Vastatuulta... ei sada.. (Sysmä-Vääksy-Lahti-Hollola)

To 29.7.21

Sysmästä Asikkalan suuntaan oli alkuun loivaa ylämäkeä, ihmettelin mikä niin vedättää, kunnes jossain vaiheessa keksin ajavani vastatuuleen tai ainakin sivuvastaiseen.

Aika alkumatkassa huomasin yhdessä tienviitassa pari valkeaa lappua, joiden päättelin olevan pyöräilyreitin merkkejä. Joskus 20-25-vuotta sitten oli ruskeita lappuja, joissa on pyörän kuva, nuoli johonkin suuntaan ja joku numero. Pitkään ihmettelin, mitä nämä laput ovat, kunnes selvisi, että pyöräily GT-kartasta löytyy reitit, joihin nämä laput viittaavat. Aikoinani ihmettelin myös, miksi nämä ohjaavat pyöräilijän aina hankalammalle tielle kuin autoilijat. Nyttemmin, kun olen itse enemmän seuraillut näitä viittoja olen todennut, että usein näiden viittojen perusteella löytää mielenkiintoisemman reitin, vaikkakin ehkä haastavamman. Ja myös enemmän pyöräiltyäni olen todennut, että mitä isompi autotie sen tylsempi sen vartta on ajella. Vaikka tien vieressä kulkisi pyörätie on vilkasliikenteisen tien reunaa kurja ajella, kun autojen äänet suorastaan haittaavat ajatustoimintaa. Pyöräreitin varrella voi olla muistomerkkejä, enemmän asutusta tai vaikka hautausmaa, kuten tällä kertaa osuin  tuon viitoituksen ohjaamana Otamon hautausmaan portille. 

Kovin on aika haallistanut pyöräilijöiden viitoituksen.

Etelä-Suomi RetkeilyGT -kartassa näkyy Otamon hautausmaan kulkeva hiekkatien pätkä sini-keltaisella viivoituksella. Google Maps ei näistä pyöräilyreiteistä piittaa. 

Otamon hautausmaan kohdalta olisi ehkä ollut fiksua mennä takaisin isolle tielle, muttenhän minä niin fiksu ollut. Ja ainakin kartan mukaan pyöräilyreittikin jatkui hiekkatietä pitkin. Hiekkatie pieneni pikku hiljaa, matkan varrella oli melko iso mäki ja lopulta tie jo melko ruohottunutta. Joskus vuosia sitten pyöräiltiin tällaisten merkkien ohjaamina todella metsäistä reittiä Sulkavalta Savonlinnaan, itseltä olisi mennyt usko siihen, että metsästä joskus pois päästään, jos ei olisi ollut näitä "ruskeita viittoja".

Hiljainen oli tuo "iso tiekin" Sysmän ja Asikkalan välillä. Ihmettelen missä ne "turistilaumat" on, eivät ainakaan autoile ennen puolta päivää. 

Sysmän Otamon hautausmaata ihailin vain aidan takaa, kun en viitsinyt pyörää parkkeerata.

Hiekkatie pieneni loppua kohden. 

Pulkkilanharjulla ei tarvinnut ajaa autotiellä vaan pääsi kivoille rantapoluille ajelemaan.

Poljin siis ylämäkiä vastatuuleen ja purin hammasta Pulkkilanharjua odotellen. Päijänteen kansallispuiston parkkipaikalla oli vessat. Mietin, että eikö niitä voisi uudistaa ja hoitaa paremmin. Haju oli melkoinen ja paperiahan siellä ei ollut ollenkaan. Eikö wc-tilojen hoito voisi kuulua viereisen kioskin työhön? Ruotsissa muistelen parikymmentä vuotta sitten olleen todella siistejä wc-tiloja teiden varsilla. Ei tehnyt mieli tuossa kioskissa kahvitella, jo wc-tilojen vuoksi. Toki myös  kummallinen "lasikioski", jonka edessä "roikkui rättejä" (=vaateita tangolla) nosti karvani pystyyn. 

Hirsisen kioskin oli korvannut lasikoppi.

Karisalmen laiturissa on joskus oltu veneellä, nyt taitaa olla tuulla turhan paljon suoraan laiturille, ettei siihen kiinnittyminen olisi järkevää.

Kävin päiväkahveilla ennen kansallispuistosta poistumistani ja sen jälkeen ei tarvinnut niin paljon purra hammasta, mutta kyllä vastatuuli otti päähän. Onneksi ei satanut ennen kuin juuri ennen Vääksyä. Pelastauduin kirjastoon kuivattelemaan ja kirjastovierailuni aikana sade olikin lakannut. Kirjasto oli valoisa ja mukavia pikku yksityiskohtia oli paljon. 

Asikkalan keskus on Vääksy ja siellä on pääkirjastokin.

Asikkalan kirjastopyörä

Silta nousi pystyyn, että vene pääsi Vesijärveltä Päijänteelle. 

Asikkalassa on kuntapyörät poljettavaksi.

Lounaalla sain seurata veneiden siirtymistä kohti kanavaa.

Taas kerran sain todeta, että pari tuntia on Vääksylle liian vähän. Kaikki ihanat kaupat jäivät kiertämättä. Tosin shoppailu itsekseen ei ole kovin kivaakaan ja pyöräilijähän ei paljon tavaraa voi mukaansa lisää kerätä. 

Vääksyssä kunnolla huilailtuani lähdin jatkamaan matkaa. Olin alun perin ajatellut, etten viitsi Lahden kautta polkea, mutta kun matka sitä kautta oli pari kilometriä lyhyempi ja varmuudella ei sisältänyt hiekkatieosuuksia päädyin ajelemaan 24-tien vartta kohti Lahtea. Päivän toinen sadekuuro alkoi, kun menin leipomon myymälään ja loppui ennen kuin selvisin myymälästä ulos. Jossain matkalla oli asfaltti märkää, mutta taivaalta en vettä niskaani saanut. Ja Paimelantielle käännyin pakoon ison tien meteliä.

Kiva ajatus on aurinkokennoilla toimiva latausmahdollisuus Lahden satamassa, ei vaan ollut laturissa minun puhelimeen soveltuvaa piuhaa eli vielä on kehitettävää... 

Lahti tuttu kaupunki, muttei kuitenkaan liian tuttu. Tännekin täytyy tulla uudelleen kesäturistiksi, satama-alue on todella viihtyisä ja iso. 

Merirosvot olivat vallanneet jätskilaivan, onnistuin kuitenkin ostamaan jätskin.

Lahdessa en viitsinyt etsiä kirjastoa, että on seuraavallekin reissulle motivaatiota. Tai oikeesti en uskaltanut kerätä enää lisää kilometrejä tälle päivälle. Salpakankaalla (Hollolan kuntakeskus) etsin kirjaston, mutta sehän olikin sitten koko kuukauden kiinni eikä minulla ollut omatoimikirjaston käyttöön oikeuksia.

Hollolassa pääkirjasto suljettuna eikä Lastu-kortissani ole omatoimisopimusta.

Hollolan kirjasto löytyi Salpakankaan Prisman takaa.

Kirjaston lainapyörät olivat "kesän vietossa" majapaikkani pihalla.

Moneen kertaan olen ennättänyt katua hätäistä viimeisen yöpaikan varaustani, hinta/laatusuhde ei ollut kohdallaan, peruutusoikeutta ei ollut ja päivämatkastakin tuli tämän kesän pisin ja turistihommat jäivät vähiin. Loppumatkasta sen keksi: fiksuna oisin jäänyt Vääksyyn yöksi ja polkenut huomenna Lahteen ja sieltä mennyt junalla Riihimäelle. Etukäteissuunnittelu oli liian hätiköityä, mutta kun tuntui, että kaikki majapaikat on jo varattu. Pitääpä laittaa tämä muistiin itselle: ei etukäteen majoitusvarauksia, niin suunnitelmat ovat joustavampia.