sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Kulttuuriöverit pääkaupunkiseudulla

1.11-5.11.2022

Todelliset kulttuuriöverit tuli nautittua pääkaupunkiseudulla. Vietin pääkaupunkiseudulla tiistaista lauantaihin aikaa. 

Ex-työkaverin kanssa on käyty nauttimassa Cavaa  jo kahtena syksynä eli katsomassa "Pullo Cavaa ja aurinkoa" ja "Toinen pullo Cavaa" Helsingissä Arena-näyttämöllä. Nyt oli kuitenkin Cava-suoni ehtynyt, mutta onneksi Sari keksi kutsua minut kylään ja katsomaan "Kiviä taskussa".  "Kiviä taskussa" -näytelmää on esitetty jo kaksikymmentä vuotta kahden miehen voimin, siitä kerrottiin tv-uutisissakin käyntimme jälkeen. Suosalo ja Nuojua esittävät kahdestaan viittätoista eri roolia, todellinen näyttelijätyön mestariteos. Kannatti käydä katsomassa, suosittelen. 

Martinlaakson kirjaston ovi on kutsuvasti auki.


En ole ennen nähnyt automaattista varaushyllyä, sellainen oli sekä Martinlaaksossa että  Tikkurilassa.

Kun kerran olin pääkaupunkiseudulle raahautunut, päätin jäädä vähän pidemmäksikin aikaa. Pikkuveljen ja vaimonsa majataloon voi aina luottaa, niinpä viivyin pari yötä pidempään kuin alun perin olin suunnitellut.

Reissussa tuli hyödynnettyä museokorttia todenteolla. Museokorttia käytin kahdeksassa kohteessa, talvipuutarhaan pääsi perjantaina ilmaiseksi, joten sitä ei lasketa. Ihan hyvä saldo kolmen päivän (tai neljän) vierailuiksi, kun lisätään tähän vielä Hietaniemen hautausmaalla vierailu (jäi kyllä "must" haudat tarkastamatta, vähän pikainen vierailu siis), Arabia-kortteliin tutustuminen, kolme kirjastoa, yksi vanhan ystävän tapaaminen, suvun uusimman tulokkaan tapaaminen (tosin vain äitinsä masussa vielä) sekä päivällinen Zetorissa (ja tietty se teatterireissu ja sushibuffa). Elokuviinkin suunniteltiin menevämme, mutta aikataulu syistä piti jättää elokuvat väliin. 

Paljon uutta näkemistä ja kokemista mahtui päiviini, mutta myös tuttuuden tunnetta ja muistoja edellisiltä vierailuilta. Myös askeleita tuli otettua ihan huomaamatta, ainakin niin kelloni väittää. Tosin askeleet eivät taida ihan kuntoilusta käydä, mutta liike on tärkeintä. 

Hietaniemen hautausmaalla on toinen toistaan hienompia muistomerkkejä.


Amos Rexissä oli tunnelmaltaan mielenkiintoinen harmaa näyttely. "Hiljainen paraati on kokonainen, unenomainen puisto, jonka poluille mahtuu vain rajallinen määrä vieraita kerralla."

Taidehallin ovet oli suljettu minulta, siellä rakennettiin uutta näyttelyä.

Luonnontieteellisen museon rakennus on alun perin rakennettu venäläiseksi kimnaasiksi, jona se ei monta vuotta toiminut. Itse näyttely on tietysti mielenkiintoinen, mutta niin on rakennus ja sen historiakin.

Luonnontieteellisessä museossa oli ajoissa vesihiihtolomailmoitus vuodelle 2100...

Arabia-kortteli oli ihan yöpaikkani naapurissa, joten pitihän siihen käydä tutustumassa.

Arabianrannan kirjasto onnistui kyllä hyvin piiloutumaan minulta, mutta löytyi kuitenkin.
Arabianrannan kirjaston muraali (Aku Djedid) sisältää lisättyä todellisuutta. "Teoksessa kirjaston lentävät kirjat tiputtavat faktoja katsojien päälle - kauppatorin lokkien tapaan!"



Kansallismuseossakin kävin, en muista milloin olen edellisen kerran käynyt.

Näitä pyöriä ois tehnyt mieli kokeilla, mutta jätin tällä kertaa väliin.

Nyt on Vantaan pääkirjasto Tikkurilassa bongattu (84.s).

Tikkurilan kirjaston hyllyjen päällä hienoa kierrätystaidetta.


Kivan näköinen lastenosasto Tikkurilan kirjastossa.

Tikkurilan kirjastossa voi harrastaa vaikka mitä.


Hieno slogan Heurekassa.

Heurekassa oli mielenkiintoinen näyttely puusta. Yllättävän kiva oli yksikseenkin käydä Heurekassa, vaikka tulikin ensin sellainen olo, että täällä pitäisi olla lasten kanssa. Tekoäly ja puunäyttely olivat minulle sopivia. 

Heurekassa tekoäly apunani pääsin runoilemaan...





Helsingissä valmistaudutaan jo jouluun.


Museoiden tarrat tarttuivat parhaiten käsilaukkuni nahkaan. Kaikista museoista en tarraa saanut.




1 kommentti:

  1. Taitaa kirjastojen kuolin kellot soida. Nuorisotiloja tulevaisuudessa.
    Tv Ennen korona kirjastojen kova käyttäjä.

    VastaaPoista

Kotimatkan varrelta vol2

Kotimatkaa tehtiin matkasta nautiskellen hitaan etenemisen kaavalla. Kuusamossa oltiin yksi yö ja hyvin nukutun yön jälkeen oli hyvä käydä k...