torstai 15. heinäkuuta 2021

Kotoilua ja arkipyöräilyä

 15.7.21

Olen jo reilun viikon kotoilut. Ja todennut, että näillä helteillä arvostan todella asuinpaikan valintaani. Milloin vaan voin pulahtaa Päijänteen vilvoittaviin aaltoihin tai lähteä suppailemaan. Siinä tärkeimmät syyt, etten ole polkaissut mihinkään kirjastoja tutkimaan tai muuten vain vilvoittaviin vauhtituuliin. Tutkailin kyllä heti kotiin saavuttuani eri vaihtoehtoja lähteä kotoa suoraan polkemaan, mutta totesin, ettei näillä helteillä Keski-Suomen mäkiset maastot houkuta.

Kyllä on kiva, kun pääsee aina halutessaan veteen tai vesille. 

Arkipyöräilyä toki olen hieman harrastanut. Itseasiassa yllätyin, kun totesin viikon aikana pyöräilleeni "normaalin retkipyöräilypäivän" matkan. Kirjastossa ja kaupassa tuli käytyä pyörällä. Ja Laajavuoren kesäteatteriin polkaisin viime perjantaina. Oli hauska ajaa pyörällä Viitaniemen puistossa ja katsella missä sitä talvella latu kulki. Kesäteatterissa oli Annie-musikaalin ensi-ilta, voin suositella kaikille. Lapsi- ja koiranäyttelijät etenkin olivat loistavia.

Ja rokotukseenkin piti polkaista, kun auto oli ollut lainassa pojalla ja piti hakea se kotiin kaupungista. Nyt on 2.rokotekin saatu, siitä tuli vähän enemmän oireita kuin ekasta, siis pistokohdan tuntee, ekassa se vain jäi näkyviin. Samalla reissulla kävin Löytöretken olohuoneessa viihtymässä. Löytöretken järjestämä oli em. kesäteatterikin. Jyvälän kansalaisopiston Löytöretki tarjoaa työttömille ja osatyöllistetyille vertais- ja harrastustoimintaa. 

Näillä pienillä arkipolkaisuilla (tai taitaa kesäteatteriin polkeminen olla melkein juhlaa ;)) totesin, että on Keski-Suomen mäet muuttuneet loivemmiksi tai muuten vain helpommin poljettaviksi. On tainnut itsellä alkukesän retkillä kunto vähän kohota, edes helle ei tehnyt haittaa, sen verran lyhyitä nuo minun polkaisuni olivat ja teatterista palasinkin  vasta illan viiletessä. 

Pienet puutarhahommat ovat myös tuoneet vaihtelua kotoiluun. Talon maalaus on käynnissä ja varaston seinällä kasvanut köynnöshortensia piti siirtää siitä pois. Köynnöksiä ei suositella kasvatettavaksi seinän vierustalla, se selvisi minulle vasta nyt. Köynnös siirrettiin sitten roskakatoksen seinustalle, jos siinä aiheuttaisi vähemmän haittaa. Tomaatteja ja kesäkurpitsaa pitää kastella ahkerasti, ihmeesti olivat hengissä säilyneet poissaollessani, vaikkei niitä ollutkaan kasteltu. 

Matonpesupaikat niin kaukana, että piti mennä autolla. Kävin Lievestuoreella vaihteen vuoksi, ja tietty piknik-eväät mukana . Ennen vanhaan oli kilometrin matka mattolaiturillle ja silloin kävin pyörällä.  


Kirsikkasato on tänä vuonna hyvä, kypsyvät vaan kovin epätasaisesti, niin että niitä saa poimia päivittäin.

Köynnöshortensia siirrettiin roskakatoksen seinustalle, toivottavasti viihtyy siinä. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kotimatkan varrelta vol2

Kotimatkaa tehtiin matkasta nautiskellen hitaan etenemisen kaavalla. Kuusamossa oltiin yksi yö ja hyvin nukutun yön jälkeen oli hyvä käydä k...