perjantai 25. heinäkuuta 2025

Lännestä itärajalle


Kun heinäkuulle tuli kutsu itärajalle Uukuniemelle puutarhajuhliin, päätin tietenkin ajella muutaman kirjaston kautta.  Vietin edellisen viikon läntisessä Suomessa eikä Jyväskylän kautta ajaminen tuntunut vaihtoehdotla, kun noita Multian metsiä saa muutenkin ihailla turhan usein. Niinpä päätin bongata pohjoisen Keski-Suomen vielä bongaamattomia kirjastoja. Ja ehkä jonkun Savon / Karjalankin kirjaston  saan reitille mahtumaan. 

Yritin olla ennakoiva ja tarkastelin reitin varrelle sattuvien kirjastojen aukioloaikoja ja omatoimisuutta ennakkoon. Totesin, ettei Kivijärven kautta kannata kiertää, kun kirjasto on suljettu koko heinäkuun ja omatoimisuutta ei ole. Kivijärven kirjaston ovia olin kolkutellut jo pari vuotta sitten Keski-Pohjanmaan pyöräretkellä eli ei kannattanut mennä tarkistamaan sijaintia. Kyyjärvellä ja Kannonkoskella ei näyttänyt olevan pitkä poikkeama reitiltä ja molemmissa oli myös omatoimisuus ja minulla Keski-kirjastojen kortti. Torstaina tosin molemmat kirjastot aukesivat vasta iltapäivän puolella, ja olin aamusta liikkeellä. 

Kulkuvälineeksi valikoitui tällä kertaa auto, kun pyörällä olisi pitänyt varata matkaan viikko, autolla ajelin yli viidensadan kilometrin matkan päivän aikana. 

Kyyjärvi

Kyyjärveltä löytyi kaunis, kirkkaan punainen kirjastorakennus, mutta ....

Eipä suostunut Kyyjärven omatoimikirjaston lukija tunnistamaan minun Keski-kirjaston tunnuksiani. Näyttää yleistyneen kirjastoissa vaatimus kirjastokohtaisesta sopimuksesta omatoimikirjaston käyttöön. 

Kannonkoski 

Kannonkosken kirjastokin löytyi ja sen vuoksi tein pienen ylimääräisen mutkan, mutta....

Kannonkoskella en päässyt edes yrittämään omatoimikirjastoon kirjautumista, kun minulla ei ollut fyysistä Keski-kirjastojen korttia, vain nettisivulta kännykkään avautuva viivakoodi. Kannonkosken lukija oli vanhaa mallia, johon olisi pitänyt työntää kortti kahden levyn väliin. 

Viitasaari

Viitasaaren kirjastoon pääsin tutustumaan sisälle ja sen jälkeen jätinkin Keski-kirjastot taakseni ja siirryin Savon puolelle Rutakko-kirjastojen maailmaan Keiteleelle. 

Kolmantena kolkuttelin Viitasaaren kirjaston ovia...

...ja ovihan aukesi (myös ulospäin mennessä)

Käsityön harrastajia Viitasaaren kirjaston ystävissä.

Valoa tulvii Viitasaaren kirjastosaliin yläikkunoista.

Keitele


Keiteleen kirjaston oven takana kävin viime kesänä Ouluun polkiessani...

...tällä kertaa Keiteleen kirjaston ovi avautui minulle.

Talligalleriassa oli kiva taidenäyttely Keiteleen kirjastossa.

Puiset kattopalkit luovat kotoista tunnelmaa Keiteleen kirjastoon. 

Tuusniemi

Tuusniemen kirjasto kuuluu Kuopion hallinnoimaan kirjastokimppaan.

Olipa kaikenlaista nostalgista katseltavaa.

Tämä kirja/lehtinen löytyi lapsuudenkodistani. Äiti oli innokas merkkaaja, minulle ei kyllä tuo taito mitenkään tarttunut.

Taidon näyte tämä polkupyörä, joka on "kudelmilla" peitetty.

Tuusniemen kirjaston vitriineistä löytyi paljon katseltavaa.

Outokumpu


Outokummun kirjaston asiakkaat kiitettävästi tarkistivat, että ovi sulkeutuu omatoimiaikana heidän poistuessaan.

Outukummun kirjaston ovi ei omatoimiaikana suostunut avautumaan minun Vaara-kirjastokortillani, joten tämä kirjasto on edelleen bongaamatta.

Rääkkylä

Ehkä lyhyempi tai ainakin nopeampi reitti olisi mennyt Joensuun kautta, mutta Rääkkylän suunta houkutti, kun keli oli hieno ja lossikin osui matkalle. Toiselta reitiltä ois kyllä ainakin Tohmajärven kirjasto löytynyt. 

Arvinsalmen lossilla.

Rääkkylän kirjasto kuuluu Vaara-kimppaan.

Onko tullut mieleesi lainata mehumaija kirjastosta?

Kiva idea omatoiminen askartelupaja, toivottavasti löytyy askartelijoita.

Välipalapiste on myös asiakasystävällisyyttä.

Kitee

Kovin pitkää ylimääräistä lenkkiä ei poikkeaminen Kiteen kirjaston oven takana tehnyt, mutta olisin kyllä voinut etukäteen tarkistaa, että olen liikkeellä reilun puolituntia sulkemisajan jälkeen. 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lumme-kirjastot bongattu

Kotimatkan Uukuniemeltä Jyväskylään reititin niin, että pääsin bongaamaan Enonkosken ja Joroisten kirjastot.  Sattumalta tuli ensimmäinen ...