Vettä ja kuraa Mäntän ja Oriveden välillä ke 19.5.21

Tänään ei maanantain ennusteen mukaan pitänyt sataa, mutta melkein koko matkan tuli vettä taivaalta. Onneksi ei kuitenkaan ollut kovin kylmä, niin että olotila oli kosteudesta huolimatta melko mukava. 

Tie Mäntän ja Oriveden välillä oli pinnaltaan huonompi kuin Jämsänkosken ja Mäntän välinen tie eikä siinä ollut ollenkaan asfalttia pientareella. Onneksi liikenne oli rauhallista. Maisemana oli pelkkää metsää ja hakkuuaukeaa. Mäet pitkiä ja loivia, niin että ne oli poljettava ylös eikä saaneet jalat ja takamukset tarpeellista lepuutusta. Ja kun vettä satoi, niin en hirveästi riemastunut, mun tajusin, että Juupajoelle onkin 10 km pidempi matka kuin olin olettanut eli se on lähempänä Orivettä kuin Mänttää.

Pelastuksena tuli Lylyn tienhaara ja pääsin pois tieltä 58. Tie Lylyyn oli päällystettyä, enkä osannut pelätä tulevaa, vaikka reittiä suunnitellessani olinkin epäillyt, että Lylyn ja Juupajoen väli olisi hiekkatietä. Kun näin asfaltin loppuvan ja liikennemerkin kertovan, että kelirikkoa on seuraavat 10 kilometriä, niin mietin jo takaisin päin kääntymistä, mutta taas kerran seikkailija ja löytöretkeilijä minussa voittivat ja jatkoin kuraista tiekarhun lanaamaa tietä eteenpäin. Onneksi karhun jälki parin kilometrin päästä häipyi. Maisema korvasi huonon tienpinnan eikä mäetkään olleet Korpilahden mäkiin nähden kummoisia, pyörää ei tarvinnut työntää ollenkaan. 

Tie Lylyyn pelasti minut 58 tien tylsyydeltä.

Lylyn tien alussa oli punaisten hautamuistomerkki sisällissodan ajalta. 

Sateensuojassa tuumaustauko jatkaako kuraista kulkua vielä kymmenen kilometriä.

Minkä tienpinnassa hävisi, sen maisemassa voitti.

Juupajoen keskus on Korkeakoski ja muutamaa kilometriä ennen sinne saapumistani aloin kummastella metsästä kuuluvia ääniä. Äänten lähteeksi paljastui varsin suuri saha-alue. Märkänä ja rajpaisena parkkeerasin pyöräni Juupajoen kirjaston oven viereen, kirjaston avautumiseen oli vielä puolituntia aikaa. Sade oli tauonnut ja päätin odotella kirjaston avautumista. Odotellessani kävin tutustumassa paikalliseen tuottajatoriin ja kävelin uteliaisuuttani katsomaan kirkkoa.

Korkeakosken kirkko on Aaltosen kenkätehtaan vuonna  1951 rakennuttama "Suutarien kirkko", onneksi nykyään voi tietämystään päivittää googlen avulla, olisi muuten jäänyt tämä erikoisen näköinen kirkko mietityttämään. 

Juupajoen kirjaston "portailla" on "matto"

Juupajoen kirjastossa on 28.5. asti esillä Tampereen taidemuseon kiertonäyttely Aino Louhi - kuvituksia ja taidesarjakuvaa.

Kun valmistelin matkan jatkamista, alkoi taas sataa. Pari sataa metriä ajettuani näin opasteet Juupajoen rotkolle ja vanhat kenkätehtaan tiilirakennukset. Jos ei olisi satanut, olisin pysähtynyt niitä ihmettelemään. Jäipähän taas jotain tutkittavaa seuraavalle kerralle.

Pian pääsin taas ajamaan tielle 58, onneksi oli piennaralueella vähän enemmän asfalttia kuin alkumatkasta, mutta liikennemääräkin oli lisääntynyt. Ihan vapaaehtoisesti tein pari "hiekkatiekierrosta", että pääsin ohiajavista autoista edes hetkeksi eroon. 

Majapaikka löytyi helposti, vähän ihmettelin sekä ulkona että sisällä ilmenevää hajua, jonka lähteeksi paljastui kengänpohjaani tarttunu koiran paska. Siistiydyttyäni lähdin etsimään kirjaston ja syötävää. Kirjastoon olikin helppo löytää, kun olin jo viime vuonna ohikulkureissullani sinne poikennut.

Pyörä lasteineen oli kuralla kuorrutettu päästyäni majapaikaan, ei edes kuivia hanskoja viitsinyt tuon kurakasan alta etsiä.

Minua puhelin alkaa olla niin täynnä, ettei uudet app'it enää siihen mahdu... 

Oriveden kirjasto löytyi, jostain syystä lähestyn sitä aina takakautta, vaikka on ihan Keskustien varressa.

Kirjaportaat eivät johda mihinkään.

Limoviikunalla on ollut tilaa ja valoa kasvaa.

Onneksi en ole töissä, tämä viesti tuntuu vähän ahdistavalta, oli sekä Juupajoella että Orivedellä ja kun on paperille tulostettu, niin tuntuu vähän pitempi aikaiselta häiriöltä..

Oriveden kirjaston alakerrastta löytyi poistohylly.