalla oli uimaopettajia, jotka kertoivat, että uimakoulu alkaa pian.

Högforsin tiilisilta on katettu käytävä. Karkkilan koskireitti kulki tämän sillan kautta.

Myllykoski kuohuaa. Koskireitin viidestä koskesta kävin kaksi katsomassa. Jäi sellainen olo, että Karkkilaan pitää päästä toistenkin luontopolkuja tutkimaan.

Fagerkullan kävelyreitin opasteet.

Fagerkullassa pääsin tutustumaan erään rouvan puutarhaan, joka oli ihanan rehevä.

Fagerkullan työläisten asuma-alue oli minulle jo "tuttu" Marika Tudeerin romaanista, kun Iida vieraili siellä tuttaviensa luona. Jonkinlainen "tyyppitalo" tämä työväen asuntojen malli on, kun muistan myös omasta lapsuudestani naapurissa pari sellaista taloa olleen. 

. 

Valimomuseolta löytyi tuttuja esineitä. Tämä kurkitaulu löytyy myös omalta seinältäni, isän perintönä.

Lapsuuden kodissani oli tällainen iso lettupannu.

Tämä "rapid" -liesi oli minulle tuttu Marika Tudeerin romaanin perusteella.

Ja sillipannuunkin olin romaanissa tutustunut. 

Karkkilan kirjasto on vanhassa teollisuuskiinteistössä

Kirjastossa oli AldaArtin hieno taidenäyttely.

Hienot kattoikkunat tuovat valoa kirjastoon.

Lastenosastolla kiva mittarimato.

Kaupungintalon pihalla käväisin jo Pikkupässin reitiltä palatessani. Kiva, että vanhat teollisuusrakennukset on hyödynnetty kaupungin tiloiksi. Harmitti, kun en käynyt kaupungintalolla sisällä, kun jälkikäteen luin netistä, että kaupungintalon aulassa on näytillä vanha veturi HKR3.

 

Leppoisasti Lohjalla

Torstaina 17.6.21

Aamulla ennen Nummelan harjulta alaspolkaisua piti vielä hetki ihailla lentokoneita. Tunnen lukkarin rakkautta pienkenttiä kohtaa, olinhan nuorena yhden kesän Räyskälän kahviossa töissä.

Kentän laidalla oli pari pienkonetta.

Retkipyöräilyryhmässä sain vinkin, että Nummelan ja Lohjan välillä on kivoja pikkuteitä. En varmaan niistä parhaita onnistunut löytämään, sekoilin vaan siellä täällä. 

Edellispäivän oppi verkkaisesta matkan teosta toteutui. Tosin pyörää  ei tarvinnut työntää mäkiä ylös. Tänään korvasin nuo työntöhetket poikkeamalla milloin uimarannalle, kirpparille tai tehtaanmyymälään. Myllyjärvellä oli kiva uimaranta, ainoastaan tieltä kuuluva liikenteen melu vei tunnelman vähän alas. Uimaankaan en viitsinyt mennä, kun hiekkaa menee varpaiden väliin...

 

Pitää muistaa merkitä kuntabongaus kirjaan Vihti (toki Vihdissä olen aiemminkin käynyt).

Pyöräparkki linja-autoon siirtyville? Ei kyllä näytä kovin houkuttelevalta, voisko ton hiekan edes tasata?

Myllyjärven uimarannan parkkipaikalla oli tukevia tukia pyörän parkkeeraukseen (ehkei ole siihen tarkoitettu).

Myllyjärven uimaranta oli todella kiva ja laaja, tosin viereisen tien äänet eivät viihtyvyyttä lisänneet. 

