tiistai 24. kesäkuuta 2025

Lakeuksia polkien juhannussunnuntaina

Kun päätin viettää juhannusta Etelä-Pohjanmaalla, keksin, että voisin lähteä sunnuntaina pyöräilemään Ilmajoelle ja sieltä edelleen Seinäjoen eteläpuolella olevia kirjastoja bongaamaan. Ja Vaasasta pyörä junaan ja Jyväskylään. Vasta juhannuksen viettoon matkustaessani tajusin, että voisinkin ajella pohjoista reittiä Vaasaan. Niinpä juhannussunnuntaina poljin Lapuan kautta Karhunmäkeen yöpymään. Sunnuntainahan ei oikein kirjastojen bongaaminen onnistu, jos ei ole omatoimikirjastoon oikeuksia. Lapuan kirjastossa olenkin jo käynyt, tosin kävin oven takana toteamassa, ettei Eepos-kirjaston vanha kortti toimi Lapuan omatoimikirjastoon pääsemiseksi.


Lintu lauleskeli juhannuslauluja Suomen lipun alla.

Kuortaneella oli Luttikirppis, jonka pihassa ollut pyörä oli päässyt vähän huonoon kuntoon.

Kuortaneen ja Lapuan välillä on kyllä melkoisia lakeuksia.

Bara bada bastu... Vöyrille päin olin menossa, mutta tämä kolmikko oli tienvarressa jo Tiistenjoella Lapualla.

Edellisen kerran Lapualla pyöräillessäni vasta lähtiessäni huomasin Matkailupuutarhan olemassa olon, enkä kiireissäni ennättänyt siihen tutustumaan, niinpä korjasin tämän erheen nyt. Onneksi se on auki joka päivä.

Turha oli juhannussunnuntaina Lapuan kirjaston ovea "kiskoa", tosin joku sinne meni omalla kortillaan. Ja ei ollut Vanha Paukkukaan auki. 

Onneksi en löytänyt ruokapaikkaa, niin eksyin Kosolan talolle, joka on todella tutustumisen arvoinen. Hieno kulttuuriteko sen kuntoon laitto.
Kosolan talossa mahtuu pitämään isompiakin kokouksia.




Airbnb:stä löytyi majapaikka Karhunmäen opiston läheltä. 

Majapaikkani pihapiiristä löytyi kauppa ja kioskikin, mutta eivät olleet avoinna minun siellä ollessani. 


1 kommentti:

  1. Upeasti kuvattu, kuinka pyöräretki voi olla myös henkinen matka – juuri tällaiset hetket keskikesän Lakeuksilla jäävät mieleen! Luonto, liike ja hiljaisuus ovat parhaimmillaan juhannuksen jälkeen, kun tie on avoin ja ajatukset saavat virrata.

    VastaaPoista

Kirkkokonsertti ja ITE-taidetta Vaasassa

Aamu Mustasaaressa valkeni varsin pilvisenä ja tihkusateisena, joten ei houkutellut ajella Maalahden tai Laihian kirjastoihin, kuten ensin s...