Vöyriltä matkani jatkui kohti Vaasaa tai oikeastaan Mustasaarta (Korsholm), josta olin varannut airbnb-majoituksen kahdeksi seuraavaksi yöksi. Pääsin taas ajelemaan Kyröjokivartta, joka on yksi Suomen 27 kansallismaisemasta, ilmankos se on niin viihtyisä.
 |
Vöyrillä yövyin rivitalossa, jonka takapiha oli tosi upea, harmi vaan kun oli niin märkää ja sateista, ettei siellä viitsinyt kauan aikaa viettää. |
 |
Vanhan postitien (Pohjanlahden rantatien matkailureitti) viitoitus vinkkasi minut ajelemaan Vähäkyrön kautta. |
 |
Pitihän se käydä toteamassa, ettei Vähäkyrön kirjasto ollut vielä auki. Onneksi Vähäkyrö kuuluu nykyään Vaasaan, joten eipä tarvinnut jäädä bongailemaan tätä kirjastoa. |
 |
Vähäkyrön kuntoportaat johtavat suoraan Kyröjokken. |
 |
Vähäkyrön museon pihalla traktori, jonka rautarengas rikkoutunut. |
 |
Ei ole nuijasota vain tarua... "olen Jaakko Ilkka Nuijasodasta" ... |
 |
Kuntakyltistä voi päätellä, että Mustasaaren väestöstä suurin osa on ruotsinkielistä. |
 |
Totesin, että tämä kirjasto lienee historiaa, kun tiloissa näytti toimivan kotipalvelutoimisto. Nyt blogia kirjoitellessa googlailin Koivulahden kirjastoa ja totesin sen sijaitsevan oppimiskeskuksen yhteydessä (onpa hieno nimi keksitty koululle ;)). Koivulahti on jo vuonna 1973 liittynyt Mustasaaren kuntaan, joten eipä haittaa vaikka tuo uusi kirjasto jäi bongaamatta. |
 |
Ankkastukia... töissä nämä pohjalaisten sanat tuppasivat aina huvittamaan muita. Hampparin makkaraa toki Hämeessäkin syötiin jo lapsuudessani (tosin ei harmaita hajua millainen makkara se on). |
 |
Miksi aina rakennetaan kalliita kevyt väyliä? Tällainen tien sivussa kulkeva kaista usein olisi ihan riittävä ja halvempi ratkaisu. |
 |
Ennen majoittumista piti vielä käydä bongaamassa Korsholman/Mustasaaren kirjasto. |
 |
Tarpeellinen muistutus monille vanhemmille. |
 |
Ihana portti lastenosastolle. |
 |
Mustasaaressa ainakin tietokirjat olivat "kieliriippumattomasti" samassa hyllyssä, en Vöyrillä tätä huomannut ja Vaasassakin unohdin tarkistaa miten siellä on hyllytetty. |