Paluu kesään

Pieni paluu kesään autoretkiin kuvien kera. Monia pikku retkiä tuli tehtyä myös autolla, vaikken enää edes autoa omista. Retkiä tein laina- ja vuokra-autoilla.

Autoilua harrastin vuoron perään molempien "lapsukaisteni" kanssa. Pojan kanssa tehtiin lyhyt päivän retki sukulaisten mökeille ja kierreltiin Päijänteen rantoja. 

Viherpeukaloitakin löytyy suvusta.

Pieni ylimääräinen lenkki tehtiin, niin että päästiin ihastelemaan ranskalaista kahvilaa Vääksyssä....

Pihlajakoskella poikettiin nostalgoimassa yhdeksänkymmenluvun veneretkiä. Pitihän sitä ottaa kuva myös polkupyörästä, kun omaa ei ollut mukana.

Kyllä omatkin kukat sentään vähän kukkivat kesän mittaan.

Kotona poiketessa ennätin välillä keräilemään mustikoita, onneksi ovat ihan nurkilla.

Tyttären kanssa tehtiin pidempi retki "vaarin suvun asuinseuduille", meren rannalle, Paimion, Kemiön ja Tammisaaren seudulle.

Paimion parantolassa vierailtiin samana päivänä, kun se pääsi Unescon maailmanperintöluetteloon.

Parantolan esineitä katsellessa ei voinut olla ajattelematta sitä, onko isovanhempani juuri näissä pedeissä levänneet tai näitä samoja esineitä katselleet. Isäni molemmat vanhemmat menehtyivät todennäköisesti tässä parantolassa sen alkuvuosina. Lisäksi hänen veljensä ja sisarensa kuolivat tuberkuloosin. En varmaksi tiedä olivatko he Paimion parantolassa, mutta koska Paimiossa asuivat, niin todennäköisesti parantolassa kuolivat. Muistelen kyllä isäni joskus Ahvenistolla käydessä kertoneen, että hänen kymmenvuotiaana kuollut veljensä olisi ollut Ahveniston parantolassa, jossa oli lasten parantola. Mistään en ole tuota asiaa varmistanut. 

Nämä kaapit ovat minusta varsin innovatiivisia, ihme ettei niitä ole missään muualla.

Paimiossa käydessä poiketaan aina hautausmaalla. 

Saaristossa liikkuessa ei voi olla "törmäämättä" losseihin, tämä lossi taisi olla Kasnäsissä, emmekä siellä käyneet lossiajelulla.

Retkeilijää kiinnostavat aina tälläiset latauspisteet, vaikkei tällä reissulla niille tarvetta ollutkaan.

Pyöräkään ei ollut matkassa, joten ei pyörän huoltopistettäkään tullut hyödynnettyä. 

Merelle päästiin opastetulla ajelulla viikinkikeskukseen ja Bengtskärin majakalle. 

Tämä tuulimylly on varmaan tullut Petun saarelle vasta, kun oma sukuhaarani on sieltä muuttanut pois.

Mustion kartanon puisto oli mielenkiintoinen kävelykohde.

"Lapio" taidenäyttelyssä Mustion kartanossa, ei kuitenkaan kummitteleva lapio. 

Kiljavan opistolla näytti olevan myös kirjasto, sisään sinne en kuitenkaan päässyt majoittuessamme hotellissa.

Tammisaaresta löytyi mökille verhot ja "majakka", vasta kun "majakka" oli asennettu paikalleen, tajusimme sen olevankin tuulimylly. Mutta hieno se on.

Elokuullakin tuli autoiltua mm. hautajaisiin Renkoon ja maalle sain tyttäreltä kyytiä yli puolen matkan, niin että pyörällä pääsin sitten loppu matkan.

Yksi autoretki tuli tehtyä Renkoon hautajaisiin. Pyhän Jaakon kirkon lähellä pihlajat jo punertuivat.

Yhdistetty auto-/pyöräretki "meidän maalle". Tyttären kyydissä pääsin alkumatka ja siirryin sitten pyöräilijäksi. Pyörän selästä malttoi välillä nousta ylös katsomaan maisemia, autolla olisin vain huristellut ohi.

Enpä ollut tätäkään sähkölinjatyömaata huomannut autolla ohi ajellesssani.

Pohjois-Satakunta VOL3 (Honkajoki, Karvia, Kihniö)

 

Siikaisista matkani jatkui siis kohti Honkajokea suoraa tasaista tietä metsässä. Tylsyys reitin suhteen nousi huippuunsa, kun vähän ennen Karviaa oli kuusi kilometriä kevyenliikenteen väylää tasaisella peltoaukealla. Sisukkaasti kuitenkin jatkoin ohi Karvian ja kävin seitsemän kilometrin päässä Anne Mattilan Taidekahvilassa. Enemmän olisi jäänyt harmittamaan, jos en siellä olisi käynyt. 

Varsinais-Suomessa autolla seuraavalla viikolla ajellessa mietin, että ei ole tainnut olla samoja viivottimia siellä käytössä kuin Satakunnassa, kun on pitänyt lehmipolkujen mukaan tiet linjata kiertelemään peltojen pientareita.

Honkajoellakin poikkesin kirjastoon, kun se sopivasti tuli vastaan. Honkajoen kunta on liittynyt osaksi Kankaanpään kaupunkia vuonna 2021.

Kovin pieneltä näytti Honkajoen kirkko, kun Merikarvian kirkkoon ulkoapäin sitä vertasin.

Kun kerroin meneväni Karvialle, niin sain parikin vinkkiä poiketa Anne Mattilan Taidekahvilassa.

Poljin siis Karvian kirkonkylän ja majapaikkani ohi ja kävin ensin tutkailemassa Anne Mattilan taidetta. 

Karvian kirjastossa oli upea lasiseinä.

Karvian kirjaston julkisivun soisi olevan näkyvämällä paikalla, nyt se oli pienen sivutien varrella.

Karvian ulkomuseossa ennätin käväistä illansuussa ennen sen sulkeutumista. Oli kivasti elävöitetty museota aidon ihmisen kokoisilla nukeilla, hyvä etten säikähtänyt "isäntäväkeä".

Majapaikassa oli minulle ja pyörälleni ruhtinaallisesti tilaa.

Illalla en ennättänyt kirkkoon tutustua, joten kun se avautui jo aamukahdeksalta, maltoin poiketa sen katsastamassa ennen tienpäälle lähtöäni.

 Kirkossa oli erikoiset maalaukset mm.maalatut "verhot". 

Alttaritaulun "esirippu"

Poikkesin Geoparkin opastuskeskuksen oven taa, vaikka epäilin, ettei se ole auki. Keskus oli avoinna, vaikkei siellä henkilökuntaa ollutkaan. Poikkeamisen arvoinen näyttely siellä oli.

 

Geoparkin opastuskeskuksen "oppaat".

Tienpientareet ilahduttavat aina, kun siellä kukkii jotain muuta kuin lupiineja. Kuviin vaan ei tahdo näitä hentoja kukkia saada ikuistettua koko loistossaan. 

Myös ITE-taide tienvarsilla ilahduttaa. Karvian ja Kihniön välillä oli tienpätkä, jossa oli jokaisen postilaatikon tai tiehaaran kohdalla kananverkosta tehtyä taidetta. 

Parkanon ja Kihniön välinen rajamerkkikin oli saanut hienon somistuksen. 

Kihniö onkin jo Pirkanmaata ja kirjastokin kuuluu Piki-kirjastoihin. 

Kihniön kirjastossa oli mukava kokoelma lautapelejä.

Olin jo polkaisemassa pois Kihniöstä, kun huomasin esinemuseon, johon kävin tutustumassa. Siellä oli mm. tämä levysoitin. Esinemuseon Instagram-sivuilta löytyy parempi kuva (video) tästä levysoittimesta.

Parkanon asemalla oli pari muutakin pyöräilijää odottelemassa junaa. He näyttivät lepäilevän, niin en käynyt heitä häiritsemässä. Mutta näyttää pyörän päälle mahtuvan vielä enemmän tavaraa kuin minulla on, mm. melat ja varmaan myös väline, jonka kanssa niitä käytetään.

Parkanosta laitoin pyörän junaan ja matkasin Seinäjoelle. Hieman turhautumista aiheutti se, että junassa oli joku keksinyt lastenrattaille mainion säilytyspaikan pyöräpaikasta eikä konduktöörejä näkynyt. Niinpä sitten keikuin Parkanon ja Seinäjoen välin pyörän kanssa tasapainoille junan eteisessä. Seinäjoelta jatkoin kiskobussilla Tuuriin. Kiskobussiin nouseminen painavan sähköpyörän kanssa on myös vähän haasteellista, koska vastassa on useampia portaita. Onneksi naapurivaunuun mennyt pyöräilijä tuli avuksi nostamaan pyörän junaan. Tuurissa odottikin autokyyti. Muutama päivä vielä Etelä-Pohjanmaalla ja taasen Tuurista pyörä junaan ja Jyväskylään. 

Tällä reissulla bongasin seitsemän pääkirjastoa ja kaksi ex-pääkirjastoa. Ja ulkoapäin ainakin Parkanon ja Ahlaisten kirjastoja ihailin. Yhteensä on nyt bongattuja kirjastoja 195/308,  Sata-kirjastoista on vielä Rauma ja Eurajoki bongaamatta. Lisäksi olen käynyt turhaa oven takana kahdessakymmenessä pääkirjastossa. 

Tutkaillessani kirjanpitoani totesin, että Kyyti-kirjastot (Kymenlaakso) on vielä kokonaan korkkaamatta. Melkein nolottaa, kun Kyyti-kirjastojen kanssa olen melko paljon aikoinaan tehnyt yhteistyötä. 

Päivämatkat vaihtelivat 66 kilometrin ja 90 kilometrin välillä. Yhteensä tuli matkaa 372 kilometriä. 

Majoitusten hinnat vaihtelivat 29 euron ja 60 euron välillä, yhteensä majoituksiin meni 245,70 euroa. 

Pohjois-Satakunta VOL2 (Noormarkku, Merikarvia, Siikainen)

Noormarkussa aloitin aamun hitaasti ja ajelin pitkin kylää ennen Ahlströmin ruukille varaamaani opastettua kierrosta. Kylä näytti vireältä ja hyvin siistiltä, varmaan ruukin hyvin hoidettujen puutarhojen ansiosta. 

Opastuskierros oli hyvä ja opas kertoi mielenkiintoisesti ruukin historiasta ja Ahlströmin perheestä sekä Alvar Aallon yhteydestä heihin. Olisin halunnut vierailla myös Villa Maireassa, mutta kaikki opaskierrokset sinne oli jo täyteen varattuja. Onneksi pääsin kuitenkin Villa Mairean pihalle tällä opaskierroksella. Opastuskierroksessa jäi harmittamaan se, että maksoin siitä turhaan kaksikymppiä, koska en huomannut, että sille olisi päässyt museokortilla.

Makkarakosken voimala.

Kyllä on ennen osasttu rakentaa kauniisti.

Kävin ennen opastettua kierrosta katsomassa Villa Maireaa ulkopuolelta.

Opastuskierroksella päästiin Villa Mairean pihalle. 

Ruukin opastuksen päätyttyä pyöräilin kämpille hakemaan tavarani ja matkalla poikkesin Noormarkun kirjastoon. Noormarkku on liitetty Poriin vuonna 2010, joten kirjasto ei ole "virallinen" bongauskirjasto. Mielenkiintoinen kirjasto kuitenkin. 

Lastenosastoa Noormarkussa.

Matkani Noormarkusta jatkui kohti Merikarviaa. Merikarvialla olen käynyt kymmenkunta vuotta sitten Vaasasta Turkuun pyöräillessämme. Valitsin reitin, joka meni mahdollisimman lähelle meren rantaa ja ajelin Ahlaisten kautta.

Ahlaisissa oli navetassa kesäkahvila, jossa myös vanhaa esineistöä näytillä.

Ahlaisissa kävin etsimässä kirjastoa GoogleMapsin osoittamasta paikasta ja ihmettelin, että näyttääpä hiljaiselta. Takaisin päin ajellessani huomasinkin uuden Monitoimitalon, jonka uumeniin oli kirjastokin sijoittunut. Kirjasto ei ollut auki, enkä viitsinyt yrittää omatoimisesti sisälle (ei taida  olla Satakirjastojen korttia minulla). Ahlaisten kunta on liittynyt Poriin jo vuonna 1972. Tälle reissulle mahtuikin monta ex-pääkirjastoa, kun seuraavana päivänä kävin vielä Honkajoen kirjastossa.

Merikarvialla suunnistin merenrantaan syömään "fish and chips"it. 

Merikarvian kirkko näytti ainakin ulkoapäin melko suurelta.

Yövyin kosken rannalla vanhassa saharakennuksessa.

Merikarvialla kirjasto aukesi jo aamuyhdeksältä, joten pääsin ajoissa tien päälle.

Merikarvian kirjastoa sisältä, upea tuo puinen katto.

Merikarvialta oli "lyhyt pyrähdys" Siikaisiin, vajaat parikymmentä kilometriä. Tai tarkoituksella valitsin lyhimmän reitin, kun näytti päivämatkan pituudeksi tulevan yli kahdeksankymmentä kilometriä. 

Siikaisten kirjasto löytyi "Kunnantuvalta", jossa näytti olevan myös muita palveluita. Nämä pyörät on varmaan tarkoitettu yhteiseen käyttöön, siksi huomiota herättävän värisiä ne ovat. 

Siikaisissa oli Metsänhoitoyhdistyksen toimisto "kirjaston perällä".

Kirjasto oli jakautunut useampiin huoneisiin Siikaisissa.

Pikku kunnissa törmää usein tälläisiin "skeittiramppeihin" vai mitä nämä lienevät. Eniten mietityttää se, että miten pienillä paikkakunnilla osataan panostaa nuorison viihtyvyyteen, kun kaupungeissa se tuntuu unohtuvan.

Matka jatkui Siikaisista kohti Honkajokea. Satakunnassa ihmettelin viivasuoria, tasaisia teitä. Siikaisten ja Honkajoen välillä tie oli lisäksi hiekkapintainein.  Onneksi ei ollut paljon autoliikennettä, niin ettei tarvinnut pölyä niellä. Eikä myöskään satanut, niin etten ollut matkan jälkeen yltäpäältä ravassa. Polkeminen tuntui vähän turhankin puuduttavalta. Olin aamulla tajunnut laittaa luurit päähäni ja kuuntelin matkan aikana äänikirjaa, joten matka sujui melko mukavasti. Lisää Satakunnan kierroksestani seuraavassa blogissa.