Armenian helmiä

En ollut ajatellut matkustaa Armeniaan, mutta kun somen syövereistä tuli vastaani Miway:n mainos matkasta, niin totesin, että sinne on päästävä. Omatoimimatka ei houkuttanut, joten osallistuin ryhmämatkaan kolmentoista muun matkaajan kanssa.  Matka oli hyvin organisoitu, niin ettei paljon ylimääräistä vapaa-aikaa jäänyt. 

Pyöräilijöitä ei Armeniassa paljon näkynyt, yhdet retkipyöräilijät bongasin Tasavallan aukiolla ja ruokalähettejä pari kappaletta. Jerevanin pääkirjastossa käväisin, mutta siellä iski pakokauhu, kun ilmeisesti olisi pitänyt kertoa mitä on lainaamassa ja sitten virkailija olisi hakenut toivomani kirjan. Oven suussa yksi nainen kertoi, ettei ole kauppa vaan kirjasto, mutta että kyllä saa käydä tutustumassa. 

Ararat-vuori on armenialaisille hyvin tärkeä, vaikka se nykyään on Turkin puolella. Ararat-vuoren kuva on myös armenialaisessa leimassa, joka lyödään passiin. Nooan arkkikin rantautui tälle yli viisi kilometriä korkealle vuorelle.

Kansanmurhan muistomerkillä palaa ikuinen tuli. Todella vaikuttava oli kansanmurhan (v. 1915) museo ja muistomerkki. Kansanmurhassa tapettiin yli miljoona armenialaista. Kansanmurhan tunnustamisesta on viime vuosiin asti keskusteltu myös Suomessa.

Tässä muistomerkissä kansanmurhan museon aulassa  ristin oikealla puolella kansa on vielä kasassa ja oikealla puolella kansanmurha on ajanut loput armenialaiset eri puolille maailmaa hajalleen,

Armenialaisilla on ilmeisesti paljon juhlia, sen verran paljon näytti Jerevanissa olevan juhlapukumyymälöitä.

Cascaden taidepuistoon ja Cafesidan modernin taiteen museoon olisin halunnut tutustua paremmin, mutta jäi tällä reissulla aikapulan vuoksi toteutumatta tämä haave. Onpahan syy palata Jerevaniin.

Eka aamuna ilahduin näistä "kaupunkipyöristä", kunnes lähempi tutkailu paljasti ne skoottereiksi.

Armenian historiaan kuuluvat vahvasti luostarit ja kirkot. Armeniaa pidetään maailman ensimmäisenä virallisesti kristinuskoon kääntyneenä maana. Pyhimys Grigori Valontuoja käännytti armenialaisia jo 300-luvulla. Nykyään satoja vuosia vanhat luostarit ja sisätiloiltaan hämyisät kirkot ovat Armenian tärkeimpiä matkailunähtävyyksiä. Yli 90 prosenttia maan asukkaista kuuluu Armenian apostoliseen kirkkoon.

Sen verran ahtaan paikan kammo vaivaa minua, etten vapaahetoisesti kaivoihin tai muihin maanalaisiin onkaloihin halunnut kavuta. 

Spitakin peltikirkko, joka rakennettiin tilapäiseksi vuonna 1988 sattuneen maanjäristyksen jälkeen ja on jäänyt matkailunähtävyydeksi. Maanjäristyksessä Spitakin kaupunki tuhoutui täysin ja kuolleita oli yli kolmekymmentätuhatta. 

Spitakin hautausmaalla oli myös Vuoristo-Karabahin sodassa kaatuneiden sotilaiden hautoja.

Hauskat leivinuunit armenialaisilla. Mies voi sukeltaa puoliksi tuonne uuniin laittaessaan sinne leipää.

"Vaihtorahana" vessamaksusta sain nunnalta tämän hedelmän, jonka googlasin olevan "intialainen granaattiomena". 

Kävimme oopperatalossa katsomassa balettia "Naamiohuvit". 

Katukoirat seurasivat rauhallisina elämää ympärillään. Joillakin koirilla oli "korvakoru", joka tarkoitti, että koira on steriloitu.

Aakkospuistossa oli armenialaiset aakkoset, armenian kielellä on oma kirjaimisto. Armenian kirjakieli ja kirjaimet on kehitetty jo 400-luvulla.

Aakkospuistosta näkyi "kivääriristi", joka kuitenkin oli turhan kaukana kävellen pistäytymiseen. 

Armeniassa on yli kuusituhatta vuotta vanha perinne valmistaa viiniä, tosin Neuvostovallan suunnitelmatalouteen ei kuulunut viinin viljely Armeniassa. 

Jerevanissa ei näkynyt juuri muita pyöräilijöitä kuin ruokalähetit.

Jerevanin pääkirjastossa oli kortistojärjestelmä, en tiedä onko siellä mitään muuta järjestelmää.

Kirjastoon sisäänkäynti oli vähän piiloisessa paikassa, Sen yhteydessä oli Amerikka nurkkaus ja myös joku brittiläinen huone.

Sevan järven rannat olivat varsinaisen sesonkikauden ulkopuolella varsin hiljaiset. Pääsin pulahtamaan Sevanissa, mutta ranta oli niin kivikkoinen, ettei siellä pitkälle viitsinyt kahlata, vesi oli melko raikasta, ehkä viisitoista asteista. 

Lasten ja nuorten taidekeskus oli mielenkiintoinen tutustumiskohde, 

Jotenkin hauska kontrasti, kun hienon linnan pihalla lastattiin trukilla viiniä autoon. Voskevaz-viinitila  oli tehty hienoksi linnaksi. 

Maisemaa Sevan järveltä, monin paikoin Armeniassa on maisema tämän kaltaista, näkyy kauas, vaikka onkin vuoristoa ja maisema oli aika ruskean sävyinen, kun oli kuivakausi. Vähän ruskaakin oli jo väreissä.

Tämä kissa tykkäsi seurata ruokailuamme ja tyytyi silittelyyn, kun ruokaa ei tarjottu.

Kasvisruoka oli varsin maittavaa.

Sillat ja lossit -reitti sekä Puumalan saaristoreitti

Lämpimät syyspäivät saivat suunnittelemaan vielä yhtä pyöräretkeä. Jo vuosia olen halunnut Saimaan saaristoon pyöräilemään, nimenomaan pyörälauttojen reiteille. Kun tutkailin näitä reittejä, huomasin, että Norppa2 liikennöi vielä syyskuussa lauantaisin.  Siispä Puumalaan, mutta miten? Näytti siltä, että perjantaina olisi päässyt linja-autolla Puumalaan, mutta takaisin päin en löytänyt linja-autovuoroja. Niinpä päätin lähteä omalla autolla ja mietin mitä kirjastoja voisin bongata matkalla. Totesin, että eipä tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, kun käyn tällä reissulla bongaamassa Sulkavan kirjaston.

Tutkaillessani Puumalan pyöräreittejä löysin myös Sillat ja lossit -reitin ja päädyin lähtemään reissuun torstaina. Ajelin siis Puumalan ja Sulkavan välillä sijaisevaan B&B Rönölään, johon jätin autoni ja pyöräilin Sulkavalle ja Reittiöön ensimmäiseksi yöksi, toisen yön vientin B&B Rönölässä.

Kerrankin reissu, jossa en todellakaan viime tipassa liikkunut. Ensimmäisenä päivänä havahduin polkiessani siihen, että tajusin seuraavan yön varauksen olevan vasta sitä seuraavalle päivälle. Eli varauskalenteri jotenkin visualisoitui silmiini ja näin, että varasin perjantain lauantain välisen yön, vaikka olin torstaina liikkeellä. Samantien pois pyörän päältä ja sähköpostista tarkistamaan varaus. Ja kyllä olin tehnyt varauksen vasta perjantaille. Heti puhelu majoitukseen ja selvisi, että heille sopi mainiosti päivän vaihtaminen ja pääsin majoittumaan pihapiirin aitan sijaan Saimaan rannan mökin aittaan. Ja seuraavan kerran olin ajoissa Norppa II -lautalle saapuessani, olin jostain syystä "päättänyt", että lautta lähtee Hurissalosta klo 12. Kun tulin viime minuutilla rantaan, ei lauttaa eikä pyöräilijöitä näkynyt missään. Vähän aikaa ihmeteltyäni tuli rantaan toinenkin pyöräilijä ja kun tarkistin varamaamani matkan, selvisi, että lautta lähteekin vasta klo 13. Parempi niin, että on ajoissa paikalla, kuin myöhässä, viimeksi olin varannut majoituksen päivää liian aikaiseksi ja jouduin maksamaan kaksi kertaa majapaikan.

Tälläkin reissulla pyörä kulki pidemmän matkan auton peräkoukussa kuin polkemalla.

Sillat ja lossit -reitti oli hyvin opastettu.

Lossit olivat vasta reitin loppupuolella, joten eka päivänä ihailin vain vanhoja lossilaitureita silloilta.

Sulkavan (Pisamalahden) linnavuorelta avautuu upeat maisemat Saimaalle.

Nimineuvoksentietä ajellessa mietin mikä se "nimineuvos" oikein on. Sitten löytyi nimineuvos Kaarlo Hämäläisen patsas ja olipa hän saanut kuvansa myös yhteen sähkökaappiin. Piti oikein googlettaa mitä nimineuvos tarkoittaa. Kyseessä on tsaarinvallan aikainen virka-arvojärjestykseen kuulunut nimitys.

Nimineuvoksen patsaan vierestä löytyi Sulkavan kirjasto.

Sulkavan kirjasto oli tosi viihtyisä.

Kaljaasin pienoismalli vähän hämmästytti soutupitäjän kirjaston somisteena, mutta sehän liittyi kirjan esittelyyn.

Löytyihän myös kirkkoveneiden pienoismalleja.   

Sulkavan kirjasto oli kivasti somistettu, mutta myös arkkitehtoonisesti mielenkiintoinen. 

Ketunpentu on alle kouluikäisille lapsille perheineen suunnattu lukemiseen innostava kampanja.

Pieniä muistutuksia matkan varrelta.

Reittiön majoituksessa oli puuceessäkin maisemat kohdillaan. 

Puolukoita olisi ollut kovasti tarjolla majoitusmökin pihalla, mutta jätin ne somistukseksi pihaan. 

Reittiön talon pihapiiri oli viihtyisä, siellä olisi parin tunnin päästä lähtöni jälkeen ollut sienitapahtuma, mutta tien päälle piti päästä, joten en viitsinyt jäädä odottelemaan.

Nimineuvos Kaarlo Hämäläinen sähkökaapin seinässä.

Edellisen kerran olen polkenut Vekaransalmesta joskus yli viisitoista vuotta sitten, ei ollut silloin vielä tätä näköalatasannetta eikä koko siltaa, vaan lossilla mentiin yli, jos oikein muistan. 

Vekaransalmen korkea silta on valmistunut vuonna 2019.

Lohilahdella tuntui nykyisyys ja menneisyys kohtaavan, kun vierekkäin olivat näyttötaulu ja markan muistomerkki.Muistomerkissä on huomioitu Lohikosken kylää ja kyläläisten elämää koskevat elementit: työ, puu, vesi ja vesiliikenne. 

Tälläkin reissulla näin muitakin yliajettuja käärmeitä kuin tämän. 

Hyppäsin jyrkässä ylämäessä pyörän päältä poimiakseni yhden tölkin kyytiin, loppujen lopuksi tuli poimittua neljä tölkkiä sadan metrin matkalla pyörää työntäessä. Erityisen pettynyt olen "Isä" - limsatölkkiin, jonka varmaan joku vastuuton isä oli heittänyt  tyhjänä tien varteen. Mikä siinä on, etteivät tyhjät pakkaukset kulje takaisin, kun ne täysinä kuitenkin mukana kulkevat. 

Löytyivät ne lossitkin viimein, yksikseni sain Rongansalmen ja Kietävälänsalmen losseilla pyörineni matkata.

Olipa kotoinen paluu B&B Rönölään kun lampaat ja kanat sekä kukko tulivat tervehtimään.

B&B Rönölässä pääsi palaamaan sadan vuoden takaiseen maailmaan, kun sai lämmitellä saunaa ja sähköjä ei ollut. Tosin puhelin ja otsalamppu eivät ehkä sata vuotta sitten olleet oikein käytössä.

Aamulla pääsin huussiin kanojen saattelemana.

Puumalan saaristoreitillä oli "kurvit kohdillaan".

Vielä riitti pyöräilijöitä Norppa II:n kyytiin, vaikka ilmassa pientä sateen uhkaa olikin.

Nestori Miikkulainen on saanut näköispatsaan Nestorinrantaan.

Toki norppakin oli Nestorin seurassa rannalla.

Puumalan saaristoreitillä maisemat olivat tosi upeat.