Ennen Lohjaa havahduin, kun tien nimenä oli Kirjastopolku, jossain lähellä täytyy olla kirjasto. Ilmeisesti tuo tie oli saanut nimensä kirjaston aiemman sijainnin mukaan, sillä Mäntynummen kirjasto oli muutaman sadan metrin päässä. Pääsin siis vähän ex tempore vierailemaan Mäntynummen kirjastossa, joka itseasiassa olikin "tuttu" muutaman vuoden takaisten oviongelmien ratkomisen vuoksi (toivottavasti ovat jo korjautuneet). Ulko-ovi kyllä oli innokas avautumaan, kun pyörän siihen viereen parkkeerasin. Vasta pyöräni parkkeerattuani huomasin, että "pyöräparkki" oli vastapäätä ulko-ovea pihan toisella puolella.

Ai jaa, se pyöräteline onkin toisella puolen pihaa... Kun olen pyöräni saanut pysymään seisoma-asennossa, en sitä hevin lähde siirtelemään. Toinen pyörälaukku tukee, ettei pyörä kaadu.

Mäntynummen kirjastossa katto korkealla ja valoa tulvii ikkunoista ja kivoista kattolampuista.

 

Mäntynummen kirjaston ovi oli innokas avautumaan, kun pyörällä kurvasin sen viereen ja häärin pyöräni kimpussa sitä parkkiin asetellen.

Lohjalla suunnistin suoraan kirjastoon, joka oli oikein viihtyisä ja suhteellisen uusi (vuonna 2006 valmistunut). Kerrytin myös kirjastokorttikokoelmaani Lukki-kirjastojen kirjastokortilla. 

Ostin kirjastosta kortin, että sain tämä kuvan, jossa näkyy Pyhän Laurin kirkko kirjaston takana.

Lohjalla voi kasvomaskit noutaa omatoimisesti kirjastosta

Hankin lainausoikeuden Lukki-kirjastoihin.

Kiva, että lautapelejä voi lainata, näin tulee testattua ennen hankintaa kannattaako hyllyn täytteeksi hommata tätä peliä. 

Lohjan kirjastossa on suuria kattoikkunoita yläkerrassa...

 

...kattoikkuna yläkerrasta alakertaan.

Palautusluukun sijainti keskellä tiiliseinää oli mielenkiintoinen, kaipa vakiasiakkaat sen löytävät ja varmaan ei tarvitse siirrellä kirjoja kirjaston sisällä niin paljoa.

Vierailin myös yli 500 vuotta vanhassa Pyhän Laurin kirkossa, siellä oli todella hienot seinä-/kattomaalaukset. Hautausmaalla kiinnitti huomioni se, että monissa hautakivissä oli kaksi tai kolme sukunimeä, taidetaan olla todella sukurakasta porukkaa, kun haudataan samaan hautaan kaikki.

Kirkon eteisessä olevien kattomaalausten sanoma raamatun kertomusten pohjalta ei avautunut minulle.

Lohjan Pyhän Laurin kirkko on yli viisisataa vuotta vanha,.

Lohjan kirkon ympärillä oleva hautausmaa on vaikuttava, siellä on myös "perheloosseja".

Kirkolta suuntasin vielä tutustumaan Lohjan museoon. Museo sijaitsee entisessä pappilassa ja ympäristö puutarhoineen on todella viehättävä.

Pappilan (museon) puutarhassa sain nauttia kokonaisen kuparipannullisen kahvia.

Onneksi maltoin poiketa myös Lohjanjärven rannalla, kyllä oli kiva ranta ja paljon veneitä. Toivottavasti pääkaupunkiseudulta keksitään myös Lohja päiväretkikohteeksi eikä aina suunnata Porvooseen (ihan vaan oma ajatukseni).

Mieleni olisi tehnyt käydä myös Lohjansaarella, Paavolan tammeen tutustumassa, mutta eilinen metsäajelu oli vienyt voimia sen verran, että päädyin tutkailemaan vain Lohjan keskustaa ja jätin tuon parinkymmenen kilometrin extra lenkin tekemättä. Jää taas jotain tutkailtavaan seuraavallekin reissulle, Lohjanjärven kierto houkuttelee.

Lohjanjärven venekanta yllätti, ei taida olla ihan pikkujärvi. Ja rantaelämä Lohjanjärven rannalla tuntui olevan myös vilkasta rantakahviloineen ja jätskikioskeineen. 

Kuten Nummela, niin Lohjakin oli minulle tuttu ennestään lähinnä läpikulkupaikkana. Tosin olen käynyt rippikoulun ja ollut isosenakin Lohjan Vivamossa, mutteihän riparilta kaupunkiin päässyt tutustumaan. Lohja tuntuu olevan kivan kokoinen kaupunki, ei ihan pikkukaupunki, muttei suuren suurikaan. 

Lohjalta majapaikkaan ajaessa oli kivaa pientä asfalttitietä, jossa oli hulppeita alamäkiä (ja tietty myös ylämäkiä), nopeus meni välillä yli viidenkympin. En yleensä ole paljon mainostanut majapaikkoja, mutta nyt on pakko kertoa, että sain tuoreet pullat ja piirakat aamukahvitarpeiden kylkiäisenä (ilman veloitusta). Minulla on koko talon yläkerta yksikseni käytössä. On keittiö ja olkkari ja pari makuuhuonetta, mutta taidan tyytyä yhteen sänkyyn. Tänne täytyy palata, jos näillä seuduilla liikun.

Majapaikan lähellä ihana pikkujoki.

Kukkapyörä toivottaa tervetulleeksi majoittumaan.

Maisema majapaikan ikkunasta on kyllä kohdillaan. 

Backbystä Nummelaan

Kesäkuun 2021 puolivälin tienoilla

Polkemisen väliin on hyvä harrastaa vähän muutakin liikuntaa, niin saa persuukset levätä. Olen viimeisen viikon aikana harrastellut ainakin sup-lautailua, patikointia, vesijumppaa, sauvakävelyä, kehon huoltoa ja joogaa. Lisäksi vietin yhden päivän Jyväskylän pääkirjastolla vaalilautakunnan jäsenenä. Eli liikunta ja kirjastot ovat olleet ainakin jossain mielessä ohjelmassani, vaikka "Niskahiki" onkin saanut levätä ja pääsi matkaamaan Espooseen auton peräkoukussa. 

Kuntoilun ohessa kävin tapaamassa  ex-työkaveria, jonka kanssa yritimme päästä tutustumaan Martinlaakson kirjastoon, mutta se oli suljettu vajaata tuntia aiemmin. Ei se mitään, sen sijaan pääsin tutustumaan Puukirjastoon Niskalan arboretumissa lähellä Haltialan tilaa. Puukirjasto on omaleimaisin kirjasto, johon olen tutustunut.

 

Martinlaakson kirjasto jäi bongaamatta sisältä, mutta onneksi se ei ole pääkirjasto.

Pyöräparkki Niskalan arboretumissa. Tällä kertaa en ollut pyörällä liikkeellä.

Puukirjaston kirjat ovat puuta ja sisältävät puiden kuvauksia.

Puukirjaston kirjoissa on vain yksi aukeama. (kuva Sarin ottama)

Psykologista joustavuutta opettelemassa kuntoutusessa.

Pari päivää hyvässä seurassa kuntoutusta ja olin taas valmis hyppäämään pyörän selkään ja etsimään uusia kirjastoja bongattavaksi.

Espoossa olin siis Backbyn kartanossa, joka sijaitsee aivan Helsingin kaupungin Pirttimäen virkistysalueen vieressä, joten päädyin pyöräilemään Pirttimäestä Nuuksion kansallispuiston halki Nummelaan. Facebookissa olin kysynyt vinkkejä sekä kavereilta että retkipyöräilyryhmästä. Olin saanut vinkin Veikkolan nähtävyyksistä, ja olisi houkutellut reitti myös sitä kautta, mutta sinne pääsee autollakin.  

Pirttimäen mäkisyys tuli minulle tutuksi jo viime syksynä, kun ajelin siellä läskipyörällä. Elin kuitenkin toivossa, ettei Pirttimäen ja Nuuksion väli olisi niin kovin mäkistä kuin Pirttimäki. No, ne mäet olivat kyllä Keski-Suomen mäkiin tottuneellekin yllättävän jyrkkiä. Päivä oli vielä melko lämmin, niin että täydessä lastissa (onneksi ei ole telttailukamoja mukana) olevan pyörän työntäminen ylämäkiin hapotti kunnolla. Jossain vaiheessa mietin, että pitäisikö laukut irrottaa pyörästä ja viedä ensin ylös ja hakea sitten pyörä. Onneksi latupohjien pinta oli kuitenkin kovaa hiekkaa, niin että "vaativatkin" alamäet pystyin laskemaan alas taluttamatta. Suksilla ei minusta noihin mäkiin olisi, ylämäissä varmaan ottaisin sukset käteen ja kantaisin ylös ja alamäissä laskisin takapuolella alas.

 

GoogleMapsikin ohjeisti välillä työntämään pyörää... huomasin vasta jälkikäteen, mutta ihan itse osasin työntää ilman ohjeistusta.

Suunta kohti Haltiaa.

Kuva ei tee oikeutta mäen jyrkkyydelle.

 

Pyörällä ei lasku niinkään ollut vaativa, mutta nousut oli työnnettävä pyörää.  Suksilla en näihin mäkiin lähtisi.

Haltian luontokeskus oli näkemisen arvoinen ja sinne pääsi museokortilla, toisin kuin Espoon automuseoon.

Haltian "Lataa aivosi luonnossa" on tutustumisen arvoinen.

Pyöräparkin viitoitus oli portaissa,, vähän matkan päästä olisi päässyt ihan tietä pitkin. Jätin pyöräparkin testaamatta ja parkkeerasin ihan oman mieleni mukaan lähelle Haltian pääsisäänkäyntiä.

 

Haltian jälkeen maaston mäkisyys onneksi vähän lieveni ja vähän matkaa sain ajella asfaltilla ja "tavallisella" hiekkatiellä. Metsissä ei juuri muita kulkijoita näkynyt.  Kattilan parkkipaikalla kadotin suuntavaistoni täysin ja tunsin tulevani kunnolla kattilassa sekoitetuksi, kun yritin päättää, minkä tien pään valitsisin. Lopulta oikea suunta löytyi ja matka metsän halki jatkui. 

Kattilan parkkipaikan läheisyydessä pilkotti tv:stä tutun näköinen rakennus puiden lomasta.

Kun olin polkuni jo löytänyt, niin oli polun varressa viittoja pyöräilijöille ja ratsukoille, miksiköhän näitä ei näkynyt risteyksissä?

Kun reilun parinkymmenen kilometrin metsässä ajon jälkeen pääsin asfaltille, oli matkan teko juhlaa, ylämäetkin olivat kohtuu helposti poljettavissa. 

Nummela on Vihdin suurin taajama, eikä mikään pikkukylä. En osanut suunnistaa suoraan kirjastolle, vaan jotenkin oli suuntavaistoni pitkällä metsätaipaleella mennyt ihan sekaisin (ei todellakaan minulle "normaanlia") ja jouduin useaan kertaan tutkailemaan suuntimia ja kirjasto ennätti menemään juuri kiinni, kun sen pihaan ennätin. Kirjaston sisätilat jäivät siis bongaamatta. Kirjastossa on menossa valaisinremontti ja sinne pääsee vain 1 asiakas kerrallaan varauksia noutamaan, joten jätän tällä reissulla Nummelan kirjaston sisätilat tutkimatta.

Nummela on minulle ennestään tuttu lähinnä läpikulkupaikkana, olen tosin vuosi(kymmeni)ä sitten ollut Nummelan lentokentällä jossain lennokkitapahtumassa. Arvasin siis, että vielä on pyörän työntö rupeama ennen kun olen majapaikassani harjun päällä, lentokentän kupeessa.

Vihdin pääkirjasto on Nummelassa ja ulkopäin varsin viihtyisän ja tilavan näköinen.

Vaan ovet ei aukene mulle... ehkä tänne vielä palaan.