tiistai 22. maaliskuuta 2022

Kirjastoja matkalla pohjoiseen

 Tämä viikko  on kulunut hiihdellen Levillä. Tämä on "jo" toinen kerta, kun olen Lapissa hiihtämässä, edellisestä kerrasta on vierähtänyt 46 vuotta eli jos pidän yhtä pitkän tauon, niin kolmatta kertaa ei tule. Pari kertaa olen käynyt ruska-aikana Lapissa. Puoliso lienee yksi syy siihen, ettei auton nokka ole pohjoiseen kääntynyt. Hän sai tarpeekseen Lapin lumosta, kun oli armeijassa Rovaniemellä. Yhden kerran on yhdessä matkattu Lappiin ja silloinkin hän ajoi Ouluun asti polkupyörällä.  

Vielä ei ole Lapin kuume tarttunut, laduilla on porukkaa enemmän kuin kotipuolessa ja Levin sekä Ylläksen keskusta kerrostaloineen ovat suorastaan luotaan työntäviä. 

Lastenloru "Meidän täti Kempeleeltä, ajaa tällä vempeleellä" vuosien takaa muistui mieleeni, kun kurvasimme välipysähdykselle Kempeleeseen. Parkkipaikkaa etsiessä bongasin kirjaston kyltin kauppakeskuksen seinästä. Kirjastossa piti tietysti vierailla ja hankkia kortti Outi-kirjastoihin, niin että pääsen tutustumaan Pohjoisen eKirjastoon. Pohjoisen kirjastot (Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot) ovat aina kehittäneet palvelujaan yhteistyössä ja "etulinjassa", Pohjoisen eKirjasto on siitä taas oiva esimerkki (kannattaa googlata, linkkejä en viitsi tähän laittaa vanhenemaan).

Kempeleen kirjasto on kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa, johon pääsi ilmeisesti vain hissillä.


Pohjoisen eKirjasto tarjoaa E-palvelut maksutta kirjastokortilla 59 kunnan yli 600000 asukkaalle.

Kempeleen kirjastossa oli useita viihtyisiä "olohuonenurkkauksia".


Yövyimme Kemissä, valitettavasti kirjastovierailu (ja lumilinnaan tutustuminen) jäi siellä tekemättä, kun oli kiire jatkaa lauantai-aamuna matkaa. "Kirjastotyöurani" ensimmäinen työmatka asiakkaan luo suuntautui juurikin Kemin kirjastoon. Olin O-P:n kuunteluoppilaana, kun hän koulutti siellä Pallas-kirjaston v1.0:aa (tai v0.9).  Tuo Pohjoisen kirjastot olivat aktiivisia toimijoita jo tuolloin, Pallas-kirjastoa kehitettiin yhteistyössä Oulun, Rovaniemen, Kemin ja Kajaanin kirjastojen kanssa jo 80-luvulla.

Pohjoista ja valoa kohti.

Ensimmäinen vierailuni Kemin kirjastossa oli ennen vuonna 1990 valmistunutta nykyistä kirjastorakennusta. Kirjasto toimi vielä tuolloin vanhassa talossa, jossa oli tosi korkeat sisäovet, joita emäntämme ylpeydellä esitteli.

Lauantai-aamu kävelyn tein kirjaston ympäri, vaikken sisään kirjastoon päässytkään.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kotimatkan varrelta vol2

Kotimatkaa tehtiin matkasta nautiskellen hitaan etenemisen kaavalla. Kuusamossa oltiin yksi yö ja hyvin nukutun yön jälkeen oli hyvä käydä k